Sydänpysähdys, keskiviikko
Väsy kaikesta tästä syömisestä. En halua ottaa lääkettä, ehkä tämä menee ohi taas parissa viikossa. Jos eilen meinasi mennä sämpylä henkitorveen niin tänään oli pakastepizzan vuoro. Siis lämmitin sen lätyskän kyllä uunissa ensin. Katsoin Simpsoneita ja siinä oli Buddha-Homer. Muistin kyllä jakson mutta eihän tälle mieleen tullut että siinä tuo kohta oli. Hi. Man who broke Dragons heart. Inspiraatiota riittää: olen nyt kahtena päivänä maalannut. Ihan vähän vaan ja samaa kohtaa, mutta olen maalannut. Ja jotenkin tuntuu tämä kirjoittaminen sujuvan. Romaanit, novellit plus muut paskat ovat ajatuksen asteella, mitä väliä? Millään ei ole väliä. Ajattelin jättää laskut maksamatta. Maksan vain vuokran. Siinähän menee luottotiedot. Millään ei ole väliä.
Tänään paistoi aurinko. Taas. Oli kivaa. Töissä oli kivaa. Työkaveri on kiva. Niin outo työpäivä ettei vielä ikinä ole ollut tuollaista. Vaihtelua ainakin. Huomenna ajattelin mennä luennon sijaan kirjastoon, lainata pinon tietokirjoja erinäisistä asioista ja linnoittautua kotiin [niinkuin en täällä istuisi muutenkin koko ajan]. Pistipä silmääni erään yhtyeen, erään levyn kansitaide [kyllä: älppäreiden keräämisen lisäksi olen sitä Vanhaa Kansaa joka ostaa aitojakin levyjä].
"When, after 75 years of use, the marble steps leading into the lobby of this building become worn, they are not replaced or rebuilt, but covered for protection with plates of corrugated iron."
Niin. Ehkä aikuisuus on sitä että kaikkien vastoinkäymisten, loukkausten, pettymysten ja paskan jälkeen meistä tulee kyynisiä ja katkeria ja muovaamme ulkokuorta vuosi vuodelta kovemmaksi ja samalla kiillotamme sen nätiksi ja se kyllä suojaa, kestää, on kaunis [?] ja kätevä mutta peittää kauniimman, alkuperäisen materiaalin. Niin. On tapahtunut pari hassua asiaa viimeisen vuorokauden sisällä että tekisi mieli vielä korottaa sisälläni kaatamattomana odottavaa Berliinin muuria. Minä olen jäänyt jonnekin historiaan. Ja alan vahvasti uskoa siihen etten koskaan pääse eteenpäin.
Mikä silloin oli muka paremmin? Oli vähemmän rahaa, ruokaa, vaatteita, rauhaa, turvaa, hauskoja asioita. Jos jotain halusi piirtää tai taiteilla ei ollut materiaalia [muistan sen kerran kun yritin virittää vanhan, rikkinäisen paitani maalauskankaaksi pikkusiskon halvoille vesiväreille]. Sain taas tänään uuden kirjailuidean, ehkä kuitenkin vain henkilökohtaista pohdiskelua. Miten kuvailisin lapsuuttani: viisi negatiivista ja viisi positiivista asiaa.
Negaatioita:
1. altavastaajan asema/imsosorryn väheksyminen - oli tilanne, ikävuosi tai asiaan liittyvät henkilöt ketä tahansa. Aina. Tästä johtuu mm. tietynlainen huomionhakuisuuteni, se, etten koskaan tunne olevani riittävän ** [tähän voi laittaa esim. älykäs, menestynyt, kaunis, rikas, äänekäs, rohkea, hauska, kiinnostava, kiihottava, päättäväinen, yms], se, etten osaa arvostaan saavutuksiani vaan pikemminkin annan itselleni ruoskaa niistä.
2. kaikki, mikä oli minun oli kaikkien - mutta tämä ei jostain syystä pätenyt toisin päin. Kaikki mikä oli siskojen, oli siskojen. Voi niitä lukuisia "vaihtokauppoja" jotka olen hävinnyt vain sen takia etten ole uskaltanut sanoa vastaan. Ja se isän natkutus siitä että "kaikkia kohdellaan tasapuolisesti". PASKAN VITUT! Suurin emävalhe mitä kukaan on nuoren imsosorryn maailmassa suustaan päästänyt! Voihan vittu! Tiedän miksei tämän ikäryhmällä ollut enää oikeutta super-luokkaretkiin tai koulussa tarjottaviin välipaloihin, mutta sitä en tiedä että miksi minä? Miksi minä sain aina sekundaa? Luuletteko Saatana että niin vahvasti kun kotona se raha ja sen puute oli läsnä etten ole oppinut siihen liittyviä asioita ennen kouluun menoa? Sen takia raha ei pysy käsissä vieläkään; mielummin annan sen pois. Raha on paha, mutta sillä voi tehdä hyviäkin asioita.
3. äiti - sen puute. Turvauduin isään niin helvetin tiukasti kun pystyin. Ja joku vinkkasi ettei ole isän soveliasta kasvattaa tyttöä: on talon emännän tehtävä tehdä tytöstä Tyttö. Ja sittenhän siinä kävi kuten kävi.
4. järjettömät työt - milloin piti kuoria saatanasti perunoita pihalla, kun sisällä istuminen ja hauskan pitäminen oli jotenkin väärin. Ne lauantai-aamut kun saha pörähtää käyntiin [kerran kävin sille raivoamassakin :O>] ennen pirun kenkimää ihan vaan sen takia että nukkuminen on laiskuutta ja pitäähän sitä muiden kuulla että Meillä Tehdään Töitä. Näitä on toinen toistaan pimeämpiä ja pitkä lista. Periaatteena se, että kaikki tehtiin aina mahdollisimman paskoilla välineillä, paskoissa olosuhteissa [sää mm], pahalla mielellä ja vaikeasti. Ja sitä houkkaa joka meni ehdottamaan maneereiden muuttamista.
5. synnyttäjä - olisi saanut kuolla lapsena kun on kahteen kertaan kuulemma ollut lähellä. Olisi saanut tehdä monta asiaa toisin, vielä useamman jättää tekemättä. Mainitsen kaksi juttua. Se että hänen sisällä sikiävä pahuutensa oli imsosorryn vika. Aina. Imsosorry sai synnyttäjän puhumaan itsensä tappamisesta "kyllä pitäis vain itsensä tappaa niin olis IMSOSORRYLLA ainakin hyvä olla" [suora lainaus - luuletteko ääliöt ettei siinä talossa kaikki kuulunut ikkunoista läpi. Luulitteko tosiaan etteivät kaikki salakuunnelleet toistensa puheita: se talo on paikka minne kyyt tulevat tanssimaan]. Etkä sä sitä tehnyt koskaan; et jumalauta edes yrittänyt. Juuri tämä on se asia mikä saa mun mielen hitsaamaan kiinni. Jos puhutaan itsemurhasta, itsensä vahingoittamisesta tai muusta asiaan viittaavasta syyllistäen [ihan kuinka päin vaan: joko syyllistäen sitä kandidaattia tai syyllistäen muita tyyliin "jos et osta mulle jätskiä niin mä meen, hyppään sillalta ja tapan itteni!"] niin siitä puhutaan sitten Aidosti. Ei mitään teinipissishuomatkaamut -paskaa. Tämä on myös se asia minkä takia perheeni suhtautuu asiaan miten suhtautuu. Ja jostain syystä [ehkä juuri Siksi] minä suhtaudun siihen toisella tavalla. Enkä mene koskaan kertomaan kellekään. Eli kyse ei ole siitä että pelkään heidän estävän minua jos Sille tuulelle loppuen lopuksi päädyn. Siinä vaiheessa ei kukaan voi tehdä enää mitään. Ja se toinen asia: toivoin ääneen sen olevan Suuri Rotta.
