Höh. Kummallista kerrassaan
Ja sitten jostain tulee yhtäkkiä tälläisiä päiviä jolloin kaikki on edes jollain lailla hyvin. Kun repii iloa siitä että vaikka heräsi vasta viideltä iltapäivällä niin ehti kirjastoon. Ja lainasi kirjoja joiden avulla voi ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa niitä kirottuja esseitä. Kun tietää että niitä odottaa joku ja tämä joku on vielä ihan innoissaan aiheesta. Hö. Todella outoa.
Kun repii iloa siitä että on työpaikka ja kavereita. Kun naama ei näytä enää petolinnunperseeltä vaan se herpeskin on siitä paranemassa. Kun suhteet eräisiin ovat suurin piirtein kunnossa. Kun se kirja ei enää okseta. Kun muistelee aikaa vuosi sitten. Istuin silloisen asuntoni lattialla kirjojen kanssa. Selasin selasin, join vielä vähän lisää kahvia. Nukuin liian vähän, päiväunet olivat syntiä. Repesin. Itkin lattialla, huutaa vollotin. Kokosin itseni ja nauroin hullunnaurua. Ne illat kun väsäsin kandia koneen edessä tunti toisensa jälkeen nukkumatta. Kävin vielä siihen päälle töissäkin. Suihkepullo turvanani päällehyppääjiä vastaan. Uskomatonta.
Ehkä olen paju.
