Elämä väsyttää

Kyrpii aivan kunnolla.

Soundtrack: Juice Leskinen/Norjalainen villapaita, Juice Leskinen/Vaasankin veri vapisee, Irwin Goodman/Kusessa ollaan, Irwin Goodman/Morkkis, Hector/Ake, Make, Pera ja mä, Hector/Kuinka voit väittää, Hector/Juodaan viinaa, Eppu Normaali/Murheellisten laulujen maa, Eppu Normaali/Vuonna 85, Popeda/Jos pillua saan.

Vittu että voi ihmistä vituttaa.

Olen sanonut tämän varmasti ennenkin mutta sanonpahan sen taasen. Vituttaa niin tuollainen "noh, eihän se nainen ole ollut elämässäni mukana viimeiseen viiteentoista vuoteen/ikinä mutta onhan se silti mun Äiti". 

Vittu saatana vittu perkele jumalauta. Äiti ei ole Äiti. Jos se nainen ei ole voinut/osannut/halunnut/pystynyt olemaan sulle äiti niin SE EI OLE ÄITI. Yhdestäkään naisesta ei tule Äitiä vain sillä että se pukaa jotain pillustaan. Voidaan kyllä puhua äidistä siinä suhteessa että jokaisella on olemassa ihminen joka on tuonut tähän maailmaan. Mutta ei Äiti. Ei enää sitä jargonia verestä joka on vettä sakeampaa. Ei oikeutusta näiden harhaluulojen kautta sille että vanhemmilla on oikeus pitää lapsiaan omaisuutenaan, hakata, alistaa, jopa tappaa [jos ei fyysisesti niin henkisesti].

Ja olette varmasti huomanneet tämän puhuvan Synnyttäjästä. 

En minä tiedä. Jotenkin olen vain niin kovin sininen. Ehkä en sininenkään, violetti? Suru on vaihtumassa vitutukseen mikä on aina hyvä merkki.

Eilinen istunto oli aika maittava. Kerroin tilanteen, kerroin viikonlopusta, paniikista. Totesin melkein yks’kantaan että vitut tästä, minulla on suurempiakin ongelmia. 

Vein tädille tulijaisiksi kuvasarjan vuodelta 87. Jotenkin olin kuvitellut että vasta se kouluun meneminen on tuonut kuoleman luokseni mutta ei. Kuvissa olen vasta viisivuotias. Yhdessäkään otoksessa en hymyile. Muistan sen kun vanhemmat painottivat ennen kuvan ottamista että MUISTA SITTEN HYMYILLÄ. Itku meinasi tulla istunnolla siinä vaiheessa kun iänikuinen katkeruus nosti päätään. KUVIA EI LAITETTU KOSKAAN EDES SEN VITUN KIRJAHYLLYN YLIMMÄLLE HYLLYLLE. Viimeistään rippikuvassa tällä onkin sitten sen sortin tekohymy päällä että ammattitaitoisin filmitähtikin olisi kateellinen. JA AI AI KUN ON NIIN NÄTTI, KAUNIS, IHANA NUORI NAINEN SIINÄ NIIN NUTTURAN JA PILLUNKARVAKIHAROITTENSA KANSSA.

Mitä nyt Synnyttäjä poltti tämän korvan piippausraudalla ennen bileitä. Ja kirosi siellä kukkapenkissä avoimen ikkunan alla että tappaa itsensä niin Imsosorryn olisi edes vähän parempi olla, että ehkä sitten olisin edes hetken tyytyväinen.

Kuitenkin: kirjoitin siinä ensimmäisen kirjeen pienelle Imsosorrylle. Jatkoa seuraa…

Soundtrack: Palace & Main/Kent

Pidät yhä vain sitä vitun sormusta. Toivottavasti olet itkenyt niin että kyynelkanavasi ovat tukossa. Niin. Ja ehkä tosiaan nukut sen paidan kanssa ja pidät valokuvia tyynyn alla.

No nih. Suhde on ‘katkolla’. Minun päätökseni, ainoa mahdollisuus.

XOD

Minä puhun yhteisestä tulevaisuudesta ja siitä mitä haluan ensi syksyltä.

Sinä puhut tulevaisuudensuunnitelmista myös. Meinaat laittaa kotiviinit tulemaan. 

"Like father like son" -klishee alkaa pitää yhä enemmän paikkansa.

:OP

Ah. Ettei menisi ihan valittamiseksi tämäkin päivä: opettavainen tarina vanhemmista miehistä.

Töissä ollessa vastaan tuli konflikti asiakkaan kanssa. Olin ymmärtäväinen, annoin vinkkejä, olin samaa mieltä, samalla puolella, rauhallinen ja opastava. 

Mitä tekee keski-iän ohittanut, alkoholisoitunut mies? Ensin kertoo oman näkemyksensä asiasta mistä hänellä ei ole MITÄÄN tietoa [tässä vaiheessa mainittakoon että en mene töissä asiakkaita neuvomaan elleivät itse tule apua pyytämään –> ne kerrat kun ovat sen joutuneet tekemään niin ovat kyllä ratkaisun ongelmaansa saaneet ja ilman mitään ylimielisyyksiä –> en minäkään pidä siitä että minua tulee joku asiaan vihkiytymätön töissä neuvomaan pelkkien kuulopuheiden perusteella] , sen jälkeen syyttää ongelmasta allekirjoittanutta vaikka tämä oli vasta tänään ensimmäistä kertaa ongelman kimpussa JA VIELÄ SEN JÄLKEEN SANOO USEAAN KERTAAN mm. ettei tällä ole tarpeeksi työkokemusta, paikalle pitää saada joku OSAAVA [ = se tyyppi jolla on munat ja käyntikortti] henkilö jolla on TARPEEKSI kokemusta alalta, yms, yms, yms.

Veti ilmeisesti herneen nenäänsä että tälläinen teini ei kuuntele tikkari suussa ison herran puhetta kuin jumalan sanaa, pyydä olemassaoloaan anteeksi ja tee välittömästi mitä toinen vaatii vaikka se olisi kuun taivaalta hakeminen.

Kuka vitun urpo menee laukomaan tuollaisia latteuksia ulkonäön perusteella?!? Varsinkin kun olin ystävällinen enkä väittänyt edes vastaan. Asiakkaiden kanssa jaksan ihan tasan niin kauan kunnes mennään henkilökohtaisuuksiin tai osaamistani kyseenalaistetaan tietämättä mitään faktoja. Totesin vain ykskantaan että työkokemusta löytyy kyllä + muita vittumaisuuksia hymyssä suin. Hermostui lisää, lähdin tilanteesta kuten on opastettu.

Silti pieni piru elää minussa. Teki mieli huikata äijälle että ai ni, kolmeakymmentä tässä täytetään parin vuoden päästä.

Se on varmaan tämä kuontalo mikä tekee minusta 17 -vuotiaan näköisen.

Ai. Tämän yhdessäolon jälkeen ET TIEDÄ voitko olla tukenani. Että et voi luvata sellaista kun et tiedä pystytkö siihen aina kun SINULLA on HUONOJA JA VAIKEITA PÄIVIÄ. [vittu en ole etsimässä vanginvartijaa vaan ihmistä joka on kanssani sairaudesta huolimatta ja hyväksyy minut kokonaisuutena sen kanssa eikä jätä minua yksin ja tapaa minua vain silloin kun se hälle sopii aikatauluun/kuvioon/tylsyyteen] 

Voi kilin vittu sentään.

Ja voisit nyt sitten vihdoin ja viimein lopettaa sen lässytyksen yhteisestä tulevaisuudesta, avoliitosta, mahdollisesta avioliitosta, Meidän Omasta Perheestä, kodista… 

Vittu. Sinä olet yksinkertainen, paskamainen, hiertävä ristiriita. Josta ei ikävä kyllä päästä tarpeeksi näppärästi eroon vaikka sitä haluaisikin [haluanko, sitä en aio päättää vielä hetkeen].

Ja kuten aina, syytän kaikesta itseäni. Vittu kun piti omasta menneisyydestään huolimatta olla niin naivi ja VITUN TYPERÄ että menin taas tähän samaan halpaan. Kuinka kuvittelin että kukaan minua huolisi minuna, miksi kuvittelin että kukaan jaksaisi kanssani. Olen mahdoton, toivoton, hylkiö, vailla ratkaisua. 

Soundtrack: Bonnie Tyler/Total Eclipse of the Heart, Phil Collins/Can’t hurry love

Eilinen meni vielä siinä yleisessä surussa. Onko tämä loppu, alku jollekin paremmalle vai jäänkö tähän saatanalliseen olotilaan loppuelämäkseni kellumaan? Tulenko koskaan saamaan rauhaa itseni ja elämäni kanssa. Miksi luulen yhä vain että jostain toisesta ihmisestä olisi minulle tukea? Olenhan tähänkin asti selvinnyt yksin, miksi luotin siihen että jossain täällä olisi ihminen joka voisi auttaa tämän taakan kantamisessa? Miksi en saa taottua kallooni ettei kukaan voi auttaa minua itseni suhteen, minun täytyy selvitä tästä ihan yksin. Olen itsekeskeinen paska kun kuvittelen että jotakuta voisi kiinnostaa auttaa minua.

Eilinen mieliala tuli sitten uniinkin. Olin muuttanut entiseen kaupunkiin. Olin sanonut asuntoni irti, asuin jossain solussa kolmen jätkän kanssa. Olimme menossa sen kusipäisen entisen [kyllä, taas unissani voi vittu saatana perkele] kanssa naimisiin. Soitin sille jossain vaiheessa että mites ja koska me muutetaan yhteen. Vastaus oli tyly ja vittumainen. Nauroi vain idioottimaisuudelleni, olin taas ollut niin tyhmä että menen kerta toisensa jälkeen samaan retkuun. Epätoivo siitä ettei ollut asuntoa, ihmistä, tulevaisuutta. Heräsin tähän painajaiseen.

Pikainen analyysi: kukaan ei huoli minua. Ei ainakaan enää sitten kun olen tehnyt juuri niin kuin ne haluavat. Heittänyt oman elämäni hukkaan ja omistautunut täysin niille. Viimeistään silloin minusta tulee huono, kelpaamaton, mätä, paha, toisen elämän pilaava syöpä joka jätetään yksin. Eikä minulla ole enää siinä vaiheessa mitään mihin palata, nojata, ottaa tukea.

Sellaista tänään. Mutta kuten totesin, suru on muuttumassa täydeksi vitutukseksi. Miksi SINÄ olet muka niin SAATANAN täydellinen eikä sinussa ole IKINÄ mitään vikaa? Todellisuus on aina kertojan puolella. Eivät asiat ole mustavalkoisia. Ennen nukkumaan menoa pohdin sitä että missä vaiheessa saatat huomata/tajuta sen että se en ole minä joka pilaan elämäsi. Suurempi kysymys onkin siinä että missä vaiheessa, kuinka pitkän ajan kuluessa saan taottua omaan kuupaani sen, että se en todellakaan ole minä. Minä en pilaa elämääsi, minä pilaan vain tämän vähäisen itseni ajattelemalla näitä asioita 24/7.

Edit: Ja voi vittu sen saatanan Keltainen Toukokuu -biisin saisi kokonaisuudessaan kieltää lailla mutta ETTÄ VITTU SITÄ SOITETAAN RADIOSSA SYYSKUUN ALUSSA. Vittu kun sieppaa pientä sydänalasta. 

Ahi ahi.

Minulla ei ole mitään. Minulla ei ole ketään. Minua saa kohdella kuin paskaa tai vielä huonompaa. Ehkä se johtuu siitä että olen epätoivoisesti yrittänyt miellyttää liian suurta ihmisjoukkoa? Minä olen kätyri mutta en kuitenkaan. Minua saa iskeä puukolla selkään vaikka kuinka monesti, samalla he tietävät sen tulevan ennemmin tai myöhemmin ilmi. Ehkä siinä onkin puukottamisen viehätys. Alkaako se madella mahdollisesti vielä matalammalla?

Ja mitä tästä kaikesta seuraa? Kotiin tullessa tekee mieli lyödä se iso punapäinen kokkiveitsi mahaan pystyyn. Itkettää. Ahdistaa. Tule kuolema, vie pois.

Miksi VITUSSA ihmisten pitää olla niin SAATANAN kylmiä, ajattelemattomia paskanaamoja? Terapeutti yritti lohduttaa että ehkä heillä on huono itsetunto. Että en kuulemma näytä Tavalliselta, ehkä siksi olen hyvä maali. Vittu kun olisikin niin vahvoilla että voisi vain kohauttaa olkiaan ja antaa asioiden, sanojen ja tekojen ohittaa itsensä. Mutta kun ei. Ehkä se johtuukin siitä että olen hyvin avoimesti kertonut huonosta itsetunnostani –> lähipiirin ihmiset saavat jotain sairasta nautintoa siitä että pääsevät lyömään jo maahan lyötyä?

Tällä kertaa jokin on silti toisin. Kun teidät tapaan seuraavan kerran, aion minäkin sanoa mitä ajattelen. Ja minussa on sentään sen verran sitä teiltä uupuvaa munaa että pystyn sanomaan ne asiat IHAN SILLEEN NAAMAKKAIN. 

Jos minulla ei ole kerran mitään, ei ketään, niin eipä sitten ole mitään hävittävääkään.

Haistakaa vittu. Mur mur.

Soundtrack: R.E.M./Bang and blame

Jösses kun sitä on pieni ihmislapsi sekaisin.

Näin unta että Toinen ei ollut Toinen vaan se väkivaltainen entinen. Huh huh. Pitäisi lopettaa vanhojen kaivelu koska se verottaa mm. aikaa tältä parisuhteelta. Mutta kuten omaksi - ja Toisen, vaikkakaan ei ole asiasta edes valittanut - lohdutuksekseni totesin; käydessäni nämä nyt lopullisesti läpi entisestä tulee enää vain pieni osa sitä Entisen Elämän harmaata, tasaista massaa. Toivossa on hyvä elää sanoi satiainen. 

Sen sijaan suruttaa tämä yhteiskunta.

Provoa yritetään heittää laidasta laitaan: te vain pelkäätte Meitä. Eipäs pelätä mutta se nyt vain on luonnotonta, vitun koirannussijahomppelit. Tähän homo-hetoro -kiistelyyn ei saada koskaan kaikkia tyydyttävää päätöstä. Suomi yhteiskuntana on aivan liian nuori ja takapajuinen. Tällä tarkoitan ns. virallisia tasoja. Jos katsottaisiin sitten 20 vuoden päästä uudemman kerran?

Sillä välin muistakaa: se, että lapsella on kaksi eri sukupuolta olevaa vanhempaa ja ns. [aivan liian] Korkealle Arvostettu Ydinperhe EI TAKAA LAPSEN ONNELLISUUTTA TAHI SITÄ, ETTÄ LAPSI KASVAISI OIKEAMIELISEKSI JA TASAPAINOISEKSI, ONNELLISEKSI AIKUISEKSI ILMAN MINKÄÄNLAISIA ONGELMIA.

Sen sijaan että jaksaisitte taistella jostain 1/2/1,5 isä-äiti -sotkuista niin keskittyisitte vaikka siihen miksi SUOMALAINEN PERHE [joita on useissa sateenkaaren väreissä, uusioita, perusmalleja, rikkinäisiä, ehjiä…] voi huonosti? Miksi vanhemmat ja lapset voivat huonosti? 

Väsyttää. Anteeksi epäselväselitys asiasta. Kaikki varmasti arvaavat mitä mieltä minä olen tästä asiasta.

Soundtrack: Ultra Bra/Me yhtenäistämme

Haistakeepa vittu.

Kai se on sitten siinä kun ei ole omaa elämää niin pitää yrittää edes valheellisesti kontrolloida kaikkea - paitsi sitä omaa päätään ja sen vääriä ajatuksia mm. omaan serkkuunsa rakastumisesta - ja muuttaa sisaruksista oman tyhjän itsensä kopioita.

Jälleen ymmärrän hyvin tyhjentävästi sen miksi kenkäsi hiertävät Minun seurassani.

Eilen nukkumaan mennessäni ja siinä unen rajamailla heiluessani mulla oli päässä kaksi hyvää ajatusta. Toinen oli jotain siitä että tietävätkö ihmiset miten vaarallisesta asiasta on kyse kun puhutaan rakkaudesta [kaikki haluavat rakkautta, se on ihanne –> totuus on jotain muuta, jotain joka muuttaa sydämen verestäväksi lihamöykyksi] mutta toista en muista. Ja se jo vituttaa.

Vituttaa se että minua yritetään ostaa karkilla. Vituttaa se jos aamulla asetetaan ultimatumeita: mä meen nyt vai heräätkö? Ja kun kyse on loppuen lopuksi siitä että täällä ei ole mitään syötävää…

Mutta tahkotaampas aamutuimaan jostain ihan muusta. En muista mainitsinko mutta löysin lainastosta tällaisen opuksen kuin ‘Isää ei voi unohtaa - tyttäret kertovat’. No joo…uskonnollistakin habatusta mukana, kuinka maailma pelastuu kun löytää jumalan. Mutta mutta.

"Sitten hän tuli - mies, joka rakastui minuun. Hän kirjoitti kirjeitä, useita samana päivänä ja tuhlasi aikaansa. Tuntui hyvältä olla rakastettu. Minä yritin kaksi kertaa katkaista seurustelusuhteen mutta hän piti uskollisesti kiinni. Hän ei hellittänyt, hän ei vaatinut minulta yhtään mitään, hän ei pakottanut mihinkään, hän vain halusi olla lähellä ja jutella." 

Minä kun luulin olevani ainoa. Tai ainakin harvassa. Nykyajan muovaama luonnonoikku. Kyseessä oleva nainen vetelee tällä hetkellä jo kuuttakymmentä.

"Minua ahdisti toisen ihmisen läheisyys. En oikein kestänyt että joku tulee yksityisyyteeni. En mielestäni sopinut kristityn vaimon kaavaan enkä jakamaan elämääni kenenkään kanssa. Minulla oli liian paljon salattavaa. En oikein tuntenut edes olevani nainen enkä viehättävä hänen vakuutteluistaan huolimatta. Seurustelusuhde pelotti mutta en osannut irrottautuakaan."

You got that right: ja vaikka tämä ihminen puhuu kristityn vaimon kaavasta/mallista ei niin kaukaa hipaista meikäläisen elämää. Minulle on ollut malli valmiina. Koko elämäni. En ole koskaan mahtunut siihen - ja voi pojat olen kyllä yrittänyt - en edes parisuhteissa. Kun kuitenkin on keskeltä metsää jossa ihmiset löytävät Elämänkumppaninsa viimeistään yläasteikäisinä.

"Kirjoittamisen yhdessä vaiheessa kiinnitin huomion tekstiini jossa pikku-Leena kertoi tapahtumista joissa hän ei juuri koskaan ollut itse toimijana. Hän oli pelkästään kohteena ja pakotettuna toimimaan, kuten soittamaan poliisia tai pelastamaan toisia. Kun havahduin ja kävin tekstejä silmäillen läpi, nousi katkera olo, että minua on käytetty joka suhteessa vain hyväksi."

Hmm. Allekirjoitan. Raadollisin esimerkki on se että pystyn puhumaan isän kuolemasta ja Synnyttäjän sekopäisyydestä hyvinkin asiallisesti. Lyön faktat pöytään. Kerron tarkasti tapahtumien kulun. Mutta se en ole Minä. Se on se Persoona, asiallinen ja aikuinen Imsosorry jonka olen luonut vuosien aikana suojelemaan oikeaa itseäni. Onneksi se ei tarkoita sitä ettenkö jo jollain minimaalisella tasolla käsittelisi isän kuolemaa.

Ja tämän tarinan nainen? Joutunut isänsä puolelta insestin uhriksi lähes koko lapsuutensa ja varhaisen nuoruutensa ajan.

Itkin tänään töissä.

Update: siihen vielä päälle se, että Kela ilmoitti ruhtinaallisen viikon ennakkoon että täytyypi saada uusi B-lausunto…

Toivon että kuolisin. Ei tarvisi ainakaan murehtia enää mistään, olla sydän verellä koko ajan. Ei tarvisi tapella töissä, siviilissä ja kaikenlaisten paskabyrokraattien kanssa. Ja loppuisi tämä saatanan itkukin jo. Toisaalta pitäisi olla onnellinen kyynelistä, elämän syrjässä ollaan vielä kiinni. Kummallista on se että otin tuossa yli kolme varttia sitten pamin eikä tunnu auttavan. 

Eikä ole syyttäminen kuin omaa tyhmyyttään jälleen kerran. Miksi kerta toisensa jälkeen uskon ihmisten hyväntahtoisuuteen. Miksi yhä uudelleen teen sen virheen että luotan ihmisiin. Miksi MÄ OLEN NIIN SAATANAN TYHMÄ ETTÄ LAITAN KAIKKI MUNAT YHTEEN KORIIN.

Update: Toiselta ei MITÄÄN tukea. Kaikki on siis vain minun päässäni ja on oma syyni että olen tässä tilanteessa.

Soundtrack: Sipe Santapukki & Tommi Liimatta: Tilatkaa tytöt taksi

3OH!3, Don’t trust me

Ja vielä: tuskin olen menossa yleiselle papakokeeseen jos YTHS:n hellissä käsissäkin [kuulostaapa Härskiltä…] se tuntui siltä kun kohtua olis hinkattu hammasharjalla? No tod. Tässä menee raja: mielummin olen vaikka sitten jumaliste käymättä.

Nonniin äiti Maan lapsoset.

Tässä teille opettavainen tarina sateisen maanantain kunniaksi.

Imsosorry on päättänyt monen vuoden jälkeen mennä testauttamaan itsensä sukupuolitautien varalta. Huomioitakoon tässä vaiheessa että todellakin "Siitä on jo aikaa" ja kun chitty-chitty-bang-bangia on tullut harrastettua, on mukana ollut asianmukaiset ehkäisyvälineet. Mutta kun kuitenkin täytyy häpeäkseen myöntää että tässä ollaan nyt vakavasti yhden ihmisen kanssa niin käydäämpäs perkule katsomassa ettei sitä kumpikaan kanna tauteja.

Ja tässä tarina:

*saapuu sukupuolitautien poliklinikalle Toisen kanssa*

- Testeihin pitäis päästä kiitos.

- Naiset.

- Joo’o, mutta eikö vois…

- Miehet pois, ihan ulos asti!!!!

*Toinen lähtee, Imsosorry asioi, pientä tirskuntaa nuoremmilta naisilta*

= Väliaika, odotusta, menoja, tuloja ja rikkinäisiä tyttöjä =

* paikalle saapuu vaimo, äänekäs aviomies ja kolme poikaa - vanhin kouluiässä *

- No hei vaan, tulkaas peremmälle sieltä, menkää jonon ohi vaan!

* vittuuntuneita katseita naisjoukosta, Imsosorry miettii virheen korjaamista, päätyy olemaan hiljaa koska haluaa päästä vastaanotolle - miettii antavansa palautetta lääkärille *

= Väliaika, odotusta, menoja, tuloja, jälleen lisää Miehiä ja Imsosorryn vuoro =

* astuu huoneeseen, pyörtää välittömästi päätöksen antaa palautetta lääkärille *

- Terve!

- Hei.

- Tässä on tämä lappu.

- Miksi olet täällä?

- Tulin vaan ihan tälläiseen vuositarkastustyyppiseen kontrolliin.

- Ai jaahas! No onko sulla mitään oireita?

- Ei mulla oo mitään…kun on ollut sama partneri…

- No mistähän sä sitten olisit voinut mitään saada? Onko minkäänlaisia oireita?

- Ei oo mutta mä nyt vaan kun oon vakituisessa parisuhteessa ja ihan varmuudenvuoksitulintänne…

- Mä voin kyllä sanoa ihan kuule tästä nyt että ei sulla mitään ole. Kyllä klamydia ja tippuri olis tällä aikavälillä jo kuule oireillu. Ja kondyloomahan näkyy ja tuntuu.

- Joo, en mä usko että mulla mitään on mutta tulin nyt vaan tarkistukseen Kun Ollaan Vaihtamassa Ehkäisymenetelmää *valehtelee niin että korvat heiluu*.

- Ai jaa? No ootko HIV -testiä miettinyt?

- Joo, ollaan menossa KYLLÄ SITTEN IHAN AIDSTUKIKESKUKSEEN PIKATESTIIN.

- Niin, no, kyllähän se aidskin olis jo oireillut jos niin olis tullakseen. Ootko koska käynyt viimeksi papakokeessa?

- Keväällä 2004.

- No nyt kyllä olis sitten kyllä jo kyllä aika pikku hiljaa kyllä mennä! Tossa on lappu, siinä on numero, tilaa aika. Oot ollut nyt kaksi tuntia virtsaamatta? Hyvä. Siellä on kuppeja, otat alkuvirtsan tähän näyteputkeen ja laitat sen sinne hyllylle.

- Selvä! Kiitos paljon ja heihei!

*** End ***

Vittu tämän jälkeen en yhtään ihmettele sitä että nuorilla SAATTAA OLLA pieni kynnys mennä testeihin? Ei jumalauta…

Arg.

Puh.

Välikuolema.

Tauko.

Hauta.

Mikä on normaali tärkeysjärjestys elämän pääasioille?

Jos otetaan asioiksi parisuhde, minäitse, perhe, ystävät, alkoholi, työ ja opiskelu?

Kun tällä ei niin kauhean normaali tuo maailmankatsomus ole niin voisiko joku auttaa?