Otsasta sen näkee
Kaksi vuotta vanhaa tekstiä selatessa tuli vastaan lause "Hyvä ystävä näkee otsasta toisen mielentilan". Ei aivan väärinkään.
Minulla on katto, minulla on ruokaa. Laskut on maksettu ja seuraavaan vuokraankin löytyy rahat ellei joku mene päin helvettiä.
Minulla on suuria murheita mutta apu on jo alullaan. Tänään sain ‘kiitosta’ siitä että ajattelen Asioita siviilissäkin. <3 Täytyy myöntää että jonkinlainen oma-aloitteisuus on löytynyt nyt kun on päässyt tästä pieni-pieni-piirisuhde -kuviosta ulos. Näkee yllättävän hyvin täältä kauempaa, näkee että siinä Toisessa on myös aineksia minkälaiseen hi-low -diagnoosiin tahansa. Ettei kaikki olekaan MINUN pääni sisäistä kuvitelmaa. Ja on VIHDOIN aikaa keskittyä näihin Todellisiin Ongelmiin [vittu anteex vaan mutta mua ei nyt vain jaksa SAATANA kiinnostaa sinä ja sun pelot ja ongelmat koska MINÄ en niitä voi ratkaista sormia napsauttamalla koska sinä et edes halua apua vaan jonkun jota syyttää sen sijaan että etsisit niitä vastauksia ongelmiin IHAN SIELTÄ OMASTA PÄÄKYSTÄSI].
Melkein viikottaiseksi on tullut jonkun virikkeen raahaaminen istunnolle. Ja ei, tahti ei ole liian nopea, minua ei pakoteta mihinkään eikä päähäni yritetä istuttaa ajatuksia joita sieltä ei löydy.
Sanottakoon sen verran että ensimmäisen kerran vuosiin tunsin niin alkukantaista vihaa että löytyihän sieltä huutaminen, nyrkkien hakkaaminen käsinojaan ja valtava lasti kirosanoja. Ja ensimmäisen kerran itkin tämän kahden ja puolen kuukauden aikana.
Soundtrack: Kent [anything goes in this state of mind - heja sverige!]
