Delete me.
Tämän viikon alku on ollut syvältä. Olen niin masentunut etten jaksa olla.
Maanantaina heräsin ensimmäisen kerran viiden jälkeen aamusella miettimään maailmaa. Katselemaan kun nukut. Ihmettelemään meitä, sitä miten huono olen. Nukahdin vielä hetkeksi mutta kellon soittaessa on jaksanut silti nousta sängystä. Huokailla toiselle että masentaa. Teilausmasennusmaximus. Eksistentiaalinen krapula. Maanantain työpäivä meni jotenkin, lähinnä yritin pidättää itkuani. Laitoin viestin että voinko tulla kylään [tietenkään en uskaltanut kertoa syytä: itsetuhoajatukset, en uskalla olla yksin].
Kun on vain huono. Paska. Saamaton. Hylkiö. Vammainen. Paska. Tunteeton. Epänormaali. Paska. Kun kaikkien ihmisten pitäisi juosta kauas minut nähdessään. Sanoinko paska jo? Ja toinen ostaa suklaata, kakkua, pitää lähellä kun itkettää ja tapattaa sisältä.
Tiistai toi hetkellisen helpotuksen: keikka oli yksinkertaisesti paras. Ikinä. Tulee ehkä olemaankaan? En ole varma olenko nukkunut keikkaa seuraavana yönä ollenkaan, kummallisia hallusinaatioita olen ilmeisesti nähnyt. Jäivät lääkkeetkin siinä rytäkässä ottamatta. Eilen olin uskomattoman pihalla ja ilman syytä vain Vihainen. Ärjyin ja rähisin, mikä ikävä kyllä, näyttää jatkuvan vielä tänäänkin.
En minä voi tehdä kaikkea teidän puolestanne. Miksi kukaan teistä ei koskaan kannattele minua? En minä voi auttaa pahaan mieleenne jos että myönnä itsellenne olevanne heikkoja? Maanantaista masennusta seurasi keskiviikko kysymykset:’
A. jos elämässäni tulee joskus olemaan aika, jolloin minulla on kaikki täydellisen hyvin, tuleeko minusta pinnallinen –> jatkokysymys
B. tällä elämäntarinalla ja näillä kokemuksilla: voinko koskaan muuttaa elämääni niin, että minusta voisi tulla pinnallinen
Elkää kysykö. Tänään en ole kuitenkaan saanut enää itkukohtauksia. Iltapäivällä makasin sängyssä ja tuijotin puoli tuntia laatikoston kulmaa. En ole kovinkaan tyytyväinen elämääni. Tällä hetkellä. Minulla on ollut taas jo hetken itsensä vahingoittamisajatuksia. Maanantaista lähtien konkreettisesti mutten usko että ne ovat mihinkään koskaan lähteneetkään.
Sellaista. En jaksa tarkistaa.
