Elämä väsyttää

Ei irronnut opiskelupaikkaa. Nyt mietin toisenkin opinto-oikeuden lakkauttamista. Eipähän tarvitsisi stressata. Ehkä sitä syksyllä on aikaa miettiä mitä Oikeasti haluaa.

Päivitys.

Miksi sanotaan että Pääsin Opiskelemaan? Kuitenkin yliopisto-opiskelu on lähinnä lukion jatke. Enkä pitänyt pahemmin kummastakaan. Phyh. Oikeasti haluaisin matkustaa. Kuunnella musiikkia. Kirjoittaa. Kuvataiteillakin vähäsen. Kuten jo lukiossa. Jotenkin se on vain jäänyt?

Soundtrack: Disco 2000/Pulp

Olen rauhaton. En oikein tiedä olenko yksinäinen vai mikä hemmetti vaivaa. Työpäivä oli hulvaton, olin iloinen ja onnellinen. Lauluskelin kaikkia legendaarisia kevätkappaleita. Nyt koneella pyörii Trasselijussin salsa. Suosittelen kaikille: ihan vaan vaikka omaperäisen nimikkeen takia. Pää käy ylikierroksilla ja kaksimielitahtimoottorilla. Olen viime päivinä yrittänyt purkaa tätä turhautumista kutomiseen mutta tuntuu ettei sekään auta.

Jotain olen tänään saanut aikaiseksi. Ajatuksen asteella vielä tosin mutta silti. Suunnittelen päässäni - ja vähän paperillakin - hakemusta erääseen maisteriohjelmaan. Ohjelmaan mistä valmistuessani minun ei tarvitse koskaan olla tekemisissä ihmisten kanssa, ellen niin välttämättä halua. Kivaa. Tavallisen hakemisen kanssa on vähän niin ja näin. Tuossa hyllyssä seisovat viime kevään pääsykoekirjat muistuttaen elämää suuremmasta tappiosta Rakkauden Leikkikentällä.

Mikä hemmetti on kun mikään ei kiinnosta? Ennen olin vähän turhankin innokas kokeilemaan kaikkea uutta. Mihin hittoon sitä jäivätkään kaikki harrastussuunnitelmat viime syksyltä? Piti mennä kielikurssille ja käydä kirjoitustalkoisiin. Ehkä sitä napsahtaa taas kohta. Kun ei pysy pääkky kasassa ja oma seura ei riitä. Aaaargh!

Ja sitten jostain tulee yhtäkkiä tälläisiä päiviä jolloin kaikki on edes jollain lailla hyvin. Kun repii iloa siitä että vaikka heräsi vasta viideltä iltapäivällä niin ehti kirjastoon. Ja lainasi kirjoja joiden avulla voi ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa niitä kirottuja esseitä. Kun tietää että niitä odottaa joku ja tämä joku on vielä ihan innoissaan aiheesta. Hö. Todella outoa.

Kun repii iloa siitä että on työpaikka ja kavereita. Kun naama ei näytä enää petolinnunperseeltä vaan se herpeskin on siitä paranemassa. Kun suhteet eräisiin ovat suurin piirtein kunnossa. Kun se kirja ei enää okseta. Kun muistelee aikaa vuosi sitten. Istuin silloisen asuntoni lattialla kirjojen kanssa. Selasin selasin, join vielä vähän lisää kahvia. Nukuin liian vähän, päiväunet olivat syntiä. Repesin. Itkin lattialla, huutaa vollotin. Kokosin itseni ja nauroin hullunnaurua. Ne illat kun väsäsin kandia koneen edessä tunti toisensa jälkeen nukkumatta. Kävin vielä siihen päälle töissäkin. Suihkepullo turvanani päällehyppääjiä vastaan. Uskomatonta.

Ehkä olen paju.

Vihaan sitä että mulle soitetaan ns. pilari. Ei se ole minullekaan ilmaista.

Vihaan tätä tunnetta mikä tulee kun ei jaksa ajatella opintoja, kun alkaa itkeä kun näkee tentti-ilmoittautumislomakkeen.

Vihaan etten osaa vieläkään vaatia itselleni tilaa. Tulenko oppimaan sitä koskaan? Kuukausi mennyt, tuntuu että kaikki ahdistus, vitutus, masunnus ja pelko on vain sysätty syrjään odottamaan ja tilalle on tullut normiturtuneisuus. 

Ja sekös se vasta ahistaa. 

Jep. Vuoden 2008 ensimmäinen luento ohi. Ainakin meikäläisen osalta. Huomenna pitää olla tikkana töissä jo tuntia aikaisemmin kun tänään. Olen vittumaisessa raossa opintojen osalta. En halua tehdä opintoja toiseen yliopistoon, ei vain kiinnosta. Ei ihan sen takia että olen tiennyt jo opinnot siellä aloittaessani että siihen taloon en maisterirahojani anna. Toivottavasti tuleva kevät muuttaa asian. Jos ei muuta niin allekirjoittaneen yliopistoura saa sitten olla siinä. En jaksa. Ei kiinnosta. Ei hotsita. Tiedän mistä haluan tehdä graduni, alustava suunnitelma on valmiina: vieläpä suhteellisen originelli pienoisen maamme [ja ilmeisesti vähän maapallonkin] mittakaavassa. Että onhan se nyt saatana jos ei löydy hyvää graduohjaajaa. Että onhan se nyt saatana että yliopistobyrokratia on mitä on. Että onhan se nyt saatana jos ei raha kelpaa.

Lähemmin yliopisto-opiskelu on ihan tavallista koulussa käyntiä. Istutaan luokassa, kuunnellaan, kysellään ja kirjoitetaan. Miten joku saa siitä revittyä jotain glooriaa? Ärsyttää kaikenlaiset pimpero-pamperot jotka hehkuttavat Yliopistolla. Vitut. Jippii ja kannat kattoon.

Jostain syystä pelkään mennä yliopistolle. Tuntuu että kaikki tuijottavat: Sinä et kuulu Tänne. Valkoinen marmori on ällöttävä rakennuselementti. Yäk. Tänään tapahtui jotain todella hassua. Toinen opiskelija kysyi tältä neuvoa. Scary.

Pakko sanoa että viime yö muistutti taas liikaa niitä monia edellisiä. Uni tuli jossain vaiheessa viiden ja kuuden välillä, painajaisia, unia, heräämisiä, unia, heräämisiä ja haudasta nouseminen. Se kumma aikuisiän painajainen toistui taas: hampaat murenivat suuhun. Uni johtuu siitä että stressin iskiessä alan unissani purra leukoja yhteen. Hammaslääkäri testasi kerran tämän leukalihakset. Kiljahti että herranjumala, näistähän löytyy puruvoimaa, kylläpäs löytyykin.

Näin sentään GG:n, sepä positiivista. En aio pestä pyykkiä, aion siivota tämän paskaläävän joka huutaen muistuttaa minua päänsisäisestä sekamelskasta. Sellaisetkin pienet asiat kuin sähköpostien lähettäminen, verkkokurssille osallistuminen, työpaikkojen etsiminen ja jopa lehden luku ottavat voimille. Entisestä kovan luokan uutisnarkkarista on tullut tylsä joka suuntaan haahuilija. Ärsh.

Mutta nyt: annan itselleni tunnin aikaa. Katsotaan sitten mihin asti olen päässyt. Ta ta [for now]!

Tai jotain sinne päin, ei irtoa Melleri.

Kun pieni ihminen itkee alle puolen tunnin päästä heräämisestään asiat ovat Hyvin. Kahvinkeitin katkaisi pään viimeisen jänteen tällä[kin] kertaa. Uusi saatanan vekotin, näyttää hienolta ja keittää hyvää kahvia mutta Jumalauta kusee ne kahvit levylle.

Tänä päivänä en taida jaksaa enää. Onko siskon jatkuva jankkaaminen vain sitä samaa vanhaa teinimäisyyttä vai mitä vittua. Miksi se ei ikinä [eikä kukaan muukaan nyt vittu lentää läppäri kohta seinään saatana kun sormetkaan ei toimi] kuuntele tätä. Jos puhun niin yleensä tarkoitan sitä mitä sanon. Ja tärkeissä asioissa toivoisin että se kerta riittäisi. Sen verran selvästi yritän viestiä. Mutta ei. Puhelinsoitto ennen yhtätoista [olin juuri siinä vaiheessa saanut unta, puhelin tietenkin äänettömällä], tekstiviesti ja tyhjänturha sähköposti. Ei vittu. Ei tältä tarvi koko ajan kysellä olenko tappanut itseni vai en, olenko vielä hengissä: asia pyörii aivan tarpeeksi mielessä muutenkin joka Vitun sekunti mitä olen hereillä.

Sitten STT:n uutisia. Kahdesta työpaikasta soitettu, yhdestä laitettu sähköpostia. Voi kun toivoisin että tällä olisi voimaa soittaa takaisin, vastata puhelimeen edes, laittaa sähköpostia. Niin. Miten sitä jaksaa tänne kirjoitella? Ei tarvitse pelätä sitä että lipsauttaa jotain typerää: täällä se on välttämätöntä. Ja professori oli katsonut aiheelliseksi vastata tälle henkilökohtaisesti ettei tentti ollut mennyt läpi [luulenko mä oikeasti muka joskus selviäväni maisteriksi asti, jumalauta tyttö olet typerä!] ja selvittää kohta kohdalta mikä siinä oli vikana. Sööttiä sinänsä, mutta mieli teki vastata samantien että luuletko että tentin pomppaaminen tuli milläänlailla yllätyksenä ja luuletko että tulin istumaan sinne minkään muun takia kuin siksi, että olen puhunut niin paljon sen puolesta, että jos et ehdi perua tenttiä niin SINNE ON MENTÄVÄ.

Vittu.

Nyt on pakko soittaa. Sitten menen ostamaan tupakkaa. Niin joo. Ja tottakai olivat muistaneet jo sähköpostilla myös kirjastosta.

Niinhän siinä kävi. Laiskottelu kostautuu. Yhtä esseen kirjoitukseen tarvittavaa kirjaa ei voi yllättäen enää uusia, deadline viikon päästä. Yeah. Mitähän sitä sitten keksisi? Ehkä niillä on lainakieltoversio opuksesta kirjastossa. Pitäisi vaan saada kerättyä itseään lattialta sen verran että raahautuisi sinne lukemaan. Noh, huomenna sitten.

Se murr -osuus. Menin päiväunille. Puolen tunnin jälkeen soi puhelin, en vastannut [jos vastaan unenpöpperössä puhelimeen niin kuulostaa lähinnä siltä kuin pesukarhu yrittäisi kommunikoida suomenkielellä veden alta…ihan tosi]. Nousin ylös siitä tunnin jälkeen, oli tullut viesti. Että huominen psykiatriaika on peruttu sairastumisen vuoksi. Voi vittu oli ensimmäinen ajatus. Sen voimalla olen mennyt tässä viikon eteenpäin. Että pääsen lääkärille ja saan jotain minkä avulla nukkua. Ei vittu. Mikseivät voineet sanoa kun olin siellä? Olisiko ollut Helvetin kätevää tilata se aika siitä tiskiltä? Viestissä vaan että soita sen ja tämän kelloajan välillä tänne ja sinne ja tilaa uutta aikaa. Eli saa jonottaa reilun tunnin ja se puhelinaika on tunnin…tiukalle menee.

Jaksanko enää yhtäkään yötä? Yhtäkään viikonloppua, maanantaita, keskiviikkoa? Miksiköhän sitä alkoholia on tullut juotua? Miksi olen pessyt viikon aikana kuusi [jep] koneellista pyykkiä? Miksi normaalilla ihmisellä menee puolet kauemman aikaa tuollaisen villatakin tekemiseen mikä tällä on jo melkein valmis? Kuulostaa typerältä - varsinkin kun vielä kuukausi sitten olin toista mieltä - mutta olin jo varautunut nukkumaan koko viikonlopun ja aloittamaan mahdollisen elämän ensi maanantaina. Että saisi unta että saisi tehtyä normaalihommia että pystyisi töihin että saisi rahaa ja ruokaa ja laskut maksettua että olisi vähemmän stressiä että saisi elettyä edes jollain tavalla.

Ei sitten.

Miten näppärää sitä olisi olla kännissä päivästä toiseen? Olisihan joo, mutta ei viina kuitenkaan niin hyvää ole. Ja tälle tulee pienestäkin määrästä järkyttävä krapula. Eikä viina sovi kellekään. En tiedä yhtä ainutta ihmistä joka ei olisi joskus kärsinyt moraalisesta krapulasta vaikka sitten pienen naukkailun jälkeen. Itselle se morkkis tuli joskus siitä kun kävi keskiviikkona iltaoluella ja torstaina oli töitä. Ziizös! Tein kuin normaalit ihmiset: tukka pois ja orrelle.

Mutta tänään ahdistaa. Huomasin yöllä joskus neljän jälkeen että pitää varmaan mennä nukkumaankin. Pyörin sängyssä pari tuntia, näin unia pätkittäin, hereillä aina hetken miettimässä asioita. Tuossa kolmen jälkeen nousin ylös. Olen niin sekaisin että ehkä tänään saisin siivottua tämän asunnon. Eilen meinasin vähän hävettää kun vuokraisäntä tuli vierailulle. Tästä asunnosta kyllä huomaa ettei asukkia kauheasti kiinnosta muu elämä…

Kuitenkin. Torstai ja perjantai ahdistavat jo valmiiksi. Tässä mietteitä elämästä. Eiliseltä yöltä ja tältä aamulta. En käsittele näitä tekstejä enää, tuntuu että niitä on niin vittumainen lukea?

Yöllä: "Asunto alkaa muistuttaa masentuneen ihmisen luolaa ihan tosissaan. Yeah. Jos minulla olisi rahaa muuttaisin britteihin. Tai Skotlantiin. Tapaisin miehen joka rakastaisi tätä juuri sen takia että olen tällainen sekopää.

Ei saa olla masentunut. Ei katsoa lapsuuden piirrettyjä. Ei saa lukea vanhoja päiväkirjojaan.

Niin kauan kuin olen käsittelemättä näitä asioita [mitä vittuja sitten ovatkaan] olen tässä tilassa. Ja niin kauan kun olen tässä tilassa en luota kehenkään. Ja jos en luota kehenkään niin on vähän paskaa yrittää rakentaa muka elämää. En tule ikinä luomaan sosiaalista turvaverkostoa. Missä ovat ihmiset, ystävät? Missä sosiaalisuus? Missä rakkaus ja läheisyys [perustarpeita!]? Taas muka väsy vaikka en ole tehnyt tänäänkään mitään. Mitä tein viime viikolla? En mitään. Kaksi tenttiä jää jo välistä ja nyt on vasta tammikuu. Toivottavasti herään huomenna ajoissa työnhakuun [en herännyt, toim. huom.].

Mitähän ne kysyvät tältä torstaina ja perjantaina? Ja millaisen kuvan haluan itsestäni antaa? Haluanko olla kiltti pikku imsosorry jolla on kaikki hyvin vai haluanko saada oikeasti apua. Missä vaiheessa elämästä tuli tällaistä pelon ja julkisen paineen alla elämistä? Vai onko se ollut sitä aina? Esimerkiksi tämä ainainen vitun rahan puute."

Aamulla: "Maksamassa ** ensimmäisiä yo-kirjoituksia. Tajusin ajatellessani rahaa [ylläri] etten voi tarjota niille normaalia nuoruutta. Vaikka kuinka yritän. Esimerkiksi ajokortti. Turha kai sanoa että itkettää ja ahdistaa?

Käsittelemättömiä asioita:

1. synnyttäjä [paskapää, kusipillu, aina vihannut jostain syystä juuri tätä]

2. isä [tossun alla, raukka, rakas ymmärtäjä lopuksi ja aina]

3. oma riittämättömyyteni: luuseri, ruma, huono sisko, antimenestyjä, huono setä, masentunut, itsetuhoinen –> kaikkea sitä mitä ei saa olla"

Huh. Jep jep. En tiedä mistä johtuu mutta tämän perheessä on aina asetettu vastakkain ns. käden taidot ja älykkyys. Pienenä olin todella hyvä käsitöissä [molemmissa niissä: ha!], ruuanlaitossa, yms. yms. yms. Tottakai kun olin joutunut niitä tekemään koko ikäni. Olin koulussa keskivertoa parempi, tajuan sen nyt. Esimerkiksi ala-aste ei ollut tälle tarpeeksi haasteellinen. Siinä vaiheessa kun muut tekivät kiltisti kolmannen luokan laskuja tämä paineli viidennen luokan lisätehtävissä. Kuitenkin…älkääkä kiltit saako sitä kuvaa että pidän itseäni jonain vitun renessanssin yleisnerona.

Niin. Pointti. Yläasteella sain kuulla vanhemmilta ja sisaruksiltani että olen vain vitun laiska itsepäinen paska ääliö kun sain kemiasta kuutosen todistukseen. Luoja silloin meinasi pienen tytön elämä loppua kun eivät uskoneet että vika on opettajassa. Ja vika oli opettajassa. Kevään alussa perustin muiden luokan luuseri-tyttöjen kanssa opintopiirin. Ja vaikka sen piti olla mahdotonta [ei numero voi nousta kolmea pykälää] niin kevään todistuksessa kemia oli yhdeksän. Touche.

Jostain syystä vanhemmat EIVÄT OLE KOSKAAN uskoneet MITÄÄN mitä olen yrittänyt sanoa. EIVÄT VITTU SAATANA ikinä. Eikä tullut pointti vieläkään esille. Ilmeisesti eivät luottaneet siihen, että jos esikoinen on koulussa nero [lukee KOKO ajan] niin ei voi salama kahta kertaa iskeä niin lähelle. Varsinkin jos tämä nuorempi ei koskaan lue mitään. Jumakauta voin kuvitella miten vanhempia ja siskoa on vituttanut se, etten koskaan jaksanut tehdä läksyjä [tein kyllä nuorempien läksyt kun kävi sääliksi…mistä tietenkin sain turpaan sitten kun asia paljastui] mutta menestyin silti. Ja jos tällä on kyrvähtänyt päässä niin sittenhän sitä glooriaa vasta opettajakunta huusikin. Ehkä sen takia ne ovat käyttäytyneet tätä kohtaan niin paskamaisesti?

"Imsosorry on ongelmanuori" oli yksi sisareni lempiletkautuksista. Hän itse oli silloin seitsemännellä luokalla, muka aikuinen [aina se on pikkuvanha ollut] ja minä ala-asteella. Olin täysi kakara vielä silloin! Ongelmanuori. Noh, turha tässä on kai sitten yrittääkään. Ongelmanuori! Sillä perusteella että olin menninkäinen päiväsädemäiseen siskooni verrattuna? Outo pikku hyypiö joka kaikesta kehityksestä jäljessä ikäänsä nähden? [kuka tökkii sydäntäni kuumalla pihvihaarukalla juuri nyt]. Ja vieläkin se pointti. Eivät ole kukaan koskaan uskoneet tästä olevan mihinkään tällaiselle alalle. Sanoin hakevani yläasteen jälkeen kokkikouluun, olivat vaan joo joo. Alkoi vituttaa. Hain lukioon. Olen aloittanut yliopistolla myöhemmin ikääni nähden kuin muut sisareni. Olen ensimmäinen joka on sieltä valmistunut. Olen lähtenyt etsimään jotain muuta. Olen kuin pala jonka pitäisi sopia palapeliin, se näyttääkin välillä siltä että se voisi sopia johonkin kohtaan, mutta oikeaa paikkaa sille ei löydy koskaan. Ylimääräinen. Väärä. Ehkä tehtaalla sekoittunut toisesta palapelistä? Mutta jos sitä saksii ja runttaa hetken niin ehkä se sitten sopii peliin? Ehkä niin, mutta onko palapeli silloin ns. laillisesti koottu. Kyseessähän on huijaus. Vittu nyt loppuu tämä kirjoittaminen…anteeksi.

Älkää olko vihaisia. En voi sille mitään että olen tällainen. Aamu on helvetistä, muttei aivan niin sen syvyyksistä kuin eilinen yö. Jo nyt tuntuu että kaikki ovat vihaisia tälle. Anteeksi. Samalla järki sanoo etten ole voinut suututtaa ketään koska olen istunut neljän seinän sisällä. Mutta jos Hän on vihainen minulle kun en ehtinyt vastata puhelimeen? Tuskin…

Fyysisiä juttuja on ilmennyt kaksi. Itsensä nipistely [vanha tuttu jo vuosien takaa] ja se, että päässä "pyörii" jos laittaa silmät kiinni [jälleen yksi erittäin hyvä syy olla nukkumatta], luultavasti väsymyksen piikkiin. Seuraavassa kuvaus tältä aamulta.

"Päässä pyörii taas. Kuin aivot muuttaisivat itseään. Tekisivät seittiä joka sulkee minut joku päivä pois itsestäni. Ehkä siihen yleiseen naistenvessaan josta olen nähnyt toistuvasti unta viime yönä? Ehkä tähän asuntoon? Ehkä tähän taloon missä en perkele sentään opi varmaan koskaan nukkumaan saati sitten nukkumaan ilman unia tai heräämättä joka vitun ääneen. Joku pariskunta tuli eilen neljän jälkeen elämällä kotiin. Olisin yhtä rohkea."

Viime yönä kukaan ei pelastanut tätä? Kun tässä viime aikoina toistuvana teemana on ollut tuo "prince to the rescue". Hö. Naurettavaa. En halua ketään. Olen tappanut riittävän monta ihmistä elämäni aikana [huomatkaa narsistinen itsekeskeisyys: tottakai Minä olen ylhäisyydessäni niin tärkeä, voimakas ja mahtava että minulla on valta pilata ihmiset sekä heidän elämänsä]. Koska tämä itsesättiminen loppuu? Ei koskaan? En varmaan osaa elää ilman sitä. Kuten en ilman silmälaseja tai iho-ongelmaa. Unissa oli kyllä mies/miehiä/ihmisiä, mutta en tullut pelastetuksi. Tai eihän tätä ole kukaan pystynyt pelastamaan mutta tällä kertaa kukaan ei yrittänytkään. Laonnutta viljaa…

Vuoden ensimmäiseen luentoon 43 minuuttia. Jännittää. Otan lääkettä.

***

Nukuin viime yönä kaksi ja puoli tuntia! Wau!

Mitä teen ja mitä tämän pitäisi tehdä juuri nyt? Surffaan langoilla, kuuntelen musiikkia ja nauran vieläkin [sisäisesti enää tosin] Simpsonien jaksolle: don’t forget the eyebrows. Ah hah haa! Se on sitten eri asia näenkö itseni Lisana vai Milhousena. Taas niitä asioita ettei edes tiedä miksi ne naurattavat. Mitä minun pitäisi tehdä juuri nyt? Esseetä ja etätehtäviä. Huomasin tuossa yhtäkkiä että huomenna onkin perjantai. Eli vielä yli 12 tuntia aikaa saada kaikki valmiiksi. Sen kunniaksi listaan asioita joista pidän asunnossani.

* LP-levyt [osa isä peruja, tuoksuvat lapsuuden onnellisille asioille]

* CD-levyt [en halua ajatella sitä rahamäärää]

* akustinen Fender [soi loistavasti - jos vielä osaisin]

* pyykinpesukone [onko tämä jäänyt epäselväksi? sai suukkoja tänään]

* siskon minulle tekemä puinen jänis jolla pyörät alla [kun ei se voinut sitä kellekään muullekaan antaa]

* kuva minusta lapsena [olen ruotsissa, kaukana kotoa: hymyilen]

* kuva isästä hippinä [ennenkuin tapasi sen yhden ämmän: hymyilee]

* keittiö [olen hyvä väsäämään pastaa…kai]

* rakas hiirulaiseni [lässytän sille kuin lapselle…yäk!]

* betasalpaajat [couldn’t manage without right now]

Jep jep. Pitäiskö sitä oikein taas.

Hävettää tuo eilinen kirjoittelu. Ei pitäisi enää aamulla koko yön valvottuaan tarttua koneeseen. Hitto sentään. Saahan nuo pois joo, mutta en taida jaksaa. Olkoon siinä muistutuksina. Luuseri.

Nukuin neljään asti. Ilmeisesti nuo yläkerran asukkaat tekevät jotain remonttia tahi jotakin, koska tuota kummallista ääntä on jatkunut nyt viikon. Mutta miksi niiden pitää aloittaa kahdeksalta aamulla? Jatkavat sitä viiden minuutin ajan kerran tunnissa kolmeen asti. Sitten loppuu. Tiedän tiedän, jos nukkuisin normaalien ihmisten kanssa samassa rytmissä niin asia ei haittaisi minua millään tavalla. Mutta. Olen asunut tässä kämpässä nyt puolitoista kuukautta enkä yhtenäkään yönä ole saanut unta ennen lehden tuloa. Ja aina vain pahemmaksi muuttuu. Nykyään on rauhattomampaa kuin aluksi.

Yritin soittaa johonkin valtakunnalliseen pesukonepaskananumeroon. No joo. Juuri siitä syystä että nukuin liian pitkään: puhelinpalvelumme on avoinna kello neljään asti. Täh? Mä kun oon luullut että virastoaika on yhdeksästä viiteen? Aivan sama, en olisi puhtaita vaatteita tarvinnutkaan. Ehkä netistä löytyy jotain niksejä.

Pitäisi soittaa yksi tärkeä puhelu. En halua. Ehkä otan betasalpaajan ennen sitä niin saat selvää puheestani. Ehkä en. Ehkä en soita ollenkaan ja jään tuleen makaamaan. Miettimään ja olemaan nukkumatta. Niin joo. Perjantaina alkavat todellakin luennot, tentit ja matkustelu. Oli tullut sähköpostiin etätehtävä. Jee. Ehkä opiskelu auttaa tämän päätä edes osittain. Ja huomenna raahaudun sinne työkkäriin…never mind the bollocks.

Jotain hyötyäkin siitä painajaisesta oli. Tuossa tunnin verran etsiskelin tenttejä, luentoja ja muuta vastaavaa nettisestä. Kevättä rinnassa siis. Kai se on pakko tehdä jo jotakin ettei valtio tule ja hae tätä pankrottiin? Ah, perkules sentään. Muistin että on vielä yksi netti-kurssi jota en ole mahduttanut lainkaan mun tiiviiseen suunnitelmaan.

Juon viiniä. Valkkaria tällä kertaa. Eilinen punaviini oli kyllä loistavaa. Pitääkin muistaa kysyä nimi. Aivan kuin tällä deekuilulla en olisi jo juonut kaikkia viimeisiä aivosolujani? Ha! Mitä sen väliä, life’s gonna suck and then you’ll die! Olen vakaasti päättänyt että suoritan kolmen vuoden opintoni yhdessä lukuvuodessa. Ja hemmetisti opintopisteitä vielä siihen päälle. Ja kesällä voisin paremman puutteessa sitten väkertää vaikkapa saksan alkeet kesäyliopistossa. Jos en muuta keksi.

Sen lisäksi tammikuussa saan varmasti uuden, mahtavan työpaikan joka tukee taiteellisuuttani ja luovuudenvimmaani. Saan romaanin, runokokoelman, esikoislevyn, sarjakuvakirjan, valokuva- ja taidenäyttelyn valmiiksi ennen toukokuuta. Aivan varmasti. Minä pystyn mihin vaan, olen Super-Hessu.

Ei sentään. Teen opinnot pois alta. Haen uudet pääsykoekirjat. Luen oikeasti. Että ensi syksynä saan unohtaa tämän kahden yliopiston loukun. Aloittaa jälleen uuden aineen kanssa. Onhan tämä aivan hauskaa ja vaihtelua löytyy ainakin, kun kolmea ainetta pänttää, mutta reissaaminen vie päiviä, voimia ja rahaa! Eikö se nyt viime keskiviikkona taas huomattu että tätä menoa en ehdi juurtua minnekään. Missään ei ole hyvä. Ja kukkaro heittää persnettoa.

Mutta mutta. Vaikka olen humanisti pidän numeroista. Ja osaan - vastoin yleistä käsitystä - vieläpä käyttää niitä. Tällä hetkellä viisi opintopistettä. Vau. Toisesta yliopistosta tulee…ja toisesta…eli tähän laskemme jo saadut mukaan niin…se tekee: 62 opintopistettä. Ei paha. [kysykää tältä maaliskuussa mikä fiilis]. Parasta se että suurinosa opinnoista tenttejä ja iltaluentoja eli voin oikeasti käydä täysipäiväisesti töissä. Kunhan ne penteleet vain soittaisivat jostain? Olen laskenut sen varaan että vielä helmikuun vuokran saan maksettua tuosta vaan mutta sitten tulee ongelmia. Toisaalta kuukaudessa ehtii tapahtua mitä vaan.

Soundtrack: Michael Stipen hunajainen ääni. Anything goes!

Olen miettinyt itseäni viimeisen viikon. Sitä millainen nainen olen. Olenko lainkaan nainen. Millaisen kumppanin tarvitsen, millaisiin ihmisiin ihastun. Miten nopeasti ihastukseni menevät ohi. Ehkä tämä tilanne onkin hyvä. Että meillä on ollut aikaa tutustua toisiimme ihmisinä. Toisessa maassa asuva tätinikin nauroi tilanteelleni. Yllättävän hyvin he ymmärtävät vaikka vanhoja ovatkin.

Olen miettinyt sinua. Näinä öinä kun makasin siinä vinkuvassa talossa. Kuuntelin kummituksia joita luvattiin, mutta joita ei ollutkaan. Liian monta kaupunkilaista laitetaan liian tylsiin olosuhteisiin. Sitä miten vaikeaa tämä on. Vieläkin. Että viimeisen vuoden ajan olemme opetelleen tutustumaan toisiimme: kaksin. Että vasta pari kuukautta sitten pudotit pommin. Että jos sinulla on vaikeaa, ei tämä ole minullekaan sitä helpointa sopeutumista. Nähdä yhtäkkiä ystävässään piirteitä joita ei ollut koskaan kuvitellut olevan olemassa. Ehkä sinä olit? Minä en. Olen naivi pikku tyttö omassa absurdissa maailmassaan.

Mitä teimme viikko sitten.

Miten paljon ystäväsi tietää tästä tuttavapiirin skandaalista.

Miten hyvältä tunnut: onko se pitkää yksinäisyyttä vai todellista?

Viime yö meni tuskassa. Näin unta että uusi yliopistoni oli ottanut käyttöön maailmalla käytetyn mallin: jos et pääse tenttiä läpi, turha enää edes yrittää. Heräsin hikeen. Ihmekös tuo. En ole tajunnut edes ilmoittautua tentteihin [ajoissa] kun syksy on mennyt kaaoksessa. Vasta viime viikolla tajusin että olen asunut täällä jo neljä kuukautta. Mitä helvettiä? Minne aika on mennyt?

Soundtrack: At my most beautiful/R.E.M.