Vanhoista elämistä
Tänään olen ollut vähemmän aktiivinen. Ulkona sataa vettä. Eikä se ole sellaista kivaa, syksyistä, mustaa vesisadetta vaan harmaata ja maahan kaatavaa. Kahvin kera selailin vanhoja kirjoituksia läpi. Palata aikoihin, paikkoihin, ihmisiin, angsteihin. Huoh. Ihanuus kyselee onko kaikki kunnossa. Miten sen voi selittää kun ei itsekään pysy päänsä perässä. Tässä kuitenkin yritelmä:
"On rankkaa käydä läpi vanhoja kirjoituksiaan. Kun on elänyt niinn monta erilaista elämää niin monen eri ihmisen ja ihmisjoukon kanssa. Ja vaikka kaikki on [onneksi] mennyttä, eivätkä nämä ihmiset ole enää elämässäni, luo noihin aikoihin palaaminen pelkän ajatuksen tasolla tuskaa. Eikä kaikki ole tietenkään koskaan vain sen toisen vika. Se on ehkä pelottavin momentti ajatellen erityisesti entisiä parisuhteita.
Vanhat käyttäytymismallit, vanhat kaavat, tunteet, pelot, viha toista kohtaan. Ja vaikka tämän hetken Ihminen ei ole mitään kenestäkään näistä entisistä, pelkää silti itseään. Että muuttuu takaisin samaksi itsekseen jota joskus oli. Ihmishirviö, raunio, masokisti. Tämän kaiken alkupisteen pelkään löytyvän näistä vanhoista lapuista, kirjoituksista. Pistävät käyntiin vielä jonkun helvetillisen vyöryn."
Ahi ahi ja silleen.
Edit kaksi minuuttia myöhemmin:
Kun välillä unohtaa että se olet Sinä eikä kukaan muu. Sinä et halua minulle pahaa tai viedä vapauttani.
