Fuck this shit.
Neljän seinän sisällä oleva pieni maailmani on saavuttanut taasen sen kriittisen pisteen että eniten vituttaa aivan kaikki. Jumalauta saatana tottavittuperkele. Helvetti ottaa aivolohkoon.
Miksi vitussa sinä haluaisit olla kanssani jos seurassani on vain paha olla. Saan sinut tuntemaan itsesi paskaksi, kaikin puolin huonoksi ihmiseksi. Vittu. Ei kaksi masennukseen taipuvaista ihmistä voi elää keskenään. Ja tänään viimeistään valkeni se että voinko todellakin elää siinä epäilyksessä, peläten päivää jolloin taas jälleen kerran päätät ihan itseksesi että Vähintäänkin Omalaatuinen Suhteemme on ohi? Aaaargh! Kasvata edes kiero selkäranka.
Vituttaa aivan äärettömästi työt. Haluaisin toisen työpaikan mutten vittu tiedä mitä haluaisin tehdä. Jotain konttorihommia? Jotain taiteellista? Ja millähän sitä muka löytäisi työpaikan johon minut huolittaisiin ja josta maksettaisiinkin vielä mukavasti. Ettei tarvitsisi koko ajan muki kourassa pelätä laskuvuorta postiluukusta [kyllä ne nyt ihan kohta varmaan tulevat hakemaan minut velkavankeuteen].
Ja mikä maanantaina selvisi rasittaa kuupaa vielä entisestään. Otin töiden jälkeen puhelimen kauniiseen kätöseeni ja soitin suoraa Kelaan. Juu. Ihan hauskaa sinänsä että tämän kokoisessa kaupungissa heti ensimmäinen kuntoutuskäsittelijä jolle minut yhdistetään tietää kenestä puhun kun kerron varovasti että terapeutti nukahtelee istuntojen aikana. Voihan vittu. Tajuan kyllä miten vaikeaa on saada paperilla aivan helvetin hyvältä vaikuttava asiantuntija kiinni tälläisestä, mutta silti. Tällä hetkellä ei lämmitä yhtään se etten ole ongelmani kanssa yksin.
Vituttaa se että koko mitätön elämä on taas levällään kuin korillinen munia. Vittu minusta ole teille avuksi. Minua pitäisi auttaa. Alan periä kohta myös sitä 60 euron tuntitaksaa minäkin. Ja vitut kirjoitusvirheistä, jälleen kerran. Masentaa. Vituttaa. Ahdistaa yllättävän vähän, ketuttaa senkin puolesta. Kun ei kuitenkaan ole mitään todellista syytä olla tälläisessä tilassa. Kunhan vain ärsyttää.
