I die inside of her
Minua häiritsee eräs asia. Käyttäytymisesi. Se on kummallista. Kun en tiedä varmaksi sitä että viihdytkö ylipäätään seurassani? Vai hengailetko kanssani koska haluat tehdä ihmisiä mustasukkaisiksi tai vain siksi, että sinulla on tylsää? Ja kerron sinulle kaikkea typerää itsestäni koska en jaksa olla hiljaakaan. Joskus naurat mutta suurimmaksi osaksi pidät minua varmasti vain outona, säälittävänä ja sekopäisenä. Ja taas teet jotain todella söpöä ja minä hymyilen salaa ja sitten teet jotain herraskaislaista ja minä olen otettu ja mainitsen siitä kaverille ja minulle vittuillaan. Enkä itsekään tiedä mitä tämä on. Ehkä vain sitä että olen otettu kun joku tuntuu edes vähän kuuntelevan? Että minulla on vihdoin ja viimein ‘aito’ - joskin valheellinen(?) - sosiaalinen suhde? Saako tästä kukaan selvää.
Kun en tiedä varmaksi sitä että viihdytkö seurassani.
Tilillä on liikaa rahaa. Liian vähän siihen, että se olisi palkka mutta kuitenkin monta kymmentä euroa enemmän kuin kuitti näytti viikonloppuna. Ehkä on kyse siitä suuresta pankkiselkkauksesta? Jos en väittäisi tietäväni väittäsin että kaikesta paskasta [pääsiäinen, itsensä merkkailu, moraalittomuus, huonommuuden tunne, etc.] huolimatta asioissa on huomattavissa jonkinasteista parannusta. Minulla on suunnitelmia. Ei tietenkään mitään oikeita mutta…
Asunto. Romaani. Musiikkiliike.
Ei tässä järjestyksessä mutta kuitenkin. Eivätkä ne ehkä olekaan mitään uskomattoman vaikeita saavutettavia? Olenhan tähän mennessä saavuttanut kuitenkin suurimman osan asioista mitä olen todella tahtonut? Kummallista. Ehkä olenkin sitten ihminen joka pystyy mihin vaan. Jos panostaa siihen kaiken intonsa. Jos ihmiset ovat tässä iässä niin Vanhoja ja Viisaita että pystyvät menemään naimisiin, tekemään lapsia, ostamaan omakotitaloja…miksi minä en voisi perustaa Hylkiöiden Hautausmaata = teetä, keskustelua, musiikkia ja sympatiaa. Siis jossain harmaassa tulevaisuudessa. Narf!
All it takes is one decision, a lot of guts, a little vision.
