En olekaan ainoa, silti ainutlaatuinen
Eilen nukkumaan mennessäni ja siinä unen rajamailla heiluessani mulla oli päässä kaksi hyvää ajatusta. Toinen oli jotain siitä että tietävätkö ihmiset miten vaarallisesta asiasta on kyse kun puhutaan rakkaudesta [kaikki haluavat rakkautta, se on ihanne –> totuus on jotain muuta, jotain joka muuttaa sydämen verestäväksi lihamöykyksi] mutta toista en muista. Ja se jo vituttaa.
Vituttaa se että minua yritetään ostaa karkilla. Vituttaa se jos aamulla asetetaan ultimatumeita: mä meen nyt vai heräätkö? Ja kun kyse on loppuen lopuksi siitä että täällä ei ole mitään syötävää…
Mutta tahkotaampas aamutuimaan jostain ihan muusta. En muista mainitsinko mutta löysin lainastosta tällaisen opuksen kuin ‘Isää ei voi unohtaa - tyttäret kertovat’. No joo…uskonnollistakin habatusta mukana, kuinka maailma pelastuu kun löytää jumalan. Mutta mutta.
"Sitten hän tuli - mies, joka rakastui minuun. Hän kirjoitti kirjeitä, useita samana päivänä ja tuhlasi aikaansa. Tuntui hyvältä olla rakastettu. Minä yritin kaksi kertaa katkaista seurustelusuhteen mutta hän piti uskollisesti kiinni. Hän ei hellittänyt, hän ei vaatinut minulta yhtään mitään, hän ei pakottanut mihinkään, hän vain halusi olla lähellä ja jutella."
Minä kun luulin olevani ainoa. Tai ainakin harvassa. Nykyajan muovaama luonnonoikku. Kyseessä oleva nainen vetelee tällä hetkellä jo kuuttakymmentä.
"Minua ahdisti toisen ihmisen läheisyys. En oikein kestänyt että joku tulee yksityisyyteeni. En mielestäni sopinut kristityn vaimon kaavaan enkä jakamaan elämääni kenenkään kanssa. Minulla oli liian paljon salattavaa. En oikein tuntenut edes olevani nainen enkä viehättävä hänen vakuutteluistaan huolimatta. Seurustelusuhde pelotti mutta en osannut irrottautuakaan."
You got that right: ja vaikka tämä ihminen puhuu kristityn vaimon kaavasta/mallista ei niin kaukaa hipaista meikäläisen elämää. Minulle on ollut malli valmiina. Koko elämäni. En ole koskaan mahtunut siihen - ja voi pojat olen kyllä yrittänyt - en edes parisuhteissa. Kun kuitenkin on keskeltä metsää jossa ihmiset löytävät Elämänkumppaninsa viimeistään yläasteikäisinä.
"Kirjoittamisen yhdessä vaiheessa kiinnitin huomion tekstiini jossa pikku-Leena kertoi tapahtumista joissa hän ei juuri koskaan ollut itse toimijana. Hän oli pelkästään kohteena ja pakotettuna toimimaan, kuten soittamaan poliisia tai pelastamaan toisia. Kun havahduin ja kävin tekstejä silmäillen läpi, nousi katkera olo, että minua on käytetty joka suhteessa vain hyväksi."
Hmm. Allekirjoitan. Raadollisin esimerkki on se että pystyn puhumaan isän kuolemasta ja Synnyttäjän sekopäisyydestä hyvinkin asiallisesti. Lyön faktat pöytään. Kerron tarkasti tapahtumien kulun. Mutta se en ole Minä. Se on se Persoona, asiallinen ja aikuinen Imsosorry jonka olen luonut vuosien aikana suojelemaan oikeaa itseäni. Onneksi se ei tarkoita sitä ettenkö jo jollain minimaalisella tasolla käsittelisi isän kuolemaa.
Ja tämän tarinan nainen? Joutunut isänsä puolelta insestin uhriksi lähes koko lapsuutensa ja varhaisen nuoruutensa ajan.
