Lääkkeistä, lääkityksestä
Sain kun sainkin sitten paskahalvauksen illalla, mutta ei se mitään.
Lääkkeistä. Itse koittanut joskus aikoinaan Cipramilia. Ei toiminut, ei sitten yhtään. Enkä halua edes yrittää sitä uudempaa muotoa. Sen kuurin vierelle söin jotain unilääkkeitä. Sen takia Mirtazapin tuntuu toimivan tälle: antaa unen illalla. Vaikka olen kyllä todennut näin vuoden jälkeen että ainakin osittain osaan nukahtaa jo ilman sitä. Mutta ne illat/yöt ovat kuitenkin sen verran harvassa etten voisi kuvitella [vielä] elämää ilman.
Huonoja puolia löytyy vitusti. Ennen tämän hevoslääkityksen aloittamista olin itsekin suhteellisen vankasti sitä mieltä että olen helvetin heikko ihminen jos en pärjää Elämästäni ilman lääkkeitä. Aloittaessa olin enemmän rikki kuin ilman lääkkeitä, fyysiset vaikutukset olivat vitun rankkoja. Kauemman tätä pälinää lukeneet muistavat kuinka Imsosorry lähes joka yö nousi oksentamaan. Turvotus, pahoinvointi, pökerryksissä olo. Joskus niin sekaisin ja tärinässä että tietokoneen näyttö kupli.
Vuoden jälkeen. Lääkitystä nostettiin aikoinaan juuri aamuisen sekavuuden takia, selvisi sillä. Paino on palannut lähestulkoon normaaliksi, pudonnutkin vähän. Pahoinvointia on todella harvoin. Jopa Toinen on huomannut sen että en ole enää moneen kuukauteen valittanut sitä yöllistä ‘en mahdu ihoni sisälle’ -oloa. Elimistö tottuu.
Vaikea sanoa pärjäisinkö ilman lääkitystä. Kun tuntuu että kaikki on suhteellisen hyvin, selviän hengissä päivistä ja jopa öistä. Jos järjellä ajattelee: en pärjäisi. Kun kuitenkin annostus on se 60 mg. Ja jos tuumii tämän sairaushistoriaa taaksepäin niin tällä polulla ollaan vasta alussa.
Sitten parisuhteista ja Toisesta. Eilisen paskahalvauksen jälkeen totesin pienessä mielessäni että vaikka välillä kaikki tuntuu paskalta, haluaa eroon toisesta [sinä et aiheuta minulla kuin pahaa oloa!] niin asia ei Todellisuudessa ole niin. Minä olisin yhtä rikki ilman Sinua. Varmasti enemmänkin. Ja vaikka tämä Suhteellisuus ottaa joskus aivolohkoon pahasti…niin. En suostu miettimään että Tämän On Pakko Onnistua. Aika näyttää.
Flirttailusta pitkään ja tulisesti keskusteltuamme Toinen totesi tämän olevan ‘oikeassa’ ja lupasi lopettaa toimintansa.
Pöytäkirjaan merkitään; vittuakos tässä.
Pakko vaan ajatella, että eihän monet muutkaan fyysisesti sairastavat selviä ilman lääkkeitä. Kai tämä on ihan sama. Ainakin mun on pakko ajatella niin…
Comment by Emmi — March 2, 2009 @ 10:47 pm
Kaikkeen tottuu, sanoi kummitus.:O)
Liian usein ajatellaan että Masennus on lapsellista, itseaiheutettua, laiskuutta ja jotain, minkä voi shoppailla pois.
Taudin kanssa olen joutunut toteamaan monta kipeää asiaa…
Minä olen sairas, minä tarvitsen apua [perkeles, aina olen yksin pärjännyt]. Ja vaikka vituttaa, täytyy myöntää että jokin vaikutus [eli aivan vitun suuri] tilaan on ollut lapsuudella, Synnyttäjällä ja isällä.
Kukaan meistä ei Toivo olevansa tälläinen. Kun tämä kuitenkin on sairaus eikä normaalia vitutusta.
Comment by imsosorry — March 3, 2009 @ 3:58 pm