Tuutilulla, paavi ja dulla
Tai jotain sinne päin, ei irtoa Melleri.
Kun pieni ihminen itkee alle puolen tunnin päästä heräämisestään asiat ovat Hyvin. Kahvinkeitin katkaisi pään viimeisen jänteen tällä[kin] kertaa. Uusi saatanan vekotin, näyttää hienolta ja keittää hyvää kahvia mutta Jumalauta kusee ne kahvit levylle.
Tänä päivänä en taida jaksaa enää. Onko siskon jatkuva jankkaaminen vain sitä samaa vanhaa teinimäisyyttä vai mitä vittua. Miksi se ei ikinä [eikä kukaan muukaan nyt vittu lentää läppäri kohta seinään saatana kun sormetkaan ei toimi] kuuntele tätä. Jos puhun niin yleensä tarkoitan sitä mitä sanon. Ja tärkeissä asioissa toivoisin että se kerta riittäisi. Sen verran selvästi yritän viestiä. Mutta ei. Puhelinsoitto ennen yhtätoista [olin juuri siinä vaiheessa saanut unta, puhelin tietenkin äänettömällä], tekstiviesti ja tyhjänturha sähköposti. Ei vittu. Ei tältä tarvi koko ajan kysellä olenko tappanut itseni vai en, olenko vielä hengissä: asia pyörii aivan tarpeeksi mielessä muutenkin joka Vitun sekunti mitä olen hereillä.
Sitten STT:n uutisia. Kahdesta työpaikasta soitettu, yhdestä laitettu sähköpostia. Voi kun toivoisin että tällä olisi voimaa soittaa takaisin, vastata puhelimeen edes, laittaa sähköpostia. Niin. Miten sitä jaksaa tänne kirjoitella? Ei tarvitse pelätä sitä että lipsauttaa jotain typerää: täällä se on välttämätöntä. Ja professori oli katsonut aiheelliseksi vastata tälle henkilökohtaisesti ettei tentti ollut mennyt läpi [luulenko mä oikeasti muka joskus selviäväni maisteriksi asti, jumalauta tyttö olet typerä!] ja selvittää kohta kohdalta mikä siinä oli vikana. Sööttiä sinänsä, mutta mieli teki vastata samantien että luuletko että tentin pomppaaminen tuli milläänlailla yllätyksenä ja luuletko että tulin istumaan sinne minkään muun takia kuin siksi, että olen puhunut niin paljon sen puolesta, että jos et ehdi perua tenttiä niin SINNE ON MENTÄVÄ.
Vittu.
Nyt on pakko soittaa. Sitten menen ostamaan tupakkaa. Niin joo. Ja tottakai olivat muistaneet jo sähköpostilla myös kirjastosta.
