I sat in my room for 27 days
Edellinen postaus meni jo vähän liian melankoliseksi, vai menikö sittenkään? Miten typeräksi ihminen voi tuntea olonsa kun menee suihkuun, pistää radion - kyllä, minulla on suihkussakin sellainen - päälle ja kyseinen kappale räjähtää korvakäytävään. Hip vitun hei. Pese siinä sitten kaikki paska pois päältäsi.
Toinen päivä takaisin kotosalla. En tiedä. Ehkä tämän pitäisi jossain vaiheessa helpottaa. Ettei vilkuilisi koko ajan puhelinta. Äänet ovat kyllä päällä mutta entäs jos se onkin rikki? Jos ovipuhelin soi juuri sillä hetkellä kun olen tupakalla tai suihkussa tai sitten sekin on rikki. Sähköpostin olen tarkistanut tänään vasta seitsemän kertaa.
Paskat. Sinä et ole tulossa tänne enää koskaan. Enkä todellakaan tiedä olenko surullinen sen takia. Jos minä saisin päättää en näkisi sinua enää koskaan. En halua käydä läpi tavaroiden palauttamista, sitä viimeistä keskustelua kun olet tehnyt päätöksesi. Voihan vittu. Mikähän pääsi kääntäisi. Minä en osaa olla tarpeeksi kiltti, erilainen, mukava, lempeä. Kun olisit vain saatana kertonut miten minun olisi pitänyt muuttua että voisit olla kanssani. Ja onneksi et kertonut sitä.
Ja samalla hetkellä oma "vahva" imsosorry huutaa pienellä äänellään taustalla. Et halua olla ihmisen kanssa jolla on itsellään niin suuria ongelmia [isä, äiti, perhe, potenssi, kypsymättömyys, ihmispelko, oma itsensä ja päänsä, yms]. Että mieti tyttö pieni mitä itse haluat. Haluatko olla kirjailija vai kuvataiteilija. Haluatko ylipäätään miehen vai naisen. Haluatko olla ihan yksin?
Vituttaa lohduttomasti se tapa, miten ihmiset kohtelevat minua. Minä en ymmärrä mistä pystyn löytämään näitä munattomia paskanaamoja? Sama kuvio. Aina. Vittu. Ahdistaa. Ensin ollaan niin onnellisia, suunnitellaan perhettä, pidetään meikäläisen kotia levähdyspaikkana. Minä totun, uskon lupauksiin ja alan tavoistani poiketen myös suunnitella tulevaisuutta [en nyt ihan niitä lapsia mutta kuitenkin].
Ja sitten se alkaa. Tehdään temppuja. Imsosorry toruu. Näytetään surullista naamaa EIKÄ KUKAAN KOSKAAN PYYDÄ SAATANA EDES VITTU ANTEEKSI. Ja imsosorry antaa asioiden olla, minähän se tässä olen maailman vaikein ihminen ja saisin olla onnellinen että joku jaksaa katsella minua edes vähän kun olen tälläinen monivammainen ihmisraunio. Ja sitten taas tehdään temppuja. EIKÄ KUKAAN PYYDÄ VIELÄKÄÄN KOSKAAN SAATANA ANTEEKSI. Ja imsosorry antaa asioiden olla. YKSI VITUN SANA!
Ja se syö tätä pientä osaa minusta, jota voin vielä Ihmiseksi kutsua. Ja juuri kun kuvittelen että asiat ovat selvitettävissä, toinen ymmärtää. Bang. Mä en halua olla sun kanssa. Enää. Tai ehkä sittenkin haluan. Mun pitää miettiä. JOS MÄ SOITAN SULLE TAMMIKUUN ENSIMMÄINEN PÄIVÄ. Voi vitun vimpulat. Ja minä annan myönnytyksiä, tyhmä kun olen. Joulukuun toiseen sunnuntaihin. Että saa soittaa ennemminkin jos päätös on sitten se Lopullinen. Ja kun sairasloma on otettu, PamPamit haettu sanotaan että en tiedä haluanko sittenkään olla edes nyt yksin. Aaaaargh!
Sama salailu. Sama asioiden suunnittelu. Sama ilmitulo. Minä soitan kun mitään ei kuulu moneen päivään. Ja toinen osapuoli on suunnitellut kaiken valmiiksi. Ei ole vain kertonut minulle. ON KERÄNNYT ROHKEUTTA. Voi kilin vittu. Ja kun lähden matkalle lataamaan akkuja niin sitten jumalauta otetaan yhteyttä puoleen sukuun että onko se raukka nyt enää hengissä, on varmaan hypännyt junan alle kun Mulla on vain niin hemmetinmoinen vaikutus sen elämään.
Kun ei vittusaatanaperkele ole pokkaa ottaa yhteyttä itse minuun. Sitten etsitään sisarusten numeroita VAIKKA NIITÄ INHOAT MUTTA ETHÄN SÄ HALUA NIIDEN AJATTELEVAN ETTÄ SINÄ OLET TUNTEETON PASKA JOKA ON MOKANNUT KOKO HOMMAN. Vaan että minähän se tässä olen kyvytön sitoutumaan ja rakastamaan ja oppimaan ja selviytymään.
Kasvaisit aikuiseksi. Sinulla tässä on ongelmia ihmisten kanssa, saatanan vittupää.
Soundtrack: Billy Talent/The Ex + kaikki muu mättömusiikki mistä tulee vihainen olo. Koska vihainen on parempi kuin surullinen.
PS. Parasta tässä on varmaan se että viimeistään tässä vaiheessa olet etsinyt käsiisi tämän blogin. Mässäile kunnolla kultaseni, tämän enempää minusta et enää irti saa.
PPS. Muille lukioille sydämmellisin anteeksipyyntöni. Lieventävinä asianhaaroina todettakoon että kirjoittaja syö iltaisin hevosenannoksen rauhoittavia/mielialalääkkeitä + päivälliset pamit päälle.
