Pikkujoulut
Eilen olin pikkujouluissa. Vastustan koko tapahtumaa mutta tällä kertaa en voinut kieltäytyä kutsusta. Yhden lempijuottolani omistaja kutsui meidät keskiviikkona. Olimme liikuttuneita.
Ennen lyhyttä kertausta kuitenkin tietoja ensimmäisestä työpäivästäni. Lyhyesti: luulin meneväni tiskamaan, jouduin tarjoilijaksi. En ole tarjoilija. Suoriudun kyllä hommasta kuin hommasta, mutta olen ehkä sen verran vasuri että luotan siihen, että jos on ihmisiä jotka osaavat jonkun homman niin silloin niiden kuuluu tehdä sitä. Olihan taas selvää joo, eli: jos olet puuseppä ammatiltasi niin se on paska homma kun sut pistetään rakentamaan karibianristeilijää.
Töiden takia ehdin pikkujouluihin vasta tunnin myöhässä. Mutta tahtia se ei haitannut. Vedin inhalaattoria niin väkevästi että ajattelin sen hemmetin tyynyn vielä holahtavan kurkkuun. Ei sentään. Parasta illassa oli kuitenkin ehkä trubaduuri. Jessus. Aloitti Bob Dylanilla. Rakastuin heti. Loistavia irkkujuomalauluja, pientä flirttiä (oliko osoitettu tälle vai jollekin aivan toiselle: don’t know) ja toivebiisejä. Ja sitten se pahin. Ei pysty nyt. Naurattaa. Voiko olla totta että näin on päässyt käväisemään. Pidän hengähdystauon, sitten kirjoitan.
————————————————————————————————–
Niin. Nyt ehkä saan jotain järkevää kirjoitettua? Niin, siinä yhden vanhemman asiakkaan kanssa puhuttiin yhdestä loistavasta laulusta. Mies meni toivomaan sen, tulin paikalle ja kappas, seuraavana olin jo pyytelemässä henkilökuntaa printtaamaan laulunsanoja. Ja sitten se paras: jouduin esilaulajaksi. Jessus perkules. Hauskaa oli, sain valtavat ablodit vaikka lauloinkin ohi mikin. Tässä vaiheessa on varmaankin pakko tunnustaa että tällä on diagnosoitu paniikkihäiriö useampi vuosi sitten. Sairaus on rauhoittunut iän myötä. Ja oikeastaan nautin esiintymisestä. Ehkä sitä on pakko liittyä johonkin harrastajateatteriin. ?
Ja yksi asia mistä olen ylpeä: poltin eilen vain kuusi tupakkaa. Tänään ei ole mennyt sitten yhtäkään. Ainakaan vielä.
Soundtrack: Soulmate/Natasha Bedingfield
