Ajatukset vs. todellisuus
Paatosta. Melankoliaa. Väsymys.
Viime perjantaina sain paskahalvauskohtauksen. Tämän viikon tiistaina toisen. Kun ei jaksa. Ymmärtää ihmisiä jotka päätyvät itsemurhaan. Kun tuntuu vain pahalta. Tuijottaa seinää, ikkunaa, elottomia asioita. Ja toinen joutuu olemaan omaishoitaja, kestämään kaiken, katsomaan vierestä.
Eniten huolestuttaa se, ettei näille kohtauksille tunnu olevan mitään syytä. Ainakaan mitään Järkevää. Jos tietäisi niiden laukaisijan niin osaisi varautua. Vuodata terapeutille että pahalta tuntuu, nukuttua saa - mutta liian vähän, unet jatkuvat yhä vain, pää hajoaa, en jaksa, itsetuho niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla - vain yksi jälki kädessä, yms.
Ja sama tuntuu jatkuvan yhä vain. Luottaako siihen että kyse on syksystä vain pitäisikö sitä oikeasti harkita sairaalaan menoa. Viime yönä näin unta. Ajoin autolla tuhatta ja sataa päin betoniseinää.
