Tapahtuu taas
Onhan ollut päivä ja vasta puolessa välissä mennään. Lukitsin itseni pihalle äsken. Fiksuna tyttönä otin väärän avaimen taskuun kun olin viemässä lehtiä pois. Ovi kiinni vaan ja naapurin kiltin papan luo pyytämään puhelinta lainaan. Kovasti olisi halunnut että jään sinne odottelemaan avainfakiirin tuloa mutta päädyin kuitenkin stressitupakkaan [ja toiseen ja kolmanteen] pihalla.
Minulla ei ole mitään fiksua sanottavaa. Ei ole oikeastaan mitään sanottavaa. Millaista olisi olla vielä kihloissa, kahleissa toiseen ihmiseen? Viimeisiä hengenvetoja vaikka tietää [on tiennyt jo kauan] ettei tästä mitään tuu. Eikä osaa tai voi laittaa vain ovea kiinni. Pakko jäädä, tapella. Tulla sekä ruumiillisesti että henkisesti kidutetuksi. Kuunnella kivoja juttuja siitä miten kukaan ei ole koskaan valittanut peniksesi koosta, kuinka saisit kenet vaan. Mikä kaikki minussa on vikana, mikä kaikki sinussa niin Yksiselitteisen Mahtavaa. Ja joka hemmetin kerta turvaudut siihen että varoitit minua. Niinhän ne narsistit tekevät.
2001.
Olin eilen ** luona yötä. Se oli siivonnut. Se kysyi että mikä mulla on huonosti, ettenkö ole onnellinen. Vastasin että mulla on liian hyvä olla. Se yritti rutistaa mut taas murskaksi. Ja sanoi että mä tunnun hyvältä. Aamulla lähtiessäni ja jättäessäni sen nukkumaan kirjoitin lapun. En tarkalleen muista mitä siihen kirjoitin mutta ainakin jadi jadi jadi, nuku hyvin, puhelinnumeron saa kun pyytää, haluaako se tavata muutenkin kuin satunnaisesti.
2001. Muutama viikko myöhemmin.
Miten VITUN tyhmä mä voin olla? Tosi HELVETIN tyhmä. Miten mä muka kuvittelin että voisin koskaan seurustella kenenkään kanssa?
2001. Seuraavana aamuna.
Sain viestin: "Helvetti. Ei paljoa muistikuvia eilisestä. Olen pussaillut ** kanssa. Vituttaa. Olen tosi pahoillani. Anna Anteeksi."
2008. Tänään.
Ainoa asia mitä kummastelen on se, miten vahva intuitioni onkaan ja miten pahasti olen teilannut sen kuuntelemisen tuolloin. Hoh. Varmaan ihan hyvä ettei olla enää kihloissa.
