Osakeyhtiö Valistus, Helsinki 1963. Kouluhallituksen hyväksymä [historian opetusmateriaalia]:
Eipä ole Suomen miesten elämä aina ollut helppoa, mutta kova on ollut monesti Suomen naistenkin kohtalo. Kova on ollut työ kylmässä karussa pohjolassa. Meidän, jotka elämme monin verroin onnellisemmissa oloissa, mutta olemme silti usein tyytymättömiä, on vaikea käsittää, mihin Suomen naisten on aikaisemmin ollut pakko tyytyä.
Naisten työ alkoi jo aikaisin aamulla. Kansa sanoo "Kello neljä, neulan silmä, kello viis, vitomaan, kello kuus, kutomaan". Naisten työnä oli ensiksikin ruoan laitto. Ruoka tosin oli nykyistä yksinkertaisempaa. Pöydälle tuotiin leipää, voita, lihaa ja maitoa, jos niitä oli. Näin komeaa ateriaa kuitenkin harvoin syötiin. Tavallisesti leivän ja maidon, piimän tai kaljan ohella oli keitettyä tai paistettua naurista, kalaa ja maidosta ja suolasta tehtyä kastiketta. Peruna tuli täällä tunnetuksi vasta n.200 vuotta sitten, mutta sen varsinainen viljeleminen alkoi useita vuosikymmeniä myöhemmin.
Ruoka vaihteli sen mukaan, mitä milloinkin oli saatavissa, mutta naiset vastasivat sen valmistamisesta. Suomalainen sana "lautanen" osoittaa, että ruoka syötiin puuastioista, pikkulaudoilta. Syödessä käytettiin puulusikkaa. Juoma oli puutuopeissa. Myöhemmin käytettiin ruoka-astioina savesta valmistettuja ns. kivivateja. Astioita ei pesty aina aterian jälkeen. Jokainen nuoli puulusikkansa ja pisti sen varresta seinänrakoon tai erityiseen "lusikkahaukkaan". Haarukoita ei käytetty, vaan otettiin sormet avuksi. Silloin tällöin astiat pestiin hiekalla hangaten.
Mutta naisilla oli paljon muutakin työtä. Monet naiset auttoivat miehiä peltotöissä, varsinkin äestämisessä ja sadon korjuussa. Naisten tavallisimmat työt johtuivat karjanhoidosta ja vaatteiden valmistamisesta. Myös lastenhoito antoi paljon vaivaa. Ja näinhän on asianlaita vielä tänä päivänäkin.
Navetat olivat aluksi ns. lantanavettoja. Lantaa ei luotu pois, vaan se sai pitkiksi ajoiksi jäädä lehmien alle, niinkuin lanta lammaskarsinaankin. Kuiviketta lisättiin lantaan, niin että lehmät eivät likaantuneet. Toisinaan oli keväisin vaikeata saada lehmiä ulos navetasta, kun oviaukko oli tullut liian matalaksi. Lantaa tuli paljon ja se lisäsi peltojen kasvuvoimaa. Lehmien ruokkiminen, juottaminen ja lypsäminen antoi naisille paljon työtä.
Väliaikoina naiset karstasivat villoja, kehräsivät niistä lankoja, kutoivat sukkia, käsineitä sekä kangaspuissa sarkaa ja muita kankaita. Hamppua ja pellavaa viljeltiin pellossa. Naiset nyhtivät ne käsin maasta ja sitoivat nippuihin. Sitten ne pantiin lammikkoon likoamaan, jotta "luut" haurastuisivat. Sen jälkeen tapahtui kuivaus, loukutus, lihtaus, häkilöinti ja harjaus. Sitten jo voitiinkin parhaista pellavista tai hampuista kehrätä loimilankoja ja huonommista rohdinlankoja. Niistä kudottiin kangasta, joka oli lujaa, vaikka ei yhtä lämmintä kuin villakangas. Näistä langoista kudottiin myös verkkoja, ja naiset olivat yhtä taitavia verkonkutojia kuin miehet. Entisaikoina olivat vaatteet, sekä päällys- että alusvaatteet, pääasiassa kotikutoisista kankaista valmistettuja.
Paljon on Suomen naisilta vaadittu ponnistuksia kautta aikojen. Usein ovat miehet joutuneet sotaan. Talonpito ja viljely on silloin vuosikausiksikin voinut jäädä kokonaan emännän vastuulle. Jumalaan ja parempiin päiviin luottaen ovat menneiden sukupolvien ja nykyisenkin ajan äidit täyttäneet vaativan tehtävänsä.