Elämästä kiinni
Tänään on aivan uskomattoman kesäinen ilma.
Olen kiusannut kaikkia huhtikuun ensimmäisen kunniaksi. Paras päivä vuodessa.
Makean suloiset naurut piristivät sen verran että tajusin elämässä olevan jotain muutakin kuin työn.
Yksi syy pitkään hiljaisuuteen on viime viikon sairastelu, sitä seurannut seikkailu pitkin Suomenniemen ja sen jälkeinen kahden päivän rankka ryyppäys.
Asioita on selvinnyt. Mm. se, missä parisuhde on kolmen vuoden päästä, mitä tuleva kesä pitää sisällään ja mihin suuntaan haluan elämäni kulkevan.
Ja ehkä se todellakin johtui erään ‘läheisen’ alatyylisestä "ehkä se kassalla sinulle jutellut ihminen oli avohoidossa, sellaisia ne on" -kommentista, mutta tänään olen miettinyt myös tätä hemmetin blogia.
Että jos/kun joku tuttu-työ-kaveri lukee tätä paatosta. Aivan vitun sama. Miten paljon ulkopuolelta tulevat vaikutteet puristavat tämänkin pääkoppaa kun pitää Itselleen vakuutella että minä/me emme ole valinneet tätä tilaa. Että tässä ei ole mitään HÄVETTÄVÄÄ.
Kansantauti siinä missä sydän- ja verisuonitauditkin. Tai kohdunkaulansyöpä. Tai hermostokuppa ja neekerisankkeri. Melkein salaa toivon että tutut lukisivat tätä. Oppisivat suhtautumaan HULLUIHIN.
Ja Synnyttäjä? Surullista.
