Elämä väsyttää

Ja juuri alkaneen vuoden kunniaksi esitän tässä listan ihmisistä jotka ovat vuosien varrella jääneet mieleen aivan totaalisen munattomina, elämäänsä ja itseään vihaavina vittupäinä jotka purkavat pahan olonsa toisiin ihmisiin. Ja ei; en Vihaa heistä ketään, omassa itsekeskeisyydessäni en luovuta energiaani sellaisiin turhuuksiin. Olkoon vaikka sitten Menneisyyden Mustalista. Järjestystä ei ole eikä tule.

- se eräs entinen kämppis joka teki kusipäisiä temppuja, mm. jätti muuttonsa jälkeen siivoamisen, pesutupalaskun, vesilaskun, yms yms tälle

- eräs entinen, hyvä ystävä jolla oli Todella Paha A -ongelma, myös velkaa tälle

- se vittumainen albiino-nainen joka jaksoi yliopistossa yli 30 -vuotiaana leikkiä ala-asteen pahista

- entinen Avopuoliso

- toinen albiino yliopistolta; se että näytät PPP:lta ei takaa että olet hauska 

- siskon entinen kihlattu

- ala-asteen kiusaaja joka jätettiin samana päivänä kun lapsi syntyi 

- Synnyttäjä

- entinen työkaveri joka kuvitteli olevansa Maailman Himottavin Mies mutta tiesi itsekin olevansa vain surkea poliisin poika

Sellaista. Haasteita odotellessa. 

Äh. Puh. Töitä. Olihan taasen, mukavaakin oikein. Halvat humalat.

Viime yönä imsosorry angstasi opintolainoista ja niiden maksamisesta. Vuonna 2010 pamahtavat maksuun [kai] mutta olen ollut nukkumatta niiden takia aina silloin tällöin vuodesta 2004 asti. Jep jep. Ehkä pitäisi olla onnellinen: lainoista murehtiminen voi olla muun elämän kunnossa olemisen mittari. Kun kaikki menee mukavasti niin ei ole muuta stressattavaa.

Töiden suhteen odotan jännityksellä tulevaa kevättä. Saan haluamaani lisävastuuta, rahaakin tulee ehkä - iso ehkä - enemmän. Muutenkin odotan tätä vuotta innolla. Pienellä sellaisella, mutta kuitenkin. Mitä tulee tapahtumaan, miten elämäni järjestyy. Jos ajattelee vuotta takaperin niin johan sitä oli moni asia vielä enemmän rempallaan.

Mennyt vuosi toi suuria yllätyksiä. Masennus. Minullako? Njääh! Lääkitys? Terapiaan? Monta vuotta työstämistä? Njääh. Niinkaisitten. Vuosi sitten olin menettänyt toivoni ihmisten ja itseni suhteen. Ja nyt vieressäni nukkuu joku muukin kuin pehmolelukoira.

Vuosi 2008. Sanalla sanoen: raskas. Mutta antoisa, lisättäköön. Olen oppinut aivan vitusti uusia asioita itsestäni. Yhtä paljon pintaan ovat tulleet tiedetyt mutta johonkin syvälle kuopatut asiat. Olen työstänyt omaa oloani, olen etsinyt [ja tavallaan löytänytkin] itseäni, olen erkaantunut terveellä tavalla perheestäni, olen pohtinut menneitä parisuhteita, ihmisiä.

Ja silti. Alussa ollaan yhä vain. Mutta tämän viikon things to make and do -listalla on uuden terapeutin metsästys. Ehkä tämä tauko oli hyvästä, voi aloittaa puhtaalta pöydältä senkin homman. Kummallista. Odotan innolla kuluvan vuoden nousuja ja aallonpohjia. Onhan ainakin uusi leivänpaahdin!