Murr.
Niinhän siinä kävi. Laiskottelu kostautuu. Yhtä esseen kirjoitukseen tarvittavaa kirjaa ei voi yllättäen enää uusia, deadline viikon päästä. Yeah. Mitähän sitä sitten keksisi? Ehkä niillä on lainakieltoversio opuksesta kirjastossa. Pitäisi vaan saada kerättyä itseään lattialta sen verran että raahautuisi sinne lukemaan. Noh, huomenna sitten.
Se murr -osuus. Menin päiväunille. Puolen tunnin jälkeen soi puhelin, en vastannut [jos vastaan unenpöpperössä puhelimeen niin kuulostaa lähinnä siltä kuin pesukarhu yrittäisi kommunikoida suomenkielellä veden alta…ihan tosi]. Nousin ylös siitä tunnin jälkeen, oli tullut viesti. Että huominen psykiatriaika on peruttu sairastumisen vuoksi. Voi vittu oli ensimmäinen ajatus. Sen voimalla olen mennyt tässä viikon eteenpäin. Että pääsen lääkärille ja saan jotain minkä avulla nukkua. Ei vittu. Mikseivät voineet sanoa kun olin siellä? Olisiko ollut Helvetin kätevää tilata se aika siitä tiskiltä? Viestissä vaan että soita sen ja tämän kelloajan välillä tänne ja sinne ja tilaa uutta aikaa. Eli saa jonottaa reilun tunnin ja se puhelinaika on tunnin…tiukalle menee.
Jaksanko enää yhtäkään yötä? Yhtäkään viikonloppua, maanantaita, keskiviikkoa? Miksiköhän sitä alkoholia on tullut juotua? Miksi olen pessyt viikon aikana kuusi [jep] koneellista pyykkiä? Miksi normaalilla ihmisellä menee puolet kauemman aikaa tuollaisen villatakin tekemiseen mikä tällä on jo melkein valmis? Kuulostaa typerältä - varsinkin kun vielä kuukausi sitten olin toista mieltä - mutta olin jo varautunut nukkumaan koko viikonlopun ja aloittamaan mahdollisen elämän ensi maanantaina. Että saisi unta että saisi tehtyä normaalihommia että pystyisi töihin että saisi rahaa ja ruokaa ja laskut maksettua että olisi vähemmän stressiä että saisi elettyä edes jollain tavalla.
Ei sitten.
