Jap. Väsy. Essee tekemättä. Teen sen huomenna. Meni päiväuniksi. Joudun ilta toisensa jälkeen aikaistamaan lääkkeen ottamista. Selän lihakset ovat paskana, varmaankin tässä kummallisessa asennossa istumisesta. Pää tyhjä. Ainoa ongelma tällä hetkellä on se, etten osaa päättää kumpi on seksikkäämpi: Matthew Bellamy vaiko Brian Molko?
Näyttää siltä että tällä on ainainen stressi, ahdistus, masennus ja vitutus päällä. Ei kai sille mitään voi. Eilisen hermoamisen jälkeen päätin että pyydän seuraavalla lääkärikäynnillä rauhoittavia. Viimeksi lipsahti mielestä koko aihe, ehkä seuraavalla kerralla muistan.
Kävin työhaastattelussa [kiitos kannustuksesta!], olin tavalliseen tapaani puoli tuntia etuajassa. Enkä tietenkään uskaltautunut eilen sitten nukkumaan. Ihan hauska nuori nainen, lupasi soitella huomenna puolen päivän maissa. Eli nyt näyttää siltä että kuitenkin sain jonkinlaisen työpaikan. Kummallista. Perusnegatiivisena suomalaisena voin kuitenkin sanoa että vastasin kysymykseen tulevaisuuden suunnitelmistani rehellisesti: sanoin suoraa mitä ajattelen vaikka haki varmaan vastausta "tulevaisuuteni on tällä alalla pläp läp plää". Eli heti vain mielekkäämpää hommaa kun eteen tulee. Toivottavasti jo parin viikon päästä…tässä tämän hetken jobissa olisi kuitenkin kesä turvattu, mikä on Suuri plus. Ja on juurikin sellaista perushommaa mitä pää [ja tämä pöhöttynyt ruumis - vittu mitkään housut ei mene enää edes päälle: ja tämä ostaa löysiä housuja!] kaipaa.
Sitten niitä stressiä luovia juttuja. Sähköpostissa oli tietenkin "anteeksianteeksianteeksianteeksi" -viesti. En jaksa. On turha sanoa jälkeen päin jossitella ja muuttaa asioita kauniiksi päässään. Olen paska sisko, tiedän sen. Sen tajuamisesta on pidetty kyllä huolta. Milloin mihinkin oli pääsy evättynä. Niin. Ja toinen: sen vitunhalavatunperkeleensaatananhomppeliesseen palautuspäivä on tänään. Ja uutisryhmistä luin että proffa on Jostain Kumman Syystä jäänyt kotiin tänään. Siellä se odottaa naama pitkällä koska tuon parisen kymmentä sivua tiivistä tiedettä feministisestä mediateoriasta. Vidu!
Ja kolmas. Sen "antakeepas miulle melkein 10000 euroa lapset pienet kun Kaikkeni olen teidän puolestanne antanut" -laskun eräpäivä on tänään. Ei ole lappusia näkynyt. Tulee ihan kivat viivästyskorot tuosta summasta. Eikä siinä mitään. Nyt käyn paskalla, sitten menen röökille ja sitten aloitan sen esseen [anteeksi suorasukaisuuteni mutta niin Markus-setäkin sanoi…].
17.1. Isä ja äiti ovat aina huutaneet kaikesta, väittäneet että mä en tee muuta kuin valehtelen. Olin muka ainoa joka teki piruuksia. Sain muiden syyt niskoilleni. Jos yritin kertoa mikä on totta, kukaan ei uskonut. Jos ** tiesi totuuden myös, se valehteli mua vastaan. Olin vuoron perään jo alle kouluikäisenä liian pieni, hiljainen, sisäänpäinkääntynyt [mistään ei puhuttu, ei saanut sanoa yhtäkään poikkipuolista sanaa, ihmetellä, kysellä, ym. mutta silti "sun pitää päästää jotakin pihallekin, et voi pitää kaikkea sisälläsi"], outo, herkkä, lapsellinen, huolimaton, huomionhakuinen, aina kipeä, laiska… Nyt toivon että osaisin olla edes yhtä näistä. Laiskotella edes sekunnin. Kulkea pää pilvissä hetken ja nauttia. He ovat vihanneet aina kaikkea sitä mitä pohjimmiltani olen. Sen takia että olen ollut omissa mietteissäni olen saanut useamman kerran selkäänkin.
20.4. Tässä maailmassa ei ole yhtä ainoaa ihmistä jota oikeasti kiinnostaisi edes se, että olen hengissä. Ei se kiinnosta edes minua. Imsosorrya saa dissata. Se on tottunut tähän. Se on yhtä tyhjä kuin Freudin teoriat unista.
Olen pahoillani. Etten osaa olla parempi. Että lähetän sinulle karvasta sähköpostia. Että soitat minulle ja soitan takaisin ja kysyt pidänkö sinusta enää. Tottakai pidän. En voi huutaa ettei kaikki tapahtuva liity sinuun. En voi sanoa että olen oksentanut yöllä, en voi sanoa että syön lääkkeitä jotka tuntuvat sekoittavan enemmän kuin selvittävän. En voi kertoa mitä sisälläni liikkuu.
Välillä tuntuu ettei siellä liiku enää mitään, välillä tuntuu että siellä liikkuu kaikkea aivan liian paljon. Perjantaina sanoin lääkärille että toivoisin osaavani taas kirjoittaa. Kirjoittaa jotain järkevää. Ei minusta ole tähän, minusta ei ole enää koskaan normaaliin elämään. Soitin sinulle uudelleen, tarkistaakseni. Olit keksinyt loistoidean. Kerroin ettei se käy. Intit menemään, yritin saada asiani läpi. Ei. Ei vieläkään. Ja jouduin korottamaan ääntäni. Loin itsestäni paskapään jonka oma elämä on arvokkaampaa kuin se, että pääset matkustamaan.
Minulla on huomenna työhaastattelu. Jos tämän olotilan pohjalta pitää arvata saanko töitä vai en, niin ehdottomasti en. Olen sekaisin kuin kala pyöreässä maljassa. Soitin toiselle sekavan puhelun. Ei jaksanut hänkään kuunnella. En ihmettele. Ja olet muka huolissaan minusta. Vähän myöhäistä. Ja mielestäni on todella alhaista pelata "haluan nähdä sut" -korteilla kun ideana on lähteä kahden kaverin kanssa reissuun ja ryyppäämään.
En tiedä mitä teen. Olen vielä enemmän sekaisin kuin eilen. Kiitos kysymästä, mutta ei tähän auta enää se että on jotain tekemistä. Ei tähän auta parin kaljan kippaaminen. Ei tähän auta nukkuminen. Asiat liikkuvat itsestään ja seinät hengittävät sisäänpäin.
Fysiikka antaa myöten. Menin nukkumaan, en mahtunut ns. nahkoihini, eli se inhottava olo koko kropassa ja on pakko sätkyttää jäseniä että pystyisi edes jollain lailla olemaan. Siinä on helppo yrittää nukkua. Kello kuudelta romahdus, myös sisäelimet sanoivat itsensä irti. Tuttu mahahappojen polttelu joululta on tulossa takaisin. Voihan vittu. Kuuden jälkeen kävin kävin oksentamassa sisälmykseni ulos. Silmälaseja ei ollut päässä, mukana oli jotain punaista. Veikkaan ja toivon että se oli ketsuppia. Lääke oli kyllä sulanut muttei kunnolla imeytynyt. Ei varmaan sekään hyvä asia?
Ja sähköpostissa odottaa kolme mailia siskolta, otsikot jo niin syyllistäviä että vituttaa jo valmiiksi. Eikö tästä vitun maailmasta löydy ketään joka ymmärtäisi. Kun ei oikein osaa edes selittää. Eikä edes huvita, kerran on yrittänyt eikä mene perille. Pitäis tehdä uusia kategorioita: viha, surullinen ja itku. Ja sitten se unet.
13.12. Tänään olen ollut surullinen lähes koko päivän. Ehkä mulla on ongelma sen kanssa etten anna itselleni mahdollisuutta olla onnellinen. Ehkä se tulee jo lapsuudesta: jos oli onnellinen, se ei koskaan kestänyt kauaa. Pessimisti ei pety. En ole pessimisti täydeltä sydämeltäni.
19.12. Jälleen yksi viikonloppu takana. Mä oon paska. Musta ei ole mihinkään, mitään tekemääni ei arvosteta…mä en ole mitään, en ole minkään arvoinen, kukaan ei pidä musta: pitävät mua ilkeänä vaikka oikeasti olen vain tyhmän kiltti. Ainakaan en tarkoita mitään pahaa, vaikka elän. Kaikki vain vittuilöee ja luulee että mä jaksan sellaista ylettömästi. Ne tykkää enemmän mun poikaystävästä kuin musta. Olen se pakollinen paha joka roikkuu mukana. Yksi: olenko käyttänyt ** linkkinä perheeni ja itseni välillä? Kaksi: mistä HELVETISTÄ tämä huonommuuden tunne kumpuaa ja mitä sille voi tehdä? –> ei niitä voi pakottaa mua rakastamaan, mutta niille voi sanoa että lopettavat mun mollaamisen [olla käymättä?].
21.12. Joskus tuntuu että elän mutta Elämä ei kosketa minua. Eksistenssi. Silti on kyse mun elämästä ja mun pitäis varmaan tietää mitä tehdä sillä? Miksi tämän pitää olla näin vitun vaikeaa? Miksi en voi olla normaali nuori-aikuinen joka bilettää ja ryyppää ja pitää hauskaa? Miksi mä en voi rentoutua?
16.1. Tule lähelle ja halaa, pidä hyvänä, rakasta, ole lähellä, kannusta, tue, hyväksy Minuna. Mutta tee tämä kaikki huomaamattomasti. Vaikka mä tekisin mitä tahansa en ole niin merkittävä kuin muut. Tehnyt saman mitä ** ja **, mutta vähemmällä huudolla. Kukaan ei usko vieläkään musta olevan mihinkään.
Niin. Miksi ne nytkään juhlisivat tätä. Ja hassua tuo että olen vielä pari vuotta sitten puhunut/kirjoittanut Minä -muodossa. Nyt olen useimmiten vain tämä [huomaa pieni kirjain]. Kyseessä sama itsensä hiljattainen kadottaminen kun siinä että olen jo vuosia kirjoittanut nimeni pienellä. Sekä suku- että etunimen. Jossain paikoissa joku jaksaa yhä valittaa.
Ahistaa yhä rankemmin. Harvinaisen puhtaasti itsetuhoinen olo taas hetkeen aikaan. Tekisi mieli vain heittää kaikki napit naamariin mitä kämpästä löytyy. Enkä saisi kuin myrkytyksen, menisi maksa ja vatsahapot.
http://www.youtube.com/watch?v=uGQfpLoI5FQ
Kai se tekee itselleen juuri tälläkin hetkellä jotain pahaa, viiltelee varmaan itseään, polttaa tupakkaa, hakkaa nyrkkiä seinään tai syö jotain mitä ei saisi. Tunkee vielä jonkun pikkulelun suuhunsa ja tukehtuu. Ja toinen makaa puolisonsa vieressä ja valvoo. Kolmas juo alkoholia, neljäs nukkuu television ääneen, viides kuin liikaa vaikutteita karjuilta saanut pieni sika.
Mä en jaksaisi olla enää kellekään sylkykuppi, laari johon saa kaataa kaiken paskan sisältään ja jatkaa sitten kevyenä matkaa. Eikä kukaan mieti mitä niille ihmisille tapahtuu jotka joutuvat kuuntelemaan kaiken tuon paskan. Niille jotka ottavat asiat oikeasti vakavasti jos ne kerrotaan vakavaan ääneen ja kuolemaaennustavina. Tottakai.
Eikä siihen jumalauta auta pääntaputtaminen kerran seitsemääntoista vuoteen, että voi voi oot lääkäriin joutunut no Älä Nyt Stressaa. Vittu jos mä olen joutunut tekemään sen teidän puolestanne koko elämäni ajan niin onhan se vitun helppo sitten vain yks’ kaks’ yllättäen vääntää pois päältä. Varsinkin kun samalla syljellä millä käskette, syyllistätte ja kerrotte myös miten paljon Teidän elämäänne vaikuttaa negatiivisesti että olet joutunut lääkäriin.
Ja tiedän että on asioita joiden takia kannattaa nähdä se uusikin päivä. Keksin samantien neljä: keikka, video, ulkomaat sekä vihreät, tietyllä tavalla pehmeät hedelmäkarkit. Kun mikään ei kuitenkaan lakkaa olemasta tai pyörimästä eteenpäin vaikka tätä ei olisikaan. Ja sillä saisi ainakin varmuuden etten tule sopimaan joukkoon/kukaan pitäisi tästä kiinni. Kun joskus sellainenkin aavistus pääsee päähän hiipimään; ehkä joku jossain joskus jollain ihmeen tavalla näkee tämän. Hetken pienen, pienen hetken elämässä. Alan kaikessa sekomielisyydessäni luottaa "rakkauteen" ensisilmäyksellä. Jos ihmiset eivät kerran vuosienkaan jälkeen tiedä millainen tai kuka olen niin kaipa sen tiedostamiseen riittää se yksikin silmäys?
"You are one of God’s mistakes, you crying, tragic waste of skin."
Minusta on tullut todella lihava. Nahka vinkuu. Miksi Se on kaikille muille niin helppoa? Löytää joku, antaa tulla rakastetuksi?
Olen leiponut/kokannut tässä iltasella: kaksi satsia sämpylöitä, suklaakakku [kyllä - taas] ja makaroonilaatikkoa.
Oivalluksia. Tajusin että tällä ja yhdellä maailmanluokan näyttelijällä on paljon fyysisiä yhtäläisyyksiä. Tajusin että Kermit ja muut eivät ole yksi ja sama nukke: siis ne on täytynyt jossain vaiheessa uusia. Tajusin että pitäisi vähän tarkkailla mitä pistää suuhunsa, mahaan sattuu.
Miksi kaikki hehkuttavat että opiskelu on elämän parasta aikaa. Että varsinkin yliopistossa tavataan koko aikuisiän kattava kaveripiiri ja Se Yksi ja Oikea. Ja jos tämä on tällaista sekavaa paskaa niin mitä on tulevaisuus? Fiilistele tässä sitten vielä viattomalla 90 -luvulla.
Vieläkö muistat missä olit kun kuulit ensimmäisen kerran tämän klassikon? Eikä sen pyyhe Koskaan tippunut.
http://www.youtube.com/watch?v=SI6KTW0Z-4Y
Kyllä sitä osattiin [don’t mind the bollocks]: Killer/Seal, Stars/Simply Red, Umbelievable/EMF, Creep/Radiohead, Ebeneezer goode/Shamen, Ordinary world/Duran duran, Dreams/Cranberries, Living on my own/Freddie, Girls and Boys/Blur, Live forever/Oasis, Parklife/Blur, Missing/Everything but the Girl, Kiss from a rose/Seal, Voodoo people/Prodigy, Born slippy/Underworld, Alright/Supergrass, Common people/Pulp, Some might say/Oasis, Country House/Blur, Insomnia/Faithless, Girl like you/Edwyn Collins, A design for life/MSP, Don’t look back in anger/Oasis, Firestarter/Prodigy, Disco2000/Pulp, Virtual insanity/Jamiroquai, Breathe/Prodigy, Say what you want/Texas, Bittersweet symphony/Verve, Song2/Blur, Govinda/Kula shaker, High/The Lighthouse family, Kiss the rain/Billie Myers, Teardrop/Massive attack, If you tolerate this your children will be next/MSP, Rockafeller skank/FatBoySlim, Hey boy hey girl/Chemical brothers, Living la vida loca/Ricky Martin, Scrubs/TLC, U can’t touch this/MC Hammer, Hash pipe/Weezer…
Palkinto menee Olli "Tuskin Jere sitä kymppitonnia huumeisin käyttää" Jokiselle. Parhaat naurut taas hetkeen. Niin ja joo: ihminen on masentunein +40 -vuotiaana. Valoisempia aikoja odotellessa…
Asioihin vihkiytyneet ovat varmasti nähneet tämän: laatu on huono. Mutta kerrankin Buck hymyilee [meinaa pettää pokka häneltä].
http://www.youtube.com/watch?v=zkHM8xG6i8o
It’s good enough for me…
Niinpä niin. Viimeisen parin tunnin ajan istunut ees taas puhelimessa ja koneella. Yritin tosissaan saada yhteyttä operaattoriin. Paskan vitut. Olkoon. Tilasin uuden liittymän. Pitäis tulla ens viikolla. Mutta näin se meni, puhutaan sitten vielä oikeilla nimillä: tämä on vain yhden kuluttaja-asiakkaan näkemys [toim.huom.].
Elisa Corp. I luuuuuv you! Jo pari viikkoa sitten alkoi suunnattomasti ärsyttää se, ettei Kolumbuksen laskutus ole oikein toiminut lähiaikoina. Tällä piti todellakin olla joku fucking puhe/tekstiviestipaketti hintaan 30 euroa [muistaakseni jotain tähän luokkaan]. Koko syksyn laskuja on tipahdellut tihenevään tahtiin, hinta noussut ja laskujen päivämäärät/laskutuskaudet ovat olleet mitä mielenkiintoisempia. Jossain vaiheessa ennen vuoden vaihdetta tuli lappu että kestäkää vielä hetki asiakkaat, homma on kohta hoidossa. No joo. Hyväuskoinen hölmö. Viikko sitten maksoin melkein 80 eurolla laskuja: tuli kaksi laskua peräkkäisinä päivinä kun eivät ole onnistuneet päivittämään asiakkaan osoitetta [olen tehnyt sen kahdesti netissä ja Elisan sivuilla vielä mainostetaan ettei asiakkaan tarvitse tehdä mitään koska he saavat osoitetiedot suoraa maistraatista…*tähän liuta Todella painokelvotonta tekstiä, ainakin K-25*]. Tilasin Elisan puhepaketin joka tuli voimaan lauantaina: ajattelin että vähän suuremmalla paketilla saan normalisoitua asiaa.
Eikä tässäkään mitään, huokaisin helpotuksesta että seuraava lasku tulee vasta hetken päästä, ehkä ehdin saada töitä siihen mennessä. Ja niinhän se tuli: seuraavalla viikolla, eli eilen. Ja osoitteena VIELÄKIN se osoite, missä olen asunut puoli vuotta sitten. Ja hinta tosiaan se 110 euroa. Hmh. Kun soitat puhelimella asiakaspalveluun sieltä sanotaan kaksi asiaa: tiedäthän että voit asioida netissä + meille on tullut juuri nyt niin paljon puheluita että pyydämme Teitä soittamaan myöhemmin uudelleen. No joo. Nettiin siis. Harmi vaan ettei asiointi siellä toimi vaan sivu valittaa teknisestä virheestä. Vaikka homman pitäisi olla Erittäin selvä kun kerran pankkitunnareita joutuu käyttämään. Eilen jätin toistamiseen henkilökohtaisen yhteydenottopyynnön.
Tänään herätessäni minulle oli jätetty tarjous työpaikasta. Soittelin pariin otteeseen perään, eivät soittaneet takaisin. Testasin että jokohan se numero-sotku [tilasin salaisen numeron, en numeronestoa ja olivat tehneet juuri päinvastoin] olisi korjattu. Noup. Samalla tajusin ettei Kolumbuksen puhe/tekstiviestipaketti ole VAIHTUNUT siihen Elisan vastaavaan VAAN se on vain LISÄTTY siihen. Ei jumalauta. Kun sen ei pitäisi olla mahdollista, näin väittävät nettisivut.
En edes muista näitä kaikkia sotkuja mitä tähän hommaan liittyy. Alunperin vaihdoin Elisaan sen takia että kaikilla tutuilla on kyseisen operaattorin liittymä, että tulee halvaksi soitella. Tästä on aikaa noin vuosi. Ensimmäinen lasku oli sen 70 euroa, muistan kuinka hysteerisesti nauroin. Sitten vaihdoin Kolumbukseen ja homma pysyi selvänä pari kuukautta: vähän yli sen 30 euron hypittiin mutta ei siinä mitään. Ja nyt tilasin uuden liittymän. Soneralta. Ehkä toinen yhtä huono vaihtoehto, mutta tästä maasta ei löydy liittymätyyppiä joka olisi Hyvä.
Naurettavinta tässä asiassa on se, ettei tällä edes ole ihmisiä joille soitella. Entisessä kaupungissa on kaksi ihmistä, pidämme yhteyttä netin kautta. Kahden siskon kanssa soittelen, toisen kanssa enemmän, toisen kanssa kerran kuussa. Miten helvetissä saat tuosta 110 euroa? Kuinkahan monen kuukauden laskut olen maksanut kahteen kertaan? Olen varma että koko pulju on menossa kuin luoti hyvin syvälle. Jos ei muuten niin: yhteisrintamaan! Se, kellä liittymä vielä kyseisessä puljussa: toimi!
Soundtrack: I’m an asshole/Denis Leary
En tiedä. Jotenkin sitä on soinut tämä yksi biisi lähiaikoina päässä. Kuten tänä aamuna heräämisen jälkeen. En muista minä vuonna kyseisen videon ensimmäisen kerran näin: nauroin katketakseni ja totesin että tyttö pitää saada hoitoon. Sanat on Loistavat, ilmeet myös. Olen aivan varma että se vain vedättää mediaa. Give me my drugs…
Ihan vaan mielenkiinnosta kirjauduin sisälle erääseenkin instant reply -ohjelmaan pitkästä aikaa. Katsoakseni ketä langoilla: tämän muistikirjassa neljä ihmistä. Noh. Sama vanha tuttuhan se siellä. Teki viimeksi lapselliset [vähän sen jälkeen kun yritin tosissani ottaa yhteyttä tämän avunhuutoasian tiimoilta] ja pisti itsensä varatuksi heti kun tämä loggasi sisälle. Siispä testaamme. Laitoin itseni varatuksi samantien, ja minuutti pari sen jälkeen saman teki hän. Aaaargh! Lapsellista: tiedän. En silti välitä. Vituttaa. Miksei sitten poista tätä listastaan jos on niin vaikeaa. Saatana. Itse käynyt monesti mielessä mutta tämän temppuilun jälkeen en aio sitä enää tehdä.
Ha. Itsensä kiusaaminen on hauskaa. Onhan ainakin joku harrastus. Suihkuun.
Aloin oikein vallattomaksi enkä laittanut erillistä sukka/alushousukuivaustelinettä ollenkaan: siellä nyt roikkuvat muun pyykin kanssa tavallisella telineellä. Herra mun vereni, rikon rutiineita! Mä en vieläkään tajua miten pakolliset maneerit, esimerkiksi käsien jatkuva peseminen, liittyvät masennukseen? Onko se viimeinen keino selvitä kaaoksesta? Tällä näitä rutiineja riittää. Tietyt tossut jalassa kun pesen hampaita - laitetaan jalkaan kun mennään pesemään hampuja ja otetaan pois kun mennään peiton alle, tiskit laitetaan kuivumaan tietyssä järjestyksessä: ja auta armias jos erilaiset lautaset koskevat toisiinsa…luoja mä olen sairas.
Niin. Tulin vaan postaamaan kuinka uskalias olin. Ja nyt pitää ylittää itsensä taas ja lähteä katsomaan sitä myyjäpoikaa. Ärf ärf ärf. Jos olisi pokkaa ja rahaa niin ostaisin ainakin MILJOONA pakettia kortsuja. Ja siteitä. Ja tamponeja. Ja kaikkia härskinmuotoisia hedelmiä ja vihanneksia monta kiloa. Siinä sille. Ärf ärf ärf.
Nyt täytyy kyllä myöntää että ellei näistä tabuista ole lääketieteellistä apua niin placebo-vaikutus on ainakin myönteinen. Ensinnäkin se puhelinlasku. En jaksa stressata sillä päätäni juuri nyt. Varmasti päsähtää mieleen yön pimeinä tunteina mutta hällä väliä tällä hetkellä. Olen istunut koko päivän koneella etsien töitä. Eikä siinä vielä kaikki: soittivat jo yhdestä paikasta. Torstaina haastattelu. Ihmeellistä. Superior! Samaa kakkaahan se on mitä tähänkin mennessä olen tehnyt mutta jotain sentään. Kai siitäkin rahaa saa ja palkanmaksupäivät ovat toivottavasti kahdesti kuussa. Ja huomenna pitää soittaa ja sopia toinen haastatteluaika. Kyllä se tästä taas…jossain vaiheessa.
Ongelma on siinä että pelkään ajautuvani taas siihen valheelliseen lempeähköön olotilaan missä kuvittelen asioiden olevan suurinpiirtein hanskassa. Eli: saan töitä –> saan rahaa –> saan laskut maksettua ja ostettua ruokaa –> aika menee työntekoon –> ei ole aikaa omalle elämälle saati opinnoille –> jätän mieleni kaivamisen sikseen –> koko paska pamahtaa päälle moninkertaisena jossain vaiheessa. Huomaan unelmien toteutuksen lisäksi unohtaneeni mitä unelmia minulla joskus oli. Ja miksi olen niin varma että saisin töitä?
Tänään pyörryttää vähemmän kuin eilen. Elimistö alkaa siis tottua. Karman lakia ei ole olemassa. On olemassa potki päähän -laki. Se joka osaa potkia kanssaeläjiä eniten päähän on menestynein. Näin väitän minä. On kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka ovat tarpeeksi rohkeita, itsekkäitä, kylmiä ja itsekeskeisiä sekä niitä, jotka ovat raukkoja, superhypersentimentaalisia ja toivovat toisten parasta uskoen sokeasti siihen, että kyllähän se joskus tulee minullekin onni eteen. Tupakkaa ja kynsiä menee taas enemmän kuin laki sallii.
Ei he-le-vet-ti. Tämä leikki alkaa pikkuhiljaa vituttaa ihan tosissaan. Huonosti nukutun yön jälkeen herään yhdentoista maissa. Makaan sängyssä, kuuntelen miten yläkerran asukki kiduttaa koiriaan jollain ‘kivalla’ leikillä. Mietin mahdollisia keinoja. Sitten tulee posti. Kuulen heti että laskuja, laskuja. Mutta millaisia laskuja. Taas Elisa Oyj:ltä. Ei vittu voi olla todellista. Avaan kuoren. 110 euroa ja risat. Lasku marraskuulta. Miten hemmetissä tämä voi olla todellista.
Mielenkiintoinen on laskuerittely: tässä laskun avoin saldo [30+50 euroa jotka viime viikolla maksoin] joka onkin oikeasti nolla euroa mutta sitten tässä alhaalla onkin uusi summa 110 euroa. Eihän tämä osaa tulkita näin kryptisia juttuja? Siis tässä lapussa ei ole sellaista kohtaa kuin maksettava määrä. Ja tekstiviestin tilasin että tietäisin paljonko pitää maksaa. Kuulemma nolla euroa. Mutta summa oli eiliseltä. Kaiken lisäksi olen melkein varma että se edellinen laskukin oli marraskuulta kun ihmettelin miten se voi olla niin vanha. Vaikka koko syksyn maksellut mitä jättimäisempiä laskuja. Vaikka rajan piti olla siinä 19,90 eurossa. Mutta ei kai sitten. Kai se on 110 euroa ja risat. Ei ju-ma-lau-ta.
Ja raukka meinasin lentää perseelleni viime viikolla kun tuli se lasku missä summa näytti yli 70 euroa. Ja huomasin että siinä ei ole otettu huomioon edellisen laskun maksua ja silti olin järkyttynyt. Nyt vaan vituttaa. Mielestäni tässä on nyt kyllä jotain mätää. Varsinkin kun taas seuraavan laskun eräpäivä on tuosta kahden viikon päästä. Vaihdoin liittymätyyppiä jo, vaihtaisin operaattoria jos jaksaisin. Sonera, DNA, Kolumbus ja Elisa kokeiltu, ehdotuksia? Luopua koko luurista? Tekisin niin jos se olisi nyky-yhteiskunnassa millään muotoa enää mahdollista.
Onko ihme että poltan taas?
*****
Niin. Eivätkä ne ole VIELÄKÄÄN onnistuneet vaihtamaan osoitettani. Aivan toiseen kaupunkiin menevät laskut, olen muuttanut sen jälkeen kahdesti. Ja edelliset laskut heitin roskiin eilen siinä siivoillessa kun joku on tälle nauranut ettei niitä paperiversioita enää tarvi. Ja yritin sitten neettenistä katsastaa laskut: muuten ihan hyvä mutta tämä hightech-tunnistautuminen pankkitunnareilla EI EDES TOIMINUT. Että siinä teille, tana! Kyllä maailma oli parempi paikka kun ihmiset menivät käsinkirjoitettujen laskujen kanssa pankin kassalle jonottamaan. KYRPII!
Tekisi mieleni leikkiä puoskaria ja määrätä itselleni vähän suurempi annostus. Kello on neljä. Ei unta ei. Huomenna taas naurattaa. Alkaa olla vähän niksit vähissä?
Mietelmiä. Tämän blogin lukijoiden [koska ilmeisesti sellaisia todella on!] lisäksi kukaan ei ole tietoinen tämän hetkisestä tilanteestani. On olemassa ainoastaan yksi ihminen jolta pyysin apua - tottakai tarpeeksi varoen, että jos hän sattuu kieltäytymään niin en paljasta salaisuuttani - ja hänestä ei koskaan kuulunut mitään. Enkä usko että koskaan kuuluukaan. Ja jos kuuluukin: on sulla Jumalauta otsaa! Hyvästi. Sen tahtoisin enää sanoa.
Sen sijaan perheellä: sisaruksilla ja lähisukulaisilla, ei ole mitään aavistusta. Tiedän että siskot rakkaat ovat keskustelleet tilanteestani lauantaina mutta luotan heidän egoihinsa sen verran että aihe on kääntynyt heihin aika nopeasti jonkin yleisteilaavan "no se nyt on vaan sellainen, ollut aina niin vaikee huomiota hakeva teini" -kommentin jälkeen. Ennen kello yhtätoista, veikkaisin. Siinä vaiheessa kun ovat juoneet kolmatta siideriä. Juo vähän kaljaa…vittu ja jåå, loistava neuvo, varsinkin meidän perhetaustalla. Mene siihen nyt sitten sanomaan että A. ei ole rahaa edes ruokaan B. jos vedän alkoholia niin luoja ties mitä tapahtuu. Enkä halua riskeerata.
Ehkä haluan sanoa että on sellainen olo, että päällä on taas jokin yleismaailmallinen "kusetetaan imsosorrya" -tempaus. Ei siinä mitään, sisaruksille en kertoisi vaikka toinen käsi lähtisi irti. Tottahan se on että hekin ovat lähelläni vain niin kauan kuin minusta on jotain hyötyä. Muuttoapua tai allekirjoitusta vailla. Elämäni on täynnä hyväksikäyttäjiä. Mitäs olen idiootti ja liian helppo uhri. Mutta Sinä. Ja vielä pyysin ettet tekisi niin. Enkä saa päähäni sitä biisiä missä lauletaan ranteitten viiltämisestä. Onko sitä olemassakaan muualla kuin päässäni. Huoh.
Sitä piti vielä sanomani että näinä kahtena "aamuna" herätessäni olen kaiken edellisissä postauksissa luettelemani lisäksi miettinyt että mikä viikonpäivä on. Tänään luulin että on maanantai, eilen että on sunnuntai. Että sellaista. Tuskin mitään tärkeää. Ja ehkä parempi että ensimmäinen ajatus on tuollainen ettei se ole se "onko tämä nyt vihdoin ja viimein se konkreettinen hetki kun tulen hulluksi" tai sitten se jatkuva panikointi siitä mikä on tilin saldo. Aivan kuin siellä pankkitilillä olisi joku mörkö käynyt yön aikana ja syönyt ne viimeisetkin valuutat.
Ja sitten. Psykiatrilla tajusin että kerran se pahin pelko on käynyt toteen niin olen kehittänyt sen tilalle uuden: että tulen hulluksi. Siis juuri sillä lailla naps vaan ja sitten sitä mentiin. Vähän samaa kuin se, että päälle löisi yhtäkkiä absoluuttinen alzheimerin-tauti. Kierointahan tuossa on se - vähän niinkuin kuoleman kanssa - että sillä sekunnilla kun se tapahtuu niin eipä sitä itse enää kauheasti sen jälkeen kelaile että voi sentään, menin kuolemaan/tulin naps-hulluksi/menetin muistini totaalisesti. Sama järjettömyys kuin siinä edellisessä pelossa: se tulee tapahtumaan koska haluaa jos sen on määrä tapahtua Tämän elämän aikana. Ja jos sekä kun se tapahtuu niin silloin ei ole enää mitään tehtävissä. Ei mitään. Tässä uudessa pelossa on vaan se hyvä puoli etten itse ole näkemässä aikaa tapahtuman jälkeen. Tai ehkä, EHKÄ palaisinkin normaaliksi aina pariksi sekunniksi ja tajuaisin kaoottisen tilani ja miettikää sitä mielipuolista, ahdistavaa ja äärimmäisen toivotonta tunnetta. Vähän sama kuin ne kuvaukset, että potilas on koomassa mutta kuitenkin hyvin hengissä päänsä sisällä…iik. Limbus.
Ja näihin kuviin & tunnelmiin: öitä!
[kirjoitettu aikoinaan aivan toisessa tilanteessa, nauratti vain kuinka hyvin sopii tähän päivään]
Tavanomainen
aamiainen
omassa virtsassaan
rypevät siat
kuin pussissa
Liikaa kofeiinia
liian vähän
elämän rakennusaineet
pakkautuneena pilleriin
Ota ja kontrolloi
siten voi säilyttää
ikuisen
syntymättömyyden
tässä ja nyt
Hikilinko
Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Minz Meyer