Herra Waltari
Ha!
Vaikka tiedän paljon alitajuntani käyttäytymisestä ja siitä, miten unijaksot koostuvat [ensin nähdään väkivaltaunia, sitten rauhoitutaan ja aktiivinen jakso päättyy Kuolleen vierailuun] niin joskus sitä ihmettelee itseään.
Tämän näin muistaakseni viime perjantaina. En ole koskaan käynyt kyseisessä kaupungissa.
Olin Berliinissä. Muuri oli juuri murtunut. Halusin palan muurista, kiipesin jollekin harjanteelle. Harjanteella kasvoi ruohoa, sammalta ja puita. Olivat peittäneet muurin. Muuri oli vielä kovin vahva, kasvusto ei ollut onnistunut murentamaan sitä. En saanut paloja irtoamaan betonista. Siinä, missä muuri loppui, kasvoi nuori puu. Sain puun juuresta irti palan. Palasta oli luettavissa vuosirenkaat. Oli kasvanut siinä yhtä matkaa muurin vuosien kanssa.
Seurassani oli kirjailijamiekkonen Mika Waltari. Kovasti jutusteli tuo vanhoilla päivillään, hauska heppu. Rauhallinen. Ei lainkaan pelottava. Halusi mielipiteeni Sinuhesta. Tyydyin vastaamaan että onhan - siinä painoksessa jota olen käsissäni pitänyt - kirjassa hieno kansikuva. Lähdin etsimään sisartani ja veljiäni, olivat hampurilaispaikassa syömässä. Vastaan tuli eno. Kysyin mitä hemmettiä hän Berliinissä tekee. Kertoi että autotehdas länsinaapurissa oli ulkoistanut työmaitaan ja nyt heidän täytyi asua puolet vuodesta Berliinissä. Olin otettu: Berliini on hieno kaupunki. Vastasi ettei siinä asuntoautossa asumisessa mitään hienoa hänen mielestään ole. Että kaipaa kotiin. Mutta palkka on sentään hyvä.
Sellaista. Unet ovat muuttaneet väriään jo. Ei tätä enää kauan kestä. Onneksi. Unien näkeminen käy täysipäiväisestä työstä.
