Blogit = terapiaa?
Mitä kaikkea sitä ehtiikään sattua vuorokauden sisällä.
Päässä pyörii mennyt, nykyinen, tuleva. En saa enää kiinni ajatuksista joita mietin kotimatkalla. Blogeista oli kysymys, mutta mikrotasolla. Äsh. En minä tiedä. Ajattelin tuossa kuinka oma maailmani on muuttunut eräiden blogien kautta. Voivatko blogit käydä terapiasta? Enkä tarkoita tällä kommunikointia blogien kautta [vaikka sekin on tosi kivaa] vaan ihan vain sitä että Tarpeeksi Hyvät blogit [mm. suosikkini Nanna, Brim ja Pieni Kissa] herättävät lukijassaan Ajatuksia.
Huoh. Mutta sitten mikrotasolle. Jälleen eilen puhuimme tästä blogistani. Että millainen se on. Ihmetykseni kasvoi entisestään kun totesit että haluaisit kovasti lukea miten kirjoitan. Ei helvetti. Kuten jo ennemmin taisin mainita. Kirjoittamiseni ei ole koskaan ollut kellekään mitenkään erikoista. Hassu pieni tyttö nyt vain rustailee mitä rustailee [ei se myy jos se ei ole heinälatoromantiikkaa koska naiset eivät saa kirjoittaa kipeistä tabuista]. Enkä minäkään ole koskaan pitänyt sitä mitenkään erikoisena. Joskus alan töitä tehdessäni sain positiivista palautetta kynän käytöstä. Jonka tietenkin otin vittuiluna. Ja sinä lupasit olla etsimättä tätä. Kiitos.
Ja sitten minulla on blogi jota käy joku lukemassa. Liikuttunut. Pakko saada tupakkaa. Sekaisin.
Voi kyllä nämä voivat käydä terapiasta. Ajatusten herättäminen voi aina käydä terapiasta, onnistut tekemään ainakin minulle niin sinäkin. Sehän kaikessa tässä parasta onkin, sen lisäksi että voi luoda hentoa lankaa toisen ihmiselämän ja itsensä väliin. Päivästä riippuen voi uskoa langan olevan olematon tai hyvinkin vahva ja näkyvä. Mutta se on. Edes jokin pieni siellä jossain, pelkkinä pikseleinä. Silti kumpikin on hengittävä, tunteva, ajatteleva elollinen olento, yhtä aikaa jossain kaukana.
Minusta ajatus tuosta pienestä langasta on lohdullinen. Että edes joku ajattelee minua edes joskus. Tieto siitä.
Minä ainakin ajattelen sinua.
Comment by Nanna — June 28, 2008 @ 11:15 pm