Luottamuslauseke tyhjä
Mur. Mistä johtuu että tälläisessä tilanteessa tämän mielikuvitus alkaa aina laukata tuhatta ja sataa? Sisko soitti eilen pitkästä aikaa, menihän siinä sitten yli neljä [!] tuntia puhelimessa. Illalla kävin hakemassa vielä pari elokuvaa - hävettää myöntää että en ollut Burton -fanina vieläkään nähnyt Sweeney Toddia ja arvaus keskinkertaisuudesta osui oikeaan - ja ajattelin kaiken olevan edes hyvin.
Ja sitten se iskee. Kun irrottautuu Linkin seikkailuista ja palaa raastavaan todellisuuteen. Paniikki-itku-hermoraunio-kuolema-kohtaus. Mietin ainoastaan sitä että tottakai Toinen on ollut koko viikonlopun kännissä, juonut sen koko 22 -litran viinisatsin vaikka aika ei olekaan kypsä ja vehtaillut niin monen naisen kanssa kun aikataulu on antanut myöten. Lohdutukseksi ei auttanut se että jos se on vienyt jonkun kotiin niin siellä on yhä tavaroitani. Ei, Toinenhan on voinut heittää kaiken minusta muistuttavan jo roskiin ja elää nyt autuaana poikamiehenä. Tai sitten pettäminen on tapahtunut baarissa, kadulla, jossain toisessa asunnossa, jne.
Ei auta ‘tieto’ siitä ettei hän menisi niin tekemään. Onhan tässä nähty jo kaikki muutkin temput. Jos näemme huomenna onko sormus enää tallella? Silmissä inhon liekki? Kaulassa jälkiä syntiseltä viikonlopulta?
Ja sitten realismiin. Listasin eilen kolme asiaa joiden täytyy muuttua että voimme enää edes harkita yhteenpalaamista. Noh, ne asiat eivät tule tapahtumaan. JA JOS EN KERRAN VOI EDES YHDEN VIIKONLOPUN AJAN LUOTTAA TOISEEN NIIN ETTEN OLISI PÄHKINÖINÄ TÄÄLLÄ OMASSA UNIVERSUMISSANI niin eikö se viimeistään kerro kaiken.
Luottamus on kadonnut, eläköön mellerismi!
