Elämä väsyttää

January 13, 2009

Vuosimeemi

Filed under: Listat

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Myönsin itselleni olevani avun tarpeessa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Alkuvuoden mehupaasto piti kutinsa edes jotenkuten?

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kiitos taivaan, ei.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

5. Missä maissa kävit?
Jos unet lasketaan niin varmaan suurin osa Euroopan maista tuli tutuksi. Plus avaruus.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2009, jota puuttui vuodesta 2008?
Tasapainon.

7. Mitkä vuoden 2008 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Päivämäärät eivät jääneet mieleen mutta syksy kylläkin mm. terapian aloittamisen [ja lopettamisen] takia.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi vuonna 2008?
Löysin osan todellista Itseäni. Olen kaivannut sitä kovin. Vaikka vieläkin vähintään joka toinen päivä hillutaan jossain hulluuskohtauksien aallokoissa niin Tunnen Itseni Paljon Paremmin.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
En saanut päätettyä mikä minusta tulee isona.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Hmh. Monista. ;O)

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Maalaustavarat.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Toisen. <3

13. Kenen käytös masensi?
Erityisesti: terapeutin.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Tupakkaan ja ruokaan?

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Terapiasta, diagnoosista, tulevaisuudesta. Syyskuun keikasta.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2008?
REM:n I’m gonna DJ, mm.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi, joskin tappeluvalmis [Kela ilmoitti eilen paperilla että terapiaa ei enää tueta…]

b) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi…

c) rikkaampi vai köyhempi?
Aina köyhä.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Matkustanut.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Polttaneeni tupakkaa.

20. Rakastuitko vuonna 2008?
Juu…vaikka ei ollut tarkoitus.

21. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Yritän olla tuhlaamatta energiaani vihaamiseen.

22. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Placebo ja muut vanhat suosikit.

23. Mitä halusit ja sait?
Halusin yhden tyypin, sain mitä halusin mutta samalla jotain paljon monimutkaisempaa ja parempaa. Ja helvetin vaikeaa.

24. Mitä halusit muttet saanut?
Halusin hyvän terapeutin.

25. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Se että osaisin pitää itsestäni edes vähän.

26. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2008?
Kirppareilta ostettuja ja lahjaksi saatuja "persoonallisia" vaatteita ja niistä sekaisin rakennettuja asukokonaisuuksia.

27. Mikä piti sinut järjissäsi?
Lääkitys. Ja Toinen.

28. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
USA:n vaalit.

29. Ketä ikävöit?
Isää. Pientä Imsosorrya.

30. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Väitän vieläkin että maan hiljaisista löytyvät mielenkiintoisimmat tapaukset: Toinen.






















Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Minz Meyer