Elämä väsyttää

On parempia kuin sinä.

Ja minä ansaitsen heidät.

Sinä olet ainoastaan kyyninen.

Minä olen ainakin

    kaunis,

        älykäs,

            lahjakas ja

               hauska.

Sinä olet paska.

Ja minä ansaitsen heidät. 

Hmh. Jos todellakin se Entinen tätä blogia lukee niin terveisiä vaan sinne suuntaan: junassa tavataan. Kiitos nam.

Sitten nykyisyyteen liittyviin asioihin. En ole tappolistalla. Kaikkien mielestä olen tosi jees, jopa ihana. Hassua. Eilen meinasi iskeä pienenmoinen ahdistuskohtaus kun tuntuu että kaikki tietävät elämästäni asioista joita minä en tiedä mutta jotka minun olisi ilmeisesti pitänyt tajuta. Montakohan postausta olen tähänkin blogiin rustaillut aiheesta "minä olen puusilmä"? Mutta ei siinä mitään, onneksi joku sentään huomaa jotain. Eipä tarvi ainakaan miettiä mille eräskin ihminen on naureskellut tässä viikonpäivät. Hah! Olen taas yhtä hymyä.

Vappua vaan itse kullekin säädylle. Neljä siideriä, leka viinaa ja kuoharipullo. Luulisi niillä pärjäävän. Krapulajuomiseksi tietenkin mansikkajugurttia ja hyvää mehua. Ja niin: tietenkin viinaa. En löytänyt sitä kirsikkasiideriä vieläkään mistään, ehkä sitä ei myydä tässä kaupungissa laisinkaan. Tai varmasti olisi eräänkin ison kaupan elintarvike [ah hah haa] -osastolta löytynyt mutta Aaargh! Vastoin tapojani en sitten ostanut kaljaa ollenkaan. Olen kyllästynyt. Jopa Mahti-Otsoon. Kummallista. Tulihan sitä siinä yli kymmenen vuotta juopoteltuakin [laskekaa siitä koska olen aloittanut alkoholin nauttimisen].

Tästähän kehkeytyi oikein sekopäinen vappupostaus. Hyvä homma. Toivottavasti sinä olet vielä hengissä.

Minulla oli tänään[kin] äärettömän hyvä päivä. Olen löytänyt kasvoistani lihaksia joiden olemassaolon olin tyystin unohtannu. Ja vaikka kuitenkin koko päivä oli yhtä katastrofia. Mutta minä olen kiva. Minusta pitää yksi ihminen. Ja vielä kauhean henkilökohtaisella tasolla. Pelottavaa mutta samalla jotenkin pervon kutkuttavaa. Voiko tästä tulla jotain? Olenko valmis päästämään elämääni toisen ihmisen? Mitä mieltä olet asunnostani jos uskallan päästää sinut tänne joskus?

Ja entä jos alamme seurustella jossain vaiheessa ahdistunko? Ahdistutko sinä? Miten normielämämme käy? Pitääkö meidän nähdä joka päivä jos minä haluan nähdä koko ajan niin mistä tiedän että sinäkin tahdot niin? Kaikki nämä kysymykset ovat hämmästyttäviä. Miten kauan sitä onkaan maannut horkassa. Onhan noita Juttuja ollut kuten tämän diagnoosiin kuuluu mutta ei tällaistä. Että joku saa minut kiinnostumaan itsestään. Ettei vituta vaikka olen kertonut sinulle kaikkea. Paskaa.

Yrittänyt tehdä itsestäni mahdollisimman epähaluttavan. Sinä arvasit heti mistä on kyse. Kun valitin että varmaan kuolen pian. Sanoit että höpö höpö. Yksi niistä asioista miksi pidän sinusta niin paljon. Kun tällä meinaa päässä heittää nostat realismin esille. Jos mahdollista niin olet ehkä vielä enemmän realisti kuin minä.

Ei helvetti. Jos meistä ei nyt mene kumpikaan kuolemaan niin tästä saattaa EHKÄ tulla jopa jotain. Kai ne palikat löytyy sitten kun niitä tarvitaan? Nukku nukku.

Nyt muistan mitä teit siinä toisessa unessa. Olimme jossain kaveriporukalla, juttelimme niitä näitä jossain. Olimme humalassa. Yhtäkkiä aloit imeä minulle jälkeä kaulaan. Kaikki katsoivat vähän kieroon, eihän kellään ollut tietoa että meillä on mitään välillämme. Minä jatkoin keskustelua kuin mitään ei tapahtuisi, sinä imit näkyvän jäljen. Ja kaikki oli taas normaalia.

Ja tulihan se pommi sieltä. En epäillyt hetkeäkään että olisit normaali mutta ihmetyttää se miten loistava olen löytämään AINA ne kaikkein vaikemmat ihmiset. 

Johan on taas pimeä aamu. Olen nähnyt vielä sekopäisempiä unia kuin edellisenä yönä. Yhdessä unessa olit sinä, elävänä ja ihanaisena. Herättyäni mietin olenko nähnyt vain unta vai olenko todellakin suudellut sinua.

Toinen uni olikin paljon pahempi. Unihalvaus ja millainen sellainen. Näin unta että makasin sängyssäni. Yhtäkkiä päässäni alkoi pyöriä aivan vimmatusti, avasin silmäni, en nähnyt eteeni. Näin siis unta siitä että olin hereillä ja asuntoon oli tulvinut savua. Unessa nousin ylös ja meinasin kuolla. Tajusin kuitenkin kyykistyä ja vetää pyyhkeen kasvojeni suojaksi. Pääsin ulko-ovelle asti ja näin liekkien tulevan käytävästä. Niinkuin tämä ei olisi ollut tarpeeksi paha - lapsena pahimpia pelkojani oli että talo syttyy tuleen - niin heräsin. Heräsin siihen että makaan sängyssäni, päässä pyörii, silmät ovat auki mutta en pääse liikkumaan. Hittolainen. Varmaan vartin luulin että asunto on tulessa.

Oli vaikeuksia saada unta uudelleen, pelotti. Nukahdin kuitenkin ja näin taas jotain unta sinusta. Harmillista etten muista mitä niissä unissa teit.

Ja yhtäkkiä kaikki onkin päivänselvää. Että kaksi ihmistä pitää toisistaan. Tietää että tästä kaikki vasta alkaa, muuttuu vaikeammaksikin. Ujous iskee päälle. Kun on koko ajan ikävä. Haluaisi vain olla kyljessä ja kehrätä. Hittolainen.

Elämä on pelkkää suomalaista iskelmää ja jokaisen laulun sanat ovat juuri sinun elämästäsi. Tää on aika kivaa. Pelkkää hymyä yhä vain. Nam.

Huh huh. Pari päivää ollut täysin kuutamolla. Mutta eikös se ollut tarkoituskin. Launtai meni iloisissa merkeissä, eilen sitten nukuin koko päivän. Sen mitä idioottimaisiltä jutuiltani ehdin. Sisko oli laittanut sähköpostia että pääsee käymään psykiatrilla. Vihdoinkin, sanon minä. Professori ahdistelee deadlineistä. Ei jaksa kiinnostaa. Töihinkin pitäisi enkä tiedä miten The Code toimii.

Ei ole sinun vikasi että olet vain niin ihana. Kiva. En tiennyt että sinulla on niin vaaleat hiukset. Kännissä sitä keksii aina mitä mahtavampia ideoita. Ihme kyllä, ainakaan vielä ei sen suuremmin vituta. Kun kuitenkin tiesi jo etukäteen että on ihmisiä jotka eivät vain yksikertaisesti pidä minusta. Vaikka eivät ole koskaan edes jutelleet kanssani. Ulkonäössäni on varmasti jotain vittumaista. 

Kuitenkin olen suomalainen. Maanantai-aamuna krapula ja vapina. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä että jätän vapun väliin. Katsotaan huomenna taasen. Hih. Olen oikeastaan onnellinen. Vielä onnellisempi kun pääsen liikkeelle.

Käsi pystyyn keneltä löytyy David Hasselhoffin levy hyllystä?

Kun on kerran irti päästetty niin antaa mennä vaan. Päätä kutittaa sen sisäpuolelta. Mietin teitä entisiä, olen tehnyt sitä jo monta viikkoa. Miten erilaisia samoilla tietyillä piirteillä. Ennen huomaamattomia fiksaatioita. Vaaleat hiukset. Tuhdit miehet. Vastapaino tämän jouhitukalle ja keijukaismaisuudelle? Eikä teistä kukaan olisi selvinnyt kanssani.

Kumma juttu. Miksi sitä pitää aina päästä harrastamaan seksuaalista kanssakäymistä johonkin hemmetin korkealle? Lasketaanko minut kymppikerholaiseksi? Minä olen pöpi.

Hmh. Tänään näköjään ärsyynnyn kaikesta todella mitättömästä. Ei ole hetkeen aikaan raivostuttanut ihmisten typeryys, oli taas aikakin. Miksi oi miksi ihmiset lukevat eräitäkin blogeja ilmeisesti ihan sillä tarkoituksella että löytää jotain "tulenarkaa" tekstiä jota voi sitten kommentoida ja nussia pilkkua oikein reippaasti. Ei jessus. Ja vieläpä anona tai jonkun vitjakan nimimerkin takaa.

Luulin että on yleisessä tiedossa se totuus että todellisuuksia, mielipiteitä on yhtä monta kuin ihmisiä? Vai onko tämäkin jotain hullun horinaa? Ja kaikkien mielipiteitä täytyy kunnioittaa. Älkää käsittäkö väärin, rakastan väittelyitä. Mutta mikään ei taas ärsytä enemmän kuin se että joku vatipää vänkää vastaan ihan vaan PERIAATTEESTA, ilman perusteluja. Ilman että tajuaa käsiteltävästä asiasta vittuakaan. Ja repikää nyt sitten riemua siitä että väitellään kahden promillen humalassa asiasta, mistä kaikki osapuolet ovat samaa mieltä, mutta kun on vaan niin Hauskaa tapella.

Tälläkin on yksi läheinen joka on juurikin tuollainen. Vielä höystettynä sillä että kun oma elämä on mennyt ihan niiden omien dorkien valintojen takia persiilleen niin sitten sätitään toisen elämää kun itsellä on vaan niin paha olla. En ole koskaan käsittänyt ihmisiä jotka muuttavat paskan kullaksi toisten kustannuksella. 

Ärf ärf. Onneksi tätä vuorokautta on enää vajaa tunti jäljellä, huomenna valtakunnassa kaikki hyvin.

Jos tietäisin että se auttaisi jotain, näyttäisin sinulle tämän musiikkivideon.

http://www.youtube.com/watch?v=2W_hEdt1Xes

Se kertoo elämästäsi.

Käväisin siinä taasen apteekissa. Keskittäminen kannattaa aina? Tähän mennessä jokainen apteekin henkilökunnasta on palvellut tätä loistavasti, ollut ymmärtäväinen ja heittänyt jopa juttua juuri oikeissa rajoissa. Mutta tänään. Voi hyvä vittu sentään. Kannattaako sitä hankkiutua palveluammattiin jos vähänkin erinäköisen pärstä ärsyttää. Ja ihme tenttaamista?! Sitä varten tällä on kanta-asiakaskortti että näet suoraa sieltä koneelta mitä kaikkea sitä ihminen napsiikaan. Vai onko saakeli väärin hommata itselleen kemiallista hoitoa jos aivot ovat kuin reikäjuusto? Kai sitten kuvittelit että käyn päälle kun sanoin hei ja hymyilinkin vielä. Ärsy saatana perkele. Tämäkin haluaa apteekkariksi että saa katsella asiakkaita pitkin nenänviertä. Tu.

Kaiken lisäksi elämäni näyttää olevan liian tylsää. Eihän ketään voi kiinnostaa jonkun mielipuolen sepustukset vaikeista ajoista. Vai onko kyseessä kenties se että tällä hetkellä menee edes hiukan paremmin? No ei mene enää, meni herne noukkaan. Rrrkele. Ärsy murrin vitutus. Ehkä sitä syventyy yleisteoksiin eräästäkin visuaalisesta ilmaisumuodosta. Niin saa vaikka joskus toisenkin todistuksen ja pääsee kannattamaan yhteiskuntaa.

Niin. Vaikka kävi mielessä ensimmäisen viiden minuutin puhelimessa olon jälkeen niin ei, en tehnyt sitä. Viiltänyt itseäni. Tai muutakaan. Mitään. Johtuen takuulla siitä että tajusin lopettaa puhelun ajoissa. Kaksikymmentä minuuttia on näköjään maksimi. Bingo!

Ja niinhän heittelee tämän mieliala kuin keväinen tuuli. Nousin ylös, pystyssä ollaan. Mielenkiintoista huomata että olen alkanut osoittaa mieltäni. Sanoa mitä mielessä liikkuu. En tee sitä oikeastaan kellekään muulle kuin yhdelle tärkeälle, mutta mielestäni se on hemmetin iso askel. Kun pystyy sanomaan että vituttaa, purkaa mikä ottaa päähän.

Mahtava tunne. Varsinkin se että tiesin heti kättelyssä että sinä et suutu. Että meidän erikoislaatuinen [lue: outoa oudompi] suhteemme ei tästä kaadu. Muuttuu korkeintaan. Lähentää meitä? Täytyy kyllä myöntää että ihan hetken pelkäsinkin. Huomista päivää odotellessa.

Verisukulaisen kanssa puhelimessa. Ärsyttää apinointi. En sano sitä että toisen masentuneisuus olisi mitenkään vähäpätöisempää mutta suora matkiminen. Kaduttaa pienesti jälleen että olen ollut niin avoin sairaudestani. Ja tein sen taas: en luvannut soittaa enää puolen tunnin päästä kun kaveri ei ole enää paikalla. Tiedän että sinulla olisi ollut jotain Suurta ja Vakavaa sanottavaa [kuten toisella sähköpostissa rivien välissä] mutta KIELTÄYDYN ottamasta enää sitä roolia. Enkä usko että soitan huomennakaan. Jos se on tärkeää, laita sähköpostia. Anteeks’ vaan että olen totaalipaskanaamahomopää: voin vakuuttaa että se mitä sinä käyt läpi ei ole mitään verrattuna siihen mistä minä olen selvinnyt. Angst angst.

En tahdo olla enää ikuinen kuuntelija. En halua olla enää se räkäsanko jonne saatte purkaa kaiken paskan kun teistä siltä tuntuu. Ehkä siksi olen ollutkin niin avoin tämän kanssa. Luulin että diagnoosi olisi muuttanut teidänkin suhtautumistanne. Vitut. Paskan vitut. Sama homma jatkuu aina vain. Ei mitään vaikutusta sillä että ON LÄÄKETIETEELLISESTI TODISTETTU että minulla on jättimäisiä ongelmia oman elämäni kanssa.

Jumaliste. Minulla on oma elämä. Oma rämä elämä. Jiihaa! Pervolla tavalla pidän tästä uudesta imsosorrysta. Siitä että - ainakin tänään - annan itselleni luvan olla itsekäs kakkiainen. Jos minun elämäni ei ole vaikuttanut teidän eloonne millään tavalla tähänkään mennessä niin miksi sen muuttuminen [itsekkääksi] muuttaisi teidän kulkuanne nyt? Ja jos minun elämäni ei vaikuta teihin millään tavalla niin miksi annan teidän elämienne vaikuttaa minun elämääni niin vitusti?

Aivan mahtavaa että iski tuo päivällinen vitutus. Purify yourself. Nännännännännää! :OP

Aamu ja aamupäivä menivät hyvin. Sitten iski päälle sellainenkin puhdas vitutus että tekisi mieli vetää työpaikka pomoineen suoliston kautta pihalle ja heittää seinään. Vittu pitäkää parannusehdotukset, yhteishengen luominen ja uudet, puhtaat ideat. Minä olen Jättiläinen, minä en tarvitse teitä. Aaaargh!

Jaa. Jälleen kerran yhden perimmäisen kysymyksen äärellä. Mitäs jos tätä blogia lukee joku jonka tunnen ‘oikeassa’ elämässäni? Epäilykset nousivat tuossa viikko sitten kun blogi oli löydetty yhdellä sanalla jonka vain harvat kuulevat suustani ja joka varmasti jää mieleen sille joka sen kuulee.

Siitä on varmaan yli kuukausi aikaa kun minua kehotettiin perustamaan oma yritys. Maanantaina tälle vittuiltiin siitä että taitaapa neitokaisella vihdoin ja viimein olla lääkitys kohdallaan. Ja tänään. Just call me crazy - ah ha ha - mutta joko hakuammuntasi osuu helvetin tarkasti nappiin tai sitten oikeasti luet tätä[kin] tekstiä.

Tai sitten kyseessä on vain allekirjoittaneen paranoia maailmasta ja ihmisistä. Kuitenkin vähän liian henkilökohtaisissa asioissa osuvat yksittäiset sanatkin kohdalleen. Ehkä olen vain puhunut ohi suuni enkä vain muista sitä? Hittolainen. Damn. Tänään oli kuitenkin loppuen lopuksi aivan hemmetin hyvä päivä vaikkakin hermo meinasi kerran mennäkin. Ristiriitojen ihminen. Mutta jos jotain olen oppinut niin sietämään ns. normaalia stressiä. Henkinen stressi onkin aivan eri asia. 

Maanantain ja tiistain välisenä yönä, juuri unen rajamailla, luulin että isä on hengissä. Ja juuri ennen nukahtamista tajusin ettei asia olekaan niin. Raadollista. Viime yönä unessani oli miehiä. Nicke Borg Backyard Babies -yhtyeestä, sinä. Miten voi yhden ihmisen päähän mahtua yhtä aikaa Pepe Willberg ja Turbonegro?

Jos tästä päivästä tulee edes murto-osaltaan yhtä loistelias kuin heräämisestä niin vahvoilla ollaan. Odottaa työpäivää aivan innolla. Odottaa että pääsee lukemaan lehteä. Odottaa että saa itsensä pestyä ja hypättyä kaupingille. Kuinka kauan jaksan syleillä maailmaa? 

On myöhä. Siinähän meni taas päivä. Kummallinen oli se.

Minulla on tuttu joka pitää jälleen omaa lomaa. Jäänyt kaasu päälle. Samoin kuulin tänään kummallisia uutisia länsirintamalta. Oli ollut puhetta että asuuko Synnyttäjä enää kotitalossamme, ei ole näkynyt kahteen viikkoon. Ei ole ollut kahteen viikkoon kai töissäkään.

Tässähän tulee aivan sellainen olo että ehkä sitä ei itsellä sen suurempaa ongelmaa olekaan Keisari A:n kanssa. Ahdistusta tuottaa se ettei vieläkään osaa auttaa alkoholisteja vaikka on niitä joutunut koko ikänsä katselemaan.

Olen rauhaton. En oikein tiedä olenko yksinäinen vai mikä hemmetti vaivaa. Työpäivä oli hulvaton, olin iloinen ja onnellinen. Lauluskelin kaikkia legendaarisia kevätkappaleita. Nyt koneella pyörii Trasselijussin salsa. Suosittelen kaikille: ihan vaan vaikka omaperäisen nimikkeen takia. Pää käy ylikierroksilla ja kaksimielitahtimoottorilla. Olen viime päivinä yrittänyt purkaa tätä turhautumista kutomiseen mutta tuntuu ettei sekään auta.

Jotain olen tänään saanut aikaiseksi. Ajatuksen asteella vielä tosin mutta silti. Suunnittelen päässäni - ja vähän paperillakin - hakemusta erääseen maisteriohjelmaan. Ohjelmaan mistä valmistuessani minun ei tarvitse koskaan olla tekemisissä ihmisten kanssa, ellen niin välttämättä halua. Kivaa. Tavallisen hakemisen kanssa on vähän niin ja näin. Tuossa hyllyssä seisovat viime kevään pääsykoekirjat muistuttaen elämää suuremmasta tappiosta Rakkauden Leikkikentällä.

Mikä hemmetti on kun mikään ei kiinnosta? Ennen olin vähän turhankin innokas kokeilemaan kaikkea uutta. Mihin hittoon sitä jäivätkään kaikki harrastussuunnitelmat viime syksyltä? Piti mennä kielikurssille ja käydä kirjoitustalkoisiin. Ehkä sitä napsahtaa taas kohta. Kun ei pysy pääkky kasassa ja oma seura ei riitä. Aaaargh!

Vieläkin rauhaton olo. Nyt tiedän mistä tämä johtuu. Kevään lisäksi siis. Jos miettii sitä lääkemäärää minkä itseensä tunkee päivittäin. Miettii niitä lukuisia alkoholiannoksia mitä tulee kaadettua kurkusta kuukauden aikana. Kun ei harrasta mitään muuta kuin nukkumista ja napsahtelua. Pihalla tulee käytyä siinä tupakkaa vedellessä. Ja sitten tietysti sinusta.

Vieroitusoireita toisesta ihmisestä. Kummallista. Luin tuossa toista blogiani, sitä jota pidän tutuille. Mitä olen tehnyt viime keväänä. Olimme olleet Sinun kanssasi jossain istumassa iltaa. Olimme keskustelleet perheestä, avopuolisoista, seurustelusuhteista, tulevaisuudesta. Aivan kaikesta. Ja tässä ollaan, vuosi on kulunut. Lukuisista [epätoivoisista] yhteydenotoistani huolimatta olet poistanut minut elämästäsi. Kuin tuumorin. Kiva. Eikä siinä vielä kaikki. Viime vuonna parin päivän päästä olen erään toisen kanssa tekemässä töitä. Ja siitähän se helvetti läks.

Kuitenkaan ei voi kuin hymyillä. Kaikille teille ja omalle itselleen. Päättömälle meiningille ja reilulle kolmellesadalle päivälle. Miten sitä voikaan muuttua. Huomaamattaan. Nopeasti. Käyden koko elämän kirjon läpi. Vaikka luulee että mikään ei koskaan muutu ja kaikilla muilla on kivaa ja niillä on Elämät. Etäsyyden kanssa oppii tuntemaan itsensä edes vähän paremmin.

Tänään ajattelin vielä katsoa elokuvan. Hollywood-hömppää sekopäistä, mielisairaaloista ja paranemisesta. Ehkä saan inspiraation. Ja lyön vaikka satasen vetoa että sinullakin on ikävä minua. Että sinäkin olet välillä rauhaton. Kiitos nam.

Huoh. Olen ollut kaksi päivää vielä tavallistakin rauhattomampi. Ehkä se johtuu siitä että kesän tietää olevan tulossa mutta samalla tiedostaa että siihen on vielä pitkä aika. Sitten haistaa kun joku grillaa parvekkeella ja muistaa mitä teki viime vuonna tähän samaan aikaan. Huomaa että elämä menee eteenpäin vaikkei tekisi mitään. Huomaa että viime kesä meni sekoillessa ja samalla reissulla yhä vaan ollaan. 

Jonkinlainen nenänvalkaisukuuri voisi olla paikallaan. Onhan tästä ollut puhetta monenkin kanssa. Kumpi on loppuen lopuksi pahempi: se ottaa kerran viikossa kunnolla vai se että tissuttelee joka ilta? Siis jos oletetaan että sitä viinaa on pakko saada juoda? Elämä on päämäärätöntä haahuilua miljoonaan eri suuntaan kun samalla pysyy tiukasti paikallaan. Enkä halua elää yli 50 -vuotiaaksi. Elämä on tyhjää. Nippu lääkäreitä, työkavereita. Ei muuta.

Ja jos kesällä katoaa mieli ja moraali niin miten minulle käy?