Elämä väsyttää

Voiko olla parempaa tapaa tuhlata tiistainen iltapäivä?

Kai sitä vähemmänkin räkäistä ääntä jaksaisi kuunnella, mutta ah. 

Viime sunnuntaina tein päätöksen joka tulee - toivottavasti - vaikuttamaan loppuelämääni. Pelottavaa ja toisaalta hyvin lohdullista. 

Pidä pääsi, käske myös minun ottaa vastuu sanomisistani ja lupauksistani.

Niin. Jo ennen joulua.

:OD 

Ja kuun alussa ja senkin jälkeen.

XOD

Nyt näyttää kuitenkin siltä että sisko rakkaan päässä se isoin pyörä heittääkin vähän suurempaa volttia kun olin koskaan voinut kuvitella. Ikinä. Tähän verrattuna Synnyttäjän alituiset paranoiat olivat lasten mehuhetki.

XOD”’ 

Mutta, vakavasti: kukin vastaa OMISTA teoistaan.

Onhan mennyt pari päivää maanpäällisessä tunnehelvetissä. Ihan sama. Ihan vitun sama itseasiassa. Vituttaa vain tämä surullisuus ja saamattomuuteen, tekemättömyyteen liittyvä vitutus. Kun sitä on vihdoin siinä vaiheessa elämäänsä että pitäisi mennä ja ottaa kaikki itselle kuuluva. Kun on aikaa ja oman onnensa seppä [vaikka siinä samalla pilaakin kaikkien muiden elämän]. Ja hädin tuskin pääsee sängystä ylös aamuisin.

Harkitsin vakavasti ensin että lähden sairaalaan. Haluan pari vuotta takaisin tästä surkeasta elämästäni. Mihin vittuun sitä on ihminen senkin ajan käyttänyt? Ja jotenkin tätä kalvaa epäilys siitä että se inspiraatio mikä elämääni löytyi johtuikin ihan täysin poismenneestä ihmisestä eikä sillä/tällä ‘elämänilolla’ ole mitään tekemistä MINUN kanssani.

Vitut, paskan vitut. Kyllä se sieltä vielä tulee. Jos ei muuten niin Iggyn, Leonardin, Bowien, Reedin ja muiden kaiffareiden kautta. [onko turha sanoakaan että tämä epätoivoinen, tunne-elämältään - ja muutenkin täysin kokonaan kusipää eihän minun kanssani voi olla kun olen näin paska - epätasapainoinen immeinen pisti siinä sitten parin viikon ruokarahat musiikkiin…]

Kun ihmiset kuulisivat mitä minulla on sanottavana. Edes sillä viidennellätoista kerralla. Niin ei tarvisi mennä hermo. Ja onko tästä jatkuvasta lääkärissä ramppaamisestakaan mitään hyötyä? Yhä vain syytän itseäni kaikesta niin että lähtö on lähellä. Vittu että korpeaa kun hankkiudun sellaisten ihmisten seuraan jotka haluavat vain kontrolloida ja sitten kun pääsen niistä kusipäistä vihdoin ja viimein eroon tunnen oloni PAHAKSI.

Eihän minusta mihinkään muuhun ole, muovailuvahaksi vain.

Mitä tässä voi enää tehdä? Viime viikonloppuna heräsin tuohon teknotukseen taas siinä klo 4.05. Poliisille silloin soitin, en tiedä ovatko käyneet vai eivät. Sitä edellisellä kerralla kun bileet olivat torstaina kävin itse ovella kääntymässä ja se vain pahensi asiaa. Vajaan tunnin yöunilla on IHANA mennä töihin.

Eilen se jatkui jo siihen puoli kahteen asti yöllä kunnes joku muu naapureista hakkasi seinää. Nukuin tunnin, tulivat takaisin tällä kertaa vastaa kymmenen yli neljä. Päätin olla soittamatta poliisille koska viime viikonloppuna sen kanssa oli niin laiha saalis. Bilettivät siihen puoli kuuteen asti taasen. Onneksi vain. Onhan niitä partypartyPARTYJA ollut sinne kello kuuden toisellekin puolelle.

Ja siellä ne soittavat taas sitä samaa paskaa. Ei Gimmelissäkään mitään vikaa ole mutta en välttämättä jaksaisi kuunnella sitä tauotta superbasson kanssa enkä varsinkaan kuulla kolmen humalaisen miehen laulavan sitä täysillä klo 5.25 aamulla.

Olen vakuuttunut siitä että David Bowie ja Patsy Stone ovat yksi ja sama henkilö. XOD

Olihan taas yö.

Ensin näin unta siitä että Toinen ei vastannut puhelimeen. Sitten näin sinut jossain kauppakeskuksessa, olit muuttunut Entiseksi. Sulla oli sellaiset isot, kultaiset riippukorvikset molemmissa korvissa joissa oli jotain punaisit kiviäkin. Nykäisin susta kiinni ja kysyin onko sulla joku toinen. Sanoit että voisi olla jos haluat. Kysyin haluatko olla vielä kanssani. Sanoit että et koska olen hullu ja masentunut ja vaikea ja ahdistava ja muuten vain pimeä ja elämänilon vievä. Minä itkin unessa että luulin meidän kestävän sairauteni, että olin luottanut siihen että kerran puhun näistä asioista niin ymmärrät minua ja kerrot minulle suoraan jos suhteemme on ohi. Sanoit jotain siihen tyyliin ettet ole tilivelvollinen, ettei sinun tarvitse minulle kertoa sitä jos olet päättänyt jatkaa elämääsi. Ja hetken painostuksen jälkeen kerroit että olit suudellut toista naista, että sen kanssa suuteleminen on kivaa kun minä olen yksinkertaisesti huono suutelemaan. Tunnetta, sitä ei ollut ollut enää hetkeen aikaan.

Heräsin omaan itkuuni joskus ennen kahdeksaa aamulla. 

Nukuin vielä vähän lisää. Toisessa unessa olin taas kotipitäjässä. Siinä isolla pellolla missä pojat sorsastavat syksyisin. Leikin lintujen kanssa. Yksi lintu kylpi mudassa. Siirryttiin kotitalolle. Isä oli siellä. Tällä kertaa unessa ei tapahtunut mitään, hengaili siellä vain vanhaan hyvään malliin. [olen viimeksi nähnyt näin nopealla tempolla unta isästä silloin kun se oli ollut pari vuotta haudassa, toim. huom.] Pikkuveli oli päättänyt ansaita rahaa ja oli raahannut kaikkien sisarusten lapsuuden tavaroita kirpputorille ilman lupaa. Sain veljen langanpäähän ja huusin hälle puhelimessa että sen kerran kun sen vielä nään niin hakkaan sen verille, tapan tapan TAPAN sen. Eikä isä meinannut mitään vaikka sanoin sille että veli on tehnyt tälläistä ilman lupaamme.

Että sellaista. Olisiko allekirjoittaneella jotain patoumia menneisyyttään kohtaan?

Huoh. Eilen tuli taas sellainen vanhanmallinen "En ole saavuttanut mitään enkä tule koskaan saavuttamaan mitään" -ahiahikohtaus. Se alkoi jo jouluna, toivottavasti tämä oli se piikki. Kuinka ahdistavaa on tuntea itsensä hyödyttömäksi. Eikä tiedä edes mitä haluaa tehdä Isona. Miten haluaisi olla kuin siskonsa, esitellä utareitaan ja julistaa maailmalle sitä Miten Mahtava Ja Täydellinen On. Miksi juuri minä olen tälläinen possu-ressu joka syyttää kaikesta itseään? Johtuisko vaikka siitä että tämä on aina ollut se ainoa jota kohtaan siskot ja vanhemmat ovat saaneet verrata itseään: vaikka naama kasvaisi ratamoa niin AINAKAAN MULLA ei mene yhtä huonosti/en ole yhtä luuseri/ruma/yms. kuin Imsosorry.

Mutta sitten sukulaisiin. Eilen oli se päivä kun vihdoin ja viimein kerroin sen ensimmäisen kerran mitä mieltä olen asioista. Oikeasti. Ei mitään kaunopuheita, jeesusteluja rauhan säilyttämiseksi. Ja voi jeesus maaria mikä vastaanotto. En ole KENENKÄÄN kuullut vetävän sellaisia kilareita. Ehkä johtuen siitä ettei kukaan ole sanonut sinulle koskaan vastaan? Jos jotain hopeareunusta pitää löytää niin itse pysyin viileänä kuin viilipytty. Ja ilman pameja. Lempikohtani taisi olla se alhainen yritys murtaa tämän mieli kommenteilla:

"Ai sä oot tuota mieltä SEN takia kun SUA ei oo koskaan autettu, NIINKÖ?!?!?!? Ja SUN elämä on pilattu?!?!?"

Tai ehkä sittenkin ne valheet? Vai se että Aikuinen Nainen löi luurin korvaan tälle reppanalle? Eihän musta pitänyt olla sulle koskaan mitään vastusta kun olen vain Halpa Kopio Sinun Täydellisyydestäsi? Alhaista. Naurettavaa. XOD Eiköhän henkipatto nyt vain puhu ihan omasta elämästään. Tulihan todettua että jos perheen yleinen mielenterveyden taso on tätä niin mä olen jumalauta voittaja. Ei siinä mitään, nyt voit sitten seuraavat kaksitoista vuotta surkutella sitä kuinka sua kohtaan on tehty taas NIIIIIIIIIIIIIN VÄÄRIN. Jälleen yksi hyvä syy minkä takia elämäsi on paskaa, jälleen yksi uusi ihminen jonka syyksi pistää kaikki, jälleen mahtava mahdollisuus olla tekemättä MITÄÄN sille päällesi.

Mutta sitten vakavasti. Mä pelkäsin tätä jo tuossa ennen joulua, puhuin Tädillekin. Että pelkään sinun menevän niin pahaan jamaan ettei sun kanssa voi olla. Kun et näe että tarvitset apua. Enkä usko että susta on koskaan myöntämään ongelmiasi, se tekisi susta liian aidon, et kestäisi.

Ei minun elämäni ole pilalla. Elämäni on ihan kivaa vaikken mitään näkyvää aikaiseksi saakaan. Minulla on sairaus, minä pistän rahani mielenterveyteen [enkä näköjään vuottakaan liian myöhään…]. Kyllä minä tiedän mitä vanhempani ja sisarukseni ja muut ihmiset ovat tehneet minua vastaan. Puhumattakaan siitä mitä minä olen tehnyt toisia vastaan. Mutta ihmisiähän tässä ollaan. Minä en tuhlaa elämääni katkeroitumiseen, mulla on tärkeämpiäkin asioita mihin pistää energiani. Vaikka sitten tähän vittumaiseen oravanpyörään mitä sairaudeksenikin kutsun [ylämäki, alamäki, päin seinää].

Yhteenveto: sinusta on tullut Synnyttäjä. Koita pärjätä, hyvää matkaa.

Ja sitten normielämään.

Sain jouluna pari lahjaa, otettu olin että joku oli muistanut minun olevan olemassa.

Ja sitten sain elämäni toiseksi parhaan joululahjan [se ‘paras’ on yhä vain tuo kymmenvuotiaana saatu soittopeli], aikuisiän parhaan. Inho. Jumalauta. Olen viimeisen [yli] kymmenen vuotta metsästänyt sitä kissojen, koirien ja marsujen kanssa, kolmesta eri kaupungista, jopa lahden toiselta puolelta på svenska. Ja da’daa! Siinä se tulee vastaan paketista keittiön pöydän ääressä. Ja itku seuraavana. :O)

Että sellaista. <3 Jos viimeksi kirjoitin tänne siitä eräästä maanantaisesta oivalluksesta istunnolla jonka jälkeen asiat alkoivat loksahdella paikoilleen niin onhan Tämäkin Sitä Jotakin.

En tiedä mistä *kirosanakirosana: edit, toim.* olette saaneet päähänne että tämän blogin osoite loppuisi uta.fi. Minä en ole Katja H, en lähellekään. En ole koskaan tavannut, enkä edes halua tavata vaikka toisi kukkia.

Olen kasvoton eksistentialisti joka ei ole koskaan opiskellut Tampereen yliopistossa. Olen vielä toistaiseksi vain imsosorry: ja Heikki, merkintä mitä tarkoitat oli viime vuoden [2008] kesältä, silloisessa postauksessa viittaus Katja H:n Tampereen yliopiston sivulla julkaisemaan etp -persoonista kertovaan tekstiin. Syy miksi merkintä on nyt häipynyt tästä blogista [yli vuosi myöhemmin] kera Katjan sukunimenkin on siinä että Katja itse otti allekirjoittaneeseen yhteyttä ja pyysi oikaisemaan väärinkäsityksen: koska ihmiset ovat jonkin kumman solmun kautta onnistuneet luulemaan blogin pitäjää Katjaksi.

Miettikääs nyt oikein: jos olisin Katja H. niin miksi olisin PÄINVASTAISTA MIELTÄ epävakaasta persoonallisuushäiriöstä? Eikö se nyt tule sentään tästä blogista selville?

Ja vielä: jos jotain jääpi hampaiden väliin niin kiitos kaunis, pistäkää spostia osoitteeseen imso_sorry at hotmail.com, vastailen kun ehdin, jaksan ja kiinnostun.

Hyvää illan jatkoa. Mur.

Edit: 

Ja te jotka käytätte sitä kaiken tietävää googlea: ne ensimmäiset pari riviä hakutuloksen otsikon jälkeen ovat LAINAUS ns. emosivusta [hakutuloksena saatu sivu] ja SEN EMOSIVUN osoite on se viimeinen rivi JOKA ON VIELÄ ERI VÄRILLÄ KUIN SE LAINAUS kyseessä olevan sivun sisällöstä. Comprende?

Näin unta lapsuudesta. Tai olin aikuinen mutta lapsuudessa. Kotitalolla. Oli kesä. Juoksin naapurin omenapuiden alta niille hylätyille taloille joissa joskus on työstetty puuta. Yhteen rakennukseen pikkuveli oli vanginnut pienen rusakon. Häkkiin, kivijalan syvyyteen. Yritin pelastaa sitä mutten onnistunut. Rakennus täyttyi heinällä kun lapset syöttivät sitä liikaa eikä kani ehtinyt syödä kaikkea. Isä soitti puhelimella kotitalolta että tulisin jo kotiin, ettei hän jaksa tapella enää. Oli kovin pahoillaan kaikesta.

Kuulin/tajusin maanantaina jotain niin isoa että viimeiset kaksi päivää ovat menneet hullunnaurussa, itkussa, ahdistuksessa, toivossa, selityksessä ja palasten loksahdellessa paikoilleen. Toisaalla vaakakupissa painaa se että entäs jos olen vain oivaltanut tämän vain PAREMMAN selityksen puutteessa? Mutta koska asia on virallista kai se sitten pitää uskoa? Ettei tämä kaikki ole vain minun pääni sisäistä ja olen valehdellut kaikille koko ajan 10 - 0 ja tällä hetkellä vain leikin olevani tässä tilassa / tälläinen?

Sen sijaan että jaksaisin Tällä OlemassaOlon Sekunnilla kauheasti stressata asiasta, kuuntelen Arvo-Bändi CMX:n alkupään tuotantoa, vielä ei olla päästy Aurinkoon asti. Aurinko, Aura ja Rautakantele. Suosittelen [yhä vain] joulumusiikiksi. Ehkä sitä musiikin kautta voi taas muovata itsestään aivan jotain muuta mitä oikeasti on.

Kuulostaako kauhean terveeltä jos Potilas kuvailee itseään muovailuvahamöykyksi jota kaikki muut saavat rutistella ja nipistellä niin paljon kuin haluavat, että siellä sisällä on jossain se pienen pieni hitunen Sitä Aitoa, mutta vahakerros ympärillä on niin paksu ettei sen paljastumista tarvitse pelätä? Sitähän minäkin. Samaa paskaa kuin se musta pallo.

Näin muuten tuossa pari yötä sitten unta Tommysta, olivat siinä vaimonsa kanssa. Kuoli unessa. Omituisinta oli että kun T oli kuollut niin kumipuuni homehtui ja kuoli myös. Siis yhä vain unessa.

Syksy niittää viljaa, jaksamisia kaikille.

Tänään ahdistaa vain hillitysti.

Kirjoittelin tänne ennemmin opintolainasta joka pamahtaa maksuun ensi vuoden kesäkuussa. Maanantaina käytiin helvetillisen ison aallon pohjalla kun huomasin toisesta lainasta että lyhennykset alkavat joulukuussa. Kyllä, tuossa vajaan kahden viikon päässä on ensimmäinen lyhennys. Vituttaa kun olin kuvitellut että pankki kun pankki ilmoittaisi tälläisistä asioista jos ei puhelimitse niin edes sähköpostilla? Ja jos näistä ei kumpikaan onnistu niin onko se niin helvetin vaikeaa jättää sinne nettipankkiin jotain ilmoitusta? Ei mitään vaikka käyn kerran viikossa tarkistamassa. Uskomatonta perseilyä mutta Pankki tekee mitä tahtoo. Erityisen hauskan tilanteesta tekee se että vaikka nettipankissa nuo ensi vuoden lyhennykset näkyvät ei missään ole lyhennyssuunnitelmaa, ei edes vuosi määrää. Ei mitään. Ei merkintöjä koroista, yms. Laske siinä sitten itseksesi pamihöyryissä luuseri.

Edelleen: pankki tekee mitä pankki tahtoo. Enkä jaksa selittää etteivät opintoni ole loppuneet, ne ovat vain katkolla. En jaksa tapella lyhennyksen pienentämisestä. En jaksa tapella.

Myös minä teen mitä tahdon. Järkytyksen jälkeen alkoi vituttaa aivan armottomasti. Itsepähän häviätte siinä sitten suhteellisten suurien summien korot. Asiakkaalla kun on oikeus maksaa laina ennakkoon takaisin eikä tämän tarvitse huolehtia Teidän korkohäviöistänne.

Vituttaa vain se että jotenkin arvasin tämän. Olen viimeisen puoli vuotta tehnyt helvetisti töitä sen eteen että talous olisi jotenkuten tasapainossa. Huolimatta terapiakuluista ja muusta paskasta. Ja sitten tälläinen pommi.

Mutta. Huomenna olen paljon viisaampi.

Voiko olla todellista? Kanavia on enemmän kuin koskaan, on jopa Teema. Silti töllöstä ei tule mitään muuta kuin jotain vatun Mutsis oli Apina -kakaa tai 90 -luvun Bond-uusintoja.

Onko ihmekään etteivät ihmiset maksa lupaa? Tästä paskasta ei nousta edes M.A:n avulla. Eikä kyse ole siitä että toljottaisin laatikkoa 24/7. Mutta jos viikonloppuisin siihen parhaaseen katseluaikaan voisi näyttää edes jotain keskinkertaista?

Katsastin tuossa nettipankissa lainan takaisinmaksusuunnitelmaa.

Vai että kesäkuussa.

Jotenkin kuvittelin että niiden pitäisi yrittää tavoittaa allekirjoittanutta jotenkin ennen tuollaisia deadlineja?

Ha!

Isä oli luuranko jo kun pääsin ylioppilaaksi.

Eikä sitten missään järjestyksessä. Sitähän se kaikki on. Liian vähän, liian paljon tai ainakin aivan vääränlaista. [tämä muuten ei liity millään vitutukseen, lähinnä tarkoitus parantaa sitä ;OP]

1. Leevi & The Leavings/Unelmia ja toimistohommia

2. Aarne Tenkanen/Edestä ja takaa

3. Popeda/Jos pillua saan

4. Kevät saapui Prahaan

5. Vesa-Matti Loiri/Roudari-Roope ja Hengari-Hertta

6. Meiju Suvas/Pure mua

7. Kikka/Tartu tiukasti hanuriin

8. Rauli "Badding" Somerjoki/Fiilaten ja höyläten

9. Miljoonasade/Kerran elämässä

10. Junnu Vainio/Elämää ja erotiikkaa

Tuntuu että olen tehnyt vastaavan listan jo ennemmin?

Kyrpii aivan kunnolla.

Soundtrack: Juice Leskinen/Norjalainen villapaita, Juice Leskinen/Vaasankin veri vapisee, Irwin Goodman/Kusessa ollaan, Irwin Goodman/Morkkis, Hector/Ake, Make, Pera ja mä, Hector/Kuinka voit väittää, Hector/Juodaan viinaa, Eppu Normaali/Murheellisten laulujen maa, Eppu Normaali/Vuonna 85, Popeda/Jos pillua saan.

Vittu että voi ihmistä vituttaa.

Olen sanonut tämän varmasti ennenkin mutta sanonpahan sen taasen. Vituttaa niin tuollainen "noh, eihän se nainen ole ollut elämässäni mukana viimeiseen viiteentoista vuoteen/ikinä mutta onhan se silti mun Äiti". 

Vittu saatana vittu perkele jumalauta. Äiti ei ole Äiti. Jos se nainen ei ole voinut/osannut/halunnut/pystynyt olemaan sulle äiti niin SE EI OLE ÄITI. Yhdestäkään naisesta ei tule Äitiä vain sillä että se pukaa jotain pillustaan. Voidaan kyllä puhua äidistä siinä suhteessa että jokaisella on olemassa ihminen joka on tuonut tähän maailmaan. Mutta ei Äiti. Ei enää sitä jargonia verestä joka on vettä sakeampaa. Ei oikeutusta näiden harhaluulojen kautta sille että vanhemmilla on oikeus pitää lapsiaan omaisuutenaan, hakata, alistaa, jopa tappaa [jos ei fyysisesti niin henkisesti].

Ja olette varmasti huomanneet tämän puhuvan Synnyttäjästä. 

Kääk!

Ehkä oli ihan hyvä että sain paskahalvauksen kotosalla etten sitten joskus tuossa myöhemmin jouluryysiksen aikaan supermegahypermarketissa. 

Rosalta on ilmestynyt uusi kokoelma. <3

Tilillä just sopivasti 30 euroa…

…ja mitä sille omalle kirjalle? Ensimmäinen hylkäyskirje tuli tänään.

Mikään ei vie pois tätä euforista lapsuuteenpalaamisfiilistä. Tiesittekö että tämä nörtti on aikoinaan säilönyt salaa Rosan ankkaseikkailuja yöpöydän laatikkoon piiloon perheen pienemmiltä. Mikä voisi siis olla nautittavampaa kuin se että nyt ne komeilevat [paitsi viimeisin jonka lähden ostamaan nyt!] kaikki kovakantisina oman kodin kirjahyllyssä. XO)