Elämä väsyttää

December 31, 2008

Silence is Golden

Filed under: Ah Mas Vit

Enkä pidä vuoden vaihtumisesta. Tämän viikon soittolistalla mm. Kelis, Dixie Chicks + Coldplayn Trouble.

Jee. Jee. Hyvää ensivuotta kaikille. 

December 29, 2008

10 maanantaivitutusta

Filed under: Listat

1. kauppakeskuksessa hitaasti edellä kävelevät ihmiset - jostain syystä nämä taivaita sisätiloissa tiirailevat ihmiset päätyvät aina Ylhäisen Minäni eteen ja tukkivat tien [tai sitten vain kävelen nopeasti]

2. työkaverit jotka muistuttavat uitettuja 80 -luvun tennistossuja

3. vuoden loppuminen tai enemmänkin sen uuden alkaminen [keväällä tuleva masennus on syvin, scared]

4. työkaverit jotka muistuttavat uitettuja 80 -luvun tennistossuja, luulevat olevansa hauskoja ja jollain tasolla meitä muita ylempänä: joiden puheet ovat järkyttävän suuria mutta kukaan ei koskaan AIKUISTEN OIKEASTI tee mitään töissä tahi elämällään

5. parisuhde, sitoutuminen ja sen puute, Suuret Ongelmat, vanheneminen, parisuhde

6.  vitutus - alkaa riittää jo

7. päämäärättömyys ja elämän hukkaan heittämisestä angstaaminen, kaikenlainen valitus siitä miten surkea olen, kuinka en ole saanut mitään aikaan näinä vuosina, yms, yms, mur piaf.

8. laskut - joku päivä tämän kuormaan kipataan se viimeinen, ylimenevä lapiollinen

9. puhelin - kukaan ei koskaan soita tai viestitä silloin kun olisi oiva hetki

10. tämä vitun Abba - mikään musiikki ei yksinkertaisesti toimi normivitutukseen näin hyvin –> pakottaa hyvälle tuulelle –> ja vatutus ulos ikkunasta 

Supercalifragilisticespialidocious

Filed under: Ah Mas Vit

Voi vittu kun kyrsii, vituttaa, masentaa ja väsyttää. Kyrpii tällä hetkellä aivan kaikki. Eikö tähänkin voisi tulla joku tolkku jossain vaiheessa [pian, kiitos] tahi imsosorry löytyy vielä joku kaunis päivä kaulakiikusta kravatin kanssa. Kun itkee yli tunnin sitä että on ah niin yksin, kaikki on mustaa. Elämä, työ, parisuhde ja unelmat ovat umpikujassa. Joopa joo, voi vitun vittu.

Pistetäämpäs nyt ihan piruuttaan muistiin että tässä sitä taas mennä vetkutellaan sen pahamaineisen kuukausittaisen kierron puolessa välissä. Väitän että suurin osa tästäkin masennuksestakohtauksesta johtuu hormoneista. Vittu. Kun kolmekymmentä tulee täyteen käyn poistattamassa kohtuni. Saatana. Mutta paremmalla puolella mennään jo, mitä nyt kättä vähän pakottaa.

Tänään tuli eräidenkin uutisten takia mieleen Rakkaus. Mitä rakkaus on? Jos puhutaan kahden ihmisen välisestä romanttisesta rakkaudesta? Olen pohtinut tätä ennenkin, tiedän sen. Enkä ole viime kertaa viisaampi. Jos millään mahdollista niin vielä pahemmin sekaisin. Kun kaksi toisilleen täysin tuntematonta ihmistä tapaa. Ja on olemassa Jotain. Jotain lämmintä? Täällä päässä joulu’lomalla’ on ehditty vääntää niin UKK:n toisesta nimestä kuin rypälepommeistakin.

Kun omalla kohdalla Rakkaus on kirosana. Eniten vituttaa oma epävarmuus. Kun tietää että pitää toisesta. Kun kuitenkin haluaisi jonkun vahvistuksen. Mutta vahvistukset tekevät olon tukalaksi. Kun toinen osapuoli olisi valmis tuomaan sen kuunkin taivaalta - ja minä myös, tietenkin, vielä enemmän -
eikä osaa ottaa sitä kuin vittuiluna.

Mutta jotain olen oppinut itsestäni viimeisen vuoden aikana. Olen pohjimmiltani Totaalisen Romanttinen Ihminen. En ehkä pörröpinkki -romanttinen, mutta Romanttinen [pientä tahatonta hihitystä] sillä tavalla mikä usein lasketaan maskuliinin osapuolen hommiksi [touché]. Avaan ovia, ostan kukkia, pidän lusikassa. Juu. Enkä ehkä ole niin suuri kyyninen paskapää kun kuvittelen olevani. Ja onhan sekin jo jotain.

December 22, 2008

Halpa maku

Huoh. Täällä sitä rauhoitutaan jouluun. Kaupassa on vihdoin käyty, tuli ostettua laatikoita, perunoita, paria salaattia ja vihreän salaatin värkit. Huomenissa vielä jotain pientä, glögiä ja silleen. Halpa maku. Miten kiittää itseään kasvissyönnistä. Ja muutenkin erilaisesta suhtautumisesta Joulun Kulutukseen. Jotkut pitävät glitteristä, toiset sanomalehdistä.

Pink Floyd ja piparitaikinaa.

"Jospa tästä tulisi vihdoinkin se täydellinen joulu." 

December 16, 2008

Ah tätä teiniangstia

I hi hii. Alan vahvasti epäillä että minussa on jotain muutakin vikaa kuin tämä masennus ja BL. Kun tuntuu ettei itsekään pysy itsensä perässä. Viime viikon vitutuksen pistän kyllä osittain PMS:n piikkiin.

No joo. Terapeutin kanssa kävi sitten loppuviimein hyvin. En jaksanut soittaa, pistin sähköpostia. Tuli sähköposti takaisin. Ala-arvoisten heittojen virta jatkui vieläkin. Sanottakoon että alussa oli Hei ja sen jälkeen vihaista tekstiä. Olin tietysti ollut niin kohtelias etten ensimmäiseen spostiin pistänyt sen kummempia perusteluja. Vastauksen saatuani päästää kuului naps. Reply perään lyhyesti ja ytimekkäästi. Ja tietenkin kohteliaasti. Että en ole lopettamassa terapiaa, olen lopettamassa terapian Hänen kanssaan. Syy. Vielä lisäys että Kela on tietoinen Hänen ongelmastaan.

Laitoin viime viikolla myös lääkityksen hoitavalle psykiatrille lakki kourassa sähköpostia että voisiko tuo suositella jotain toista terapeuttia. Ja syyn tietenkin. Ja että päivä olisi ollut vielä parempi [terapeutille lähettämääni sähköpostiin ei tullut enää vastausta, tänään tuli lasku lol] niin lääkäri oli vastannut. Vastannut että On Todella Hyvä että olen ollut näin Aktiivinen. Että hän ei suosittele kyseistä terapeuttia koskaan potilailleen. Muahhahhaa

Eikä edes vituta se että kyseiselle terapeutille jouduin. Naurattaa vain. Että minkälaista arpapeliä tämä mielenterveydestä huolehtiminen oikeasti on [I’m with you Nanna]. Koska kun itse terapiaan ‘pääsin’ olin kahden psykiatrin välissä. Eli jos minua olisi kuukausi ennemmin hoitanut nykyinen psykiatri, olisin säästynyt yli sadan euron omavastuulaskulta ja monelta hukkaan heitetyltä kuukaudelta. Mutta sainhan suosituksia kolme kappaletta. Kaikki naisia mutta oletettavasti ok.

Ja sitten on vielä salaisuus. On muhinut jo vuosia tämän ihon alla. Menneenä viikonloppuna se pulpsahti pintaan kun toinen ihminen pisti ajatuksen sanoiksi. Ja taas kaikki näyttää helvetin järkevältä. Näinhän sen pitää mennä, näin se menee. Toisaalta hirvittää tämä tila kun kaikki näyttää valoisalta. JÄRKEVÄLTÄ. Enhän minä voi olla järkevä? Hullujen puheita tuo tuollaisesta haaveilu, ei masentuneella ihmisellä voi olla tulevaisuuden suunnitelmia.

Soundtrack: I’m so excited/The Pointer Sisters 

December 11, 2008

Day 1

Filed under: Surullinen

Hyvinhän se meni. Viikko vielä ja paketti valmis.

Olen syönyt tänään lääkkeitä oikein urakalla. Töiden jälkeen toivoin että olisi tullut postia. Lähinnä odottelin kirjettä tädiltä. Tulihan sitten se palkkakuitti. Sain itsestäni irti sen verran että itku silmässä väänsin netissä itselleni uuden verokortin, jonka toivon olevan täällä viimeistään maanantaina ettei mene sitten 31% kuun viimeisestä palkasta. Enkä tiedä tahi välitä pitääkö paikkaansa mutta uusi veroprosentti on nolla.

Tyhjä olo, tyhjä pää. Kuinka vihaankaan pelien pelaamista. Kun suhteissa toinen on aina niskan päällä. Miten sitä kuvitteli ääliömäisesti että tällä kertaa kaikki olisi erilaista. Ja on ajautunut samaan soppaan jälleen kerran. Ja kun päättää että unohtaa itsensä kokonaan - kun toinen kerran sitä haluaa ja kertoo mikä kaikki Sinussa on vikana ja miten meidän ongelmamme johtuvat ainoastaan Sinusta - niin sittenkin kaikki on huonosti.

Minulla ei ole hätää, olen niellyt kohtaloni. En vain osaa jättää ketään. Minä olen liian kiltti, tallennan kaiken datan mitä minulle syötetään. Olen liian kiltti. En voi uskoa että tulisin toimeen ilman sinua. Eikä aivoton kotirouva/äiti sittenkään kelpaa. Minä olen pelottava. Minä olen sulkeutunut. Minä keksin kaiken omasta päästäni [hyvä, käytä vielä kerran ‘Sinä Olet HULLU Minussa Ei Ole Mitään Vikaa’ -korttia, tekee olosi paremmaksi]. Yhtäkkiä en saisikaan unohtaa itseäni, tulisi keskittyä Minuun.

Vittu tässä vaiheessa se on sula mahdottomuus. Kun useampi kuukausi universumissa on pyörinyt ainoastaan sinun napasi ympärillä. Mulla ei ole mitään sanottavaa.

Soundtrack: Sandi Thom/I wish I was a Punk Rocker, Ramones/Judy is a Punk, Bad Religion/Punk rock song, Jane’s addiction/Just because

Eletään vaan vaikka piruuttaan

Filed under: Puhdasta vihaa

Voi jumalauta. Eikö tämä paskan valuminen koskaan lopu? Palkkaa tulee kahdelta viikolta 400 euroa. Voi kilin vittu. Ja mitä vielä; huomasin että silti tuloraja paukkuu yli ihan just. Miten helvetissä ja millä vitun laskutavalla se voi olla mahdollista??!?!? Antaa olla. Nyt täyttyi tämän tytön mitta. Onneksi on PamPameja. Ha.

PS. Olen samaa mieltä Jörkan kanssa Mahtisaaresta. 

December 10, 2008

Napsuti naps naps.

Filed under: Puhdasta vihaa

Ja mikä vitun järki on siinä että töiden jälkeen "istuu" koko päivän kotosalla? Pesee pyykkiä, tiskaa KAKSI kertaa, tekee ruokaa ja leipoo vielä jonkun helvetin kakun? Ja sekoaa siihen.

Mitä minä haluan? No en vittu tiedä.

Mikä minusta tuntuu hyvältä? Ei niin sitten yhtään mikään.

Mitä mielekästä haluaisin tehdä? Nukkua edes kerran kunnolla, rauhassa.

Olen niin totaalisen kyllästynyt tähän ikuiseen Keskusteluun. Tyhmyyden määritelmä on se, että toistaa kerta toisensa jälkeen jotain samaa käyttäytymismallia ja joka kerta uskoo lopputuloksen olevan jotain erilaista kuin edellisillä kerroilla? Jos kerran Puhuminen ei ole tähän mennessäkään auttanut niin miten se voisi yhtäkkiä toimia? Kun sinä olet paska ja sinä et osaa puhua ja sinä olet huono ihminen ja sinulla on paha mieli ja sinulla on ongelmia ja sinua pelottaa kaikki ja sinuun ei saa koskea kuin tietyllä tavalla, jankuti jankuti, plää plää plää.

Vittu. Entäs minä? Minun pitää olla ymmärtäväinen ja hiljaa. Ei saa katsoa pahasti, ei saa sanoa pahasti, ei saa koskea väärin. Pitää niellä kiukkunsa, olla hiljaa, toivoa että joku päivä heräät ja huomaat minutkin. Että minäkin olen tässä. Että minullakin on ongelmia. Että tämän vitun hoivavietin, persoonallisuushäiriön ja kiltin tytön -syndrooman takia olen saanut itselleni lapsen ja menettänyt Minut. Oikeuden olla Minä. Ja jossain alitajunnassa Imsosorry takoo kalloon pienellä taltalla fraasia: jos haluaisin lapsia niin pukaisin niitä ulos alapäästäni, minulla kun on vehkeet siihen.

Ja sinä muistutat entisiä. Monilla tavoilla. Minä teen teistä Huonoja. Narsistia siinä suhteessa että seksi on Valta. Parisuhdepakotus -asteella ei olla vielä, mutta eiköhän se sieltä. Tohvelia siten että tällä keittää yli välittömästi tuo Uuden Äidin etsiminen. Puhelimessa, kasvokkain, pään sisällä. Uusi taktiikka millä tämän tappaa kasaan nopeasti [todellako, edellinen kerta kesti yli vuoden]: esitän, näyttelen. Jos jossain niin siinä olen hyvä. Osaan olla jotain muuta mitä en todellakaan ole. Kaikille muille paitsi itselleni. Siitä tulee raastavaa mutta loppuupahan vatvominen.

Täältä tähän, hyvää yötä. 

Fuck this shit.

Filed under: Ah Mas Vit

Neljän seinän sisällä oleva pieni maailmani on saavuttanut taasen sen kriittisen pisteen että eniten vituttaa aivan kaikki. Jumalauta saatana tottavittuperkele. Helvetti ottaa aivolohkoon.

Miksi vitussa sinä haluaisit olla kanssani jos seurassani on vain paha olla. Saan sinut tuntemaan itsesi paskaksi, kaikin puolin huonoksi ihmiseksi. Vittu. Ei kaksi masennukseen taipuvaista ihmistä voi elää keskenään. Ja tänään viimeistään valkeni se että voinko todellakin elää siinä epäilyksessä, peläten päivää jolloin taas jälleen kerran päätät ihan itseksesi että Vähintäänkin Omalaatuinen Suhteemme on ohi? Aaaargh! Kasvata edes kiero selkäranka.

Vituttaa aivan äärettömästi työt. Haluaisin toisen työpaikan mutten vittu tiedä mitä haluaisin tehdä. Jotain konttorihommia? Jotain taiteellista? Ja millähän sitä muka löytäisi työpaikan johon minut huolittaisiin ja josta maksettaisiinkin vielä mukavasti. Ettei tarvitsisi koko ajan muki kourassa pelätä laskuvuorta postiluukusta [kyllä ne nyt ihan kohta varmaan tulevat hakemaan minut velkavankeuteen].

Ja mikä maanantaina selvisi rasittaa kuupaa vielä entisestään. Otin töiden jälkeen puhelimen kauniiseen kätöseeni ja soitin suoraa Kelaan. Juu. Ihan hauskaa sinänsä että tämän kokoisessa kaupungissa heti ensimmäinen kuntoutuskäsittelijä jolle minut yhdistetään tietää kenestä puhun kun kerron varovasti että terapeutti nukahtelee istuntojen aikana. Voihan vittu. Tajuan kyllä miten vaikeaa on saada paperilla aivan helvetin hyvältä vaikuttava asiantuntija kiinni tälläisestä, mutta silti. Tällä hetkellä ei lämmitä yhtään se etten ole ongelmani kanssa yksin.

Vituttaa se että koko mitätön elämä on taas levällään kuin korillinen munia. Vittu minusta ole teille avuksi. Minua pitäisi auttaa. Alan periä kohta myös sitä 60 euron tuntitaksaa minäkin. Ja vitut kirjoitusvirheistä, jälleen kerran. Masentaa. Vituttaa. Ahdistaa yllättävän vähän, ketuttaa senkin puolesta. Kun ei kuitenkaan ole mitään todellista syytä olla tälläisessä tilassa. Kunhan vain ärsyttää.

December 3, 2008

Miekkaa vahvempi

Filed under: Puhdasta vihaa

Eilen se sitten vihdoin ja viimein nukahti niin että kynä tippui kädestä.

Minä haluan uuden terapeutin.

Koko ilta meni paikallaan istuessa.

Mitä minä teen?

December 2, 2008

F**k Marilyn Manson

Kuolaamisreaktio välitön. Lennox. Bowie. Queen.

http://www.youtube.com/watch?v=eRyolzoi13Q 

December 1, 2008

Get tested and use a condom.

Valtakunnassa kaikki hyvin ja silleen. Tai ei nyt hyvin. Mutta jonkinlaista valoa on nähtävissä tietyissä asioissa. Eilen tunnin sateessa käveltyäni sain inspiraation romaanin seuraavaan lukuun. Tai asiasta riittää tekstiä kyllä ainakin kahteen lukuun, mutta kuitenkin. Rok rok.

Ei mitään mieltä siitä kuinka pitkä [tai oikeammin lyhyt] teos tulee olemaan, tuleeko se koskaan valmiiksi tai ylipäätään ulos. Kirjoittelen nyt rauhassa ja alan sitten sekoilla lisää. Mutta ketäs se nyt kiinnosti. Minulla oli asiaa. Haisen järkyttävän vahvasti valkosipulilta koska innostuin eilen kokkailemaan enkä tunne sellaista käsitettä kuin "liikaa makua".

Nyt lukijoiden lisäksi - plus sitten ehkä siskon mies joka nyt ei kuitenkaan kaikesta tiedä kaikkea koska en ole jaksanut häntä vaivata evätkä asiat hänelle oikeastaan kuulu mitä nyt sisko on varmasti avannut sydäntään - tilastani tietää neljä ihmistä. Ja näistä neljästä ihmisestä kolmas sai tänään reseptin.

Minä olen kuin rotavirus. Tai HIV. Hyvää kansainvälistä aids -päivää kaikille!

PS. Tällä on uskomattoman pervo ‘uusi’ [at least third hand] kirjahylly joka sopii kotiin kuin nenä päähän. 






















Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Minz Meyer